Smaragdisilmä, ponnistusten arvoinen!

rölli

Siellä se on, hyllyn päällä, tyylikkään harmaa smaragdisilmä. Tämä kaunis tyttö on osunut monen vierailijan silmiin ja moni olisi halunnut silitellä sitä. Rölli on kuitenkin vähän hitaasti lämpiävää sorttia ja onkin läväyttänyt tassulla liian lähelle tulijoita.

Rölli on viettänyt aikaansa Kattilalla aivan liian pitkään, jo vuodesta 2009 lähtien. Rölli omaisi mahtavan potentiaalin kesyyntyä. Hän tarvitsisi ehdottomasti jatkuvaa henkilökohtaista huomiota edistyäkseen. Sitä emme pysty Kattilalla hänelle takaamaan. Haemmekin hänelle nyt kärsivällistä ja asiantuntevaa aikuiskotia, jotta kesyyntyminen pääsisi kunnolla vauhtiin. Tyttö on perso kinkulle ja PartyMix herkkunappuloille. Niiden kanssa Rölliä saa lähestyä. Läpsiminen on muutenkin jo vähentymään päin. Silittämiseen on kuitenkin vielä hiukan matkaa.

Muutaman kuukauden kärsivällisyydellä tästä smaragdisilmästä tulee kyllä ihan täyspäinen kotikissa. Sylikissaa emme hänestä lupaa, mutta arvonsa tunteva paronitar aivan varmasti. Aatelinen, joka oppii arvostamaan palvelijoitaan ja suomaan helliäkin hetkiä, kunhan saa tehdä sen omassa tahdissaan.

Koska tämä Rölli on sarjassa ”semiarka”, ei sitä ihan mihin tahansa voida kotiuttaa. Joudumme haastattelemaan tavallista tarkemmin kotiehdokkaat. Kerro siis taustatietosi sähköpostilla ja miksi juuri sinun kotisi olisi Röllille paras ja minkälaisen elämän voit hänelle tarjota. Kannattaa myös käydä katsomassa Rölliä livenä ellei vielä ole sitä tehnyt, niin tietää minkälaisesta leidistä on kyse. Tarjolla ainoastaan sisäkissaksi.

Sähköpostia saa laittaa osoitteeseen: kissakotikattila(at)gmail.com

rölli
”Ei mua nyt sentään joka välissä saa kuvata!”, toteaa arvon leidi.

 

Teksti: Eliisa N.