”Ei tarvitse olla kesy”, olivat sanat, jotka sanoimme kun haimme ensimmäistä kattilalaista kotiimme. Luottamus kotona tassuttelevaan sosiaaliseen ja koiramaiseen karviseemme oli kova; se kyllä opettaisi arankin kaverin tavoille ja niin se tekikin. Eliisa kirjoittelikin Tikrusta kuvauksen, kun astelimme katsomaan sitä Kattilassa ensimmäisen kerran, voit lukea sen täällä. Eliisan kirjoituksessa myös Pojusta ja Takusta tarinaa. Helsingin Sanomien tekemään juttuun Kattilasta ja pojista pääset tästä.
Tikru tottui kuitenkin eloon kanssamme mutakttomasti ja oppi nopeasti kotikissan tavoille exotic-kollimme Teebon opastuksella. Teebo oli jo iäkäs kaveri ja hänet piti nukuttaa ikiuneen muuttostressin aiheuttamien parantumattomien oireiden vuoksi parin kuukauden päästä. Tikru jäi yksin. Edessä olisi jälleen reissu Kattilaan, jonka kissoihin olimme tutustuneet Tikrua hakiessamme. Tikru tarvitsi leikkikaverin, jonkun nuoremman yksilön. Aikamme pähkäiltyämme lähetin Kattilaan viestin ja sieltä vastattiin nopeasti: ”Tervetuloa! Tuletteko heti?”
Jälleen eräänä talvisena viikonloppuna suuntasimme nokamme kohti Kattilaa vain tullaksemme kotiin ihan erilaisen kissan kanssa kun olimme ajatelleet: Mukaamme lähti ujoakin ujompi ja arkaakin arempi Ossi, joka sai luonamme poikamaisen nassunsa vuoksi nimen Poju. Edessä oli haaste: kissa oli todella arka.
Poju ei anna koskea. Se pakenee käden alta, se panikoi. Pojun kanssa etenemme pieni tassunaskel kerrallaan; namit auttavat kesyyntymisprosessissa, joka otti takapakkia useaan otteeseen. Pojun ensimmäinen koetinkivi oli Kattilassa; kuljetuslaatikko. Kissaa jahdattiin kolmen ihmisen voimin ja haavin sekä nopeiden refleksien avulla sähisevä ja rimpuileva kissa saatiin lopulta kuljetuslaatikkoon. Seuraava iso asia Pojulle oli koti. Pelottava paikka uusine hajuineen ja jättiläiskissoineen, vaikkei herra itsekään ole pienimmästä päästä, tuntui lähes kahdeksankiloinen kollinposkinen tiikerin olemuksella varustettu Tikru pelottavalta.
Onneksi Tikrun lehmänhermot auttoivat Pojun nopeasti sinuiksi tilanteen kanssa; kavereista tuli paini- ja pesukavereita. Ihminen ei saa koskea, mutta omassa majassa voi helpostikin haistaa vierastakin sormea. Omat ihmiset saavat nenuun koskea varovasti, mutta vain Pojun omien rajojen puitteissa.
Eräs asia kuitenkin vaivasi ennenkuin lauma tuntui täydeltä; edesmennyt villi pappakissa Takku. Takun röllimäinen olemus jäi mieleen Pojua hakiessamme. Niinpä suuntasimme neuvotteluiden jälkeen hakemaan Takun kotiimme. Tämä oli molemmille pojillemme liikaa.
Itsevarma vanhempi kissaherra aiheutti paljon epävarmuutta laumajärjestyksestä, vaikka pappa itse ei juurikaan kavereista ollut moksiskaan. Poju pelkäsi Takkua. Olimme huolissamme, mitä tapahtuisi poissaollessamme, sillä Takku oli kuitenkin elänyt villinä ulkona ennen Kattilaan saapumistaan ja Tikrukin koostaan huolimatta oli kovin kiltti puhumattakaan arkajalka-Pojusta, joka kerran köniinsä saatuaan olisi takuulla entistä arempi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Takulla ja Tikrulla oli hyvin viileät välit, mutta ne eivät koskaan tapelleet. Poju taasen yllätti meidät totaalisesti, sillä se ystävystyi papan kanssa ja heidät tapasi usein makoilemasta kylki kyljessä.
Takun menehdyttyä äkillisesti, laumassamme oli jälleen aukko. Pappaa ei kukaan pystyisi korvaamaan, mutta kolmas kissa kuului oleellisesti perheeseemme, joten päädyimme katsomaan leikkikaveria Pojulle, sillä Tikrun mukavuudenhaluisuus ja harvat leikkituokiot eivät riittäneet Pojun leikki-innolle. Takun myötä Pojun kesyyntyminen taantui; se ei enää tullut utealiaasti katsomaan mitä teimme Tikrun kanssa tai ottanut sitäkään vähää kontaktia. Ratkaisu tähän olisi nuori kissa, leikkikaveri. Jälleen suunnistimme Kattilaan, jossa aikaa vierähtikin useampi tunti. Kuka olisi sopiva laumanjäsen? Kuka olisi sopiva leikkikaveri Pojulle? Kissa ei saanut olla liian dominoiva ettei arkajalka vetäytyisi enempää kuoreensa.
Eräs arka kissa kiinnitti huomiomme katon rajassa: Lakka-poika. Kissa kurkki pää kallellaan tekemisiämme, mutta kun sitä lähestyi, se sähisi. Kissa kuitenkin oli selkeästi kiinnostunut ihmisistä ja meistä sen jälkeen, kun kävimme useasti korokkeen kanssa sitä ihmettelemässä katon rajassa. Poika oli nassultaa hyvin pentukissamainen ja luonteeltaan veikeä; se kurkki nurkan takaa tai putkien päältä ja kallisteli päätään kun sille puhui. Kävimme keskustelua kissan sähinästä, mutta kissa jätti kuitenkin meihin tunteen, joka johti päätökseen; Lakka muutti meille.
Ensimmäisen illan Nestoriksi nimeämämme tulokas asui kylpyhuoneessa. Valvovien silmiemme alla sekä Tikru että Poju kävivät haistelemassa uutta kaveria. Emme arvanneetkaan millainen tilanne syntyisi, kun Nestori lopulta lähti liikkeelle kylpyhuoneesta. Pojulle Nestorin liian rohkeat liikkeet olivat liikaa; se sähisi ja murisi pienen kissan lähestyessä sitä. Murina ja sähinä kehkeytyivät hurjaksi vihaiseksi takaa-ajoksi, jonka seurauksena jouduimme puuttumaan tilanteeseen. Feliway – haihdutin oli tässä vaiheessa ehtinyt pöhistä jo puolisen viikkoa ja tilanne tuntui toivottomalta. Pojun kesyyntyminen otti takapakkia ja se sähisi jopa meille.
Tilanne muuttui kuitenkin salaman iskusta, kun Poju jahtasi vihaisesti muristen korvat luimussa Nestoria tämän tullessa vessasta. Se oli kaikille liikaa; Poju sai suihkepullosta vettä niskaansa ja tiukan ”Ei!” -käskyn. Se oli jotai, mitä tuo arka kissa ei ollut koskaan kokenut. Se pakeni piiloonsa ja vietti siellä seuraavasta päivästä puolet. Murina kuitenkin hiipui ja utelias sekä leikkisä Nestori sai lähestyä Pojua ilman hurjia sähinöitä. Parin viikon jälkeen yllätimme nuorimmaiset painimasta; Poju oli hyväksynyt tyhmänrohkean pikkukissan laumaamme.
Nyttemmin olemme ottaneet jälleen edistysaskelia kesyyntymisessä; Poju seuraa muita sänkyyn, kunhan me kiinnitämme ensin huomiomme rapsutuksia hakeviin raitapaitoihin. Nestori oppi lehmänhermoiselta Tikrulta rapsutuksien hakemisen jalon taidon ja löysi oman paikkansa laumassa puolitoista kertaa isomman sedän näyttäessä hänelle kaapin paikan. Lempeä kotitiikerimme jalostaa yhä edesmenneeltä exotic-kolliltamme saamiaan oppeja eteenpäin ujompien kaveriensa kanssa.
Poju makoilee mielellään sohvan edessä ja kömpii Takku-papan mökkiin vaikka ihminen istuisi sohvalla aivan vieressä. Nameja se syö aivan käden vierestä, kunhan tuo käsi ei yritä koskea. Pojun kanssa maltti on valttia eikä mikään uhkarohkea äkillinen sylittely tai rapsutus toimi. Se tekee tuttavuutta ja kasvattaa luottamusta omaan tahtiinsa ja me olemme päättäneet antaa sille aikaa.
Aran kissan kanssa takapakki on enemmän kuin normaalia, turhautumisia tulee usein kissan luimiessa pakoon, mutta ne pienetkin silmien siristykset tai namin hakemiset aivan vierestäsi, ovat kaiken kärsivällisyyden ja varovaisen kesytystyön aikaansaamia suuria saavutuksia.
Kesytystyössä lelut ja kissan aktivointi leikkimään ja sen jälkeen ruokinta tai namihetki, ovat pieniä askelia luottamuksen voittamiseen. Olemme pyrkineet minimoimaan pelottavat ja stressiä aiheuttavat asiat kotoamme ja päältäkuljettava vessa osoittautui juuri Pojun lemppariksi; korkeassa, lähes umpinaisessa laatikossa saa käydä rauhassa tarpeillaan.
Ruokinta on siirretty ihmisten askarten tieltä syrjempään ja joskus Poju saa oman kuppinsa erikseen aivan eri paikkaan kuin muut. Nestorin tullessa taloon rakensimme sille turvapaikan vaatehuoneeseen, jonne myös välillä ruokin sitä, sillä pikkukissa imuroi massuunsa kaiken syötäväksi kelpaavan ja kelpaamattoman sekunnin murto-osassa.
Vinkit aran kissan kanssa toimimiseen:
- Ole itse kärsivällinen.
- Minimoi stressaavat ja pelottavat häiriötekijät.
- Huomio erikseen ja mahdollisesti jopa enemmän arkaa kissaa.
- Hanki pistorasiaan pöhisemään Feliway-haihdutin ensikuukausiksi.
- Älä masennu takapakeista.
- Palkitse pienikin edistysaskel namilla.
Teksti ja kuvat: Veera L-O
