Elomessut, vapaaehtoisten suururakka.

IMG_0886

Messujen järjestelytyöt alkoivat jo kauan ennen messujen avajaisia. Ne ihanat ihmiset, jotka tekevät meille myytäviä tuotteita vapaaehtoistyönä, olivat taas ylittäneet itsensä. Meillä oli monenlaista kissoihin liittyvää tuotetta myynnissä ja useat yritykset olivat lahjoittaneet arpajaisiimme mukavia ja käytännöllisiä tuotteita ja lahjakortteja. Toiset vapaaehtoiset olivat kasaamassa messupöytiä ja roudaamassa tavaraa. Lisää vapaaehtoisia tarvittiin olemaan messuosastolla kumpanakin päivänä. Saman aikaisesti meillä oli pidennetyt avoimet ovet Kattilalla, jossa kissaseuran lisäksi oli ilmainen kahvitarjoilu tykötarpeineen. Yhteensä yli 15 vapaaehtoista aktivoitui jälleen kissojen hyväksi. Yksi vapaaehtoinen jopa siirsi yhden päivän edestä oman yrityksensä asiakastapaamisia voidakseen auttaa messuosastollamme. Kissat kiittävät niin lahjoittajia, vapaaehtoisia kuin Teitä kaikkia, jotka kävitte viikonloppuna joko Kattilalla tai Kattilan messuosastolla.

elomessut1

Messuosastollamme kävi vieraana myös EU parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen. Mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina…

Pallot pyörimään talkoilla

valmiita palloja
Ei tämä työ ole pelkkää siivoamista tai kissan silittelyä. Meillä on myös muunkinlaisia talkoita. Tänään pyöriteltiin muutaman ihmisen voimin huopapalloja. Joo, kyllä niitä voi muutenkin kuin käsin pyöritellä. Mutta tällä kertaa tehtiin ihan perinteisellä menetelmällä, kun jonkun nurkista oli löytynyt ylimääräisiä jämävilloja. Todettiin että tämä askartelu sujuu mukavammin, kun on vähän useampi tekijä yhdessä koolla. Ehdittiin rupattelun ohella ideoida, kuinka kissat saataisiin itsekin huovuttamaan. Nopeuttaisi kummasti hommaa kun 80 kattia auttaisi muussakin kuin tuotetestauksessa. Kehrätähän ne jo osaavatkin.

Kun ranteet alkoivat väsyä, käytiin välillä kissoja paijaamassa ja juomassa kupponen kahvia. Saimme aikaan kirjavan kokoelman huopapalloja tuleviin myyjäisiin mm. Elomessuille. On muuten ehtaa käsityötä! Messuilla voit käydä katselemassa (ja ostamassa) kissojen puuhapakettia, jossa on muutakin ihmeteltävää kissallesi kuin huopapallo. Erittäin hyvä lahjapaketti myös jollekulle kissalliselle tuttavallesi.

Messupäivien aikana kannattaa muuten myös ”eksyä” Vanajantie kymppiin. Kattilasta löytyy silloin ihanien kissa-asukkaiden lisäksi kahvia leipomusten kera. Ei tarvitse silittää kissoja kuivin suin.

 

 

Myyjäiset tulossa, ennakkojärjestelyt jo käynnissä

myyjäismelskettä

N. 15 vapaaehtoista on aktivoitu niin ennakkojärjestelyihin kuin itse tapahtumaankin. Motivaatio on korkealla, sillä eläinlääkärin laskua pukkaa, laadukas kissanruoka on aina vähissä ja joka kuukautinen tilavuokrakin täytyy maksaa… Mitäpä sitä ei tekisi kodittomien kissojen avuksi…

Kulisseissa tapahtuu:

Hei, onks kellään vohvelirautaa lainata?
Kenen piti tehdä leluhiiriä?
Mitä? Eiks meillä ole missään niitä paitoja?
Teltta pitää hommata jostain.
Mä tuun peräkärrin kanssa. Oi, loistavaa!
Mä ehdin aamu kuudelta yövuoron jälkeen siivoon.
Onks arpoja jossain lisää?
Ehtiiks joku väsäämään mainokset?
Mulla katkes jalka, enkä pääsekään tulee…
Onks varaston avain kellä?
Mä voin tulla autolla, tarviiko jotain hakea?
Mä teen muffinseja myyntiin.
Kuka keittää kahvia?
Mä en pääsekään, lapsi sairastu.
Oisin tehny kortteja myyntiin, mut meillä kävi vesivahinko.
Voitko viedä näitä mainoksia kaupan ilmoitustaululle?
Onks joku hakenu Iirolta sen pöydän?
Kertakäyttökupit on lopussa, iiiik!
Tästähän puutuu kermavaahto!
Hippe pois pöydältä!
Miten nää tuolit asetellaan, et tääl mahtuu liikkuu?
Täällä haisee, Poika on taas merkkaillut. Onks luuttua missään?
Hakeeks joku lisää hilloo?
Onks Imppu jo lääkitty?
Mistä toi oksennus tohon puhtaalle matolle tuli?
Hopi hopi, 10 minuuttia h-hetkeen!
Ny meinaa ressi iskeä…

(tekstissä esiintyvät nimet ovat osittain muutettu)

Siivouspäivän satoa 28.5.2016

KUVAKOLLAASI

siivouspaiva2016

Pilvisessä säässä vietimme siivouspäivää, odottaen koko ajan milloin ensimmäinen sadepisara saavuttaa myyntipöytämme. Onneksi selvisimme ilman sadetta. Meillä oli leppoisa tapahtuma.

Vohvelimestarit taikoivat meille rapeaa syötävää ulkona ja siinä sivussa saattoi katsella meidän kirpputoritarjontaa. Sisällä pullakahvia ja herkkuja kotiin vietäväksi, sekä tietenkin kissoja silitettävänä ja katseltavana. Rölli puolestaan toimi tänään ylimmäsenä arpajaisvalvojana.

Kiitos Teille kaikille kävijöille. Ja niille, jotka eivät tänään ehtineet tapahtumaan, niin tervetuloa johonkin seuraavista tapahtumista. Tosin meillähän on tavallaan jatkuvasti tapahtuma päällä. Kattilan ovethan ovat auki joka päivä klo 12 – 15, mikäli mielii kissoja nähdä ja rapsutella.