Meidän oli alunperin tarkoitus adoptoida yksi kissa, mutta Kattilassa käydessämme tammikuussa 2022 ihastuttiin nopeasti Muumiin ja Noomiin. Pojat oli loukutettu maatilalta syksyllä 2021 pieninä 4-kuisina madoista ja loisista kärsivinä rääpäleinä. He oli tietysti tosi arkoja, mutta visiitillämme saatiin onkilelun avulla tehtyä tuttavuutta jopa pelokkaampaan Noomiin. 😊

Kun haettiin poitsut kotiin, vietti ne ensimmäiset päivät tiiviisti sängyn alla öisiä vessakeikkoja lukuunottamatta. Onkilelulla saatiin taas hyvin kontaktia jo silloin, ja viikon sisällä pojat uskaltautui jo pois sängyn alta. Noomi oli pitkään pelokas ja sähisikin meille jos mentiin ohi liian läheltä, mutta pikkuhiljaa sekin reipastui. Muumi tuli hakemaan lähikontaktia nopeastikin ja sitä sai pian jo silittää.

Poikien lempipuuhiin kuuluu hippa, painiminen, lintujen stalkkaus aikaisemmin verkotetulla parvekkeella ja nyt ikkunalaudalla, sekä tietysti herkkujen syöminen. Muumi söisi ihmistenkin lautaset tyhjäksi jos vain antais 😀 lempileluihin kuuluu kaikki kivat kilisevät pallot sekä edelleen onkilelut. Myös kaikki narut on etenkin Muumin mieleen ja se onkin onnistunut jo tuhoamaan muutamat kengännauhat. Neuloessa pitää aina olla valppaana ettei lankakerä lähde kissan mukana piiloon. 

Muutettiin tammikuun alussa isompaan asuntoon ja pojat on täällä onnensa kukkuloilla. Muumi on kunnon hellyydenkipeä pieni höpsö, haluaa jatkuvasti rapsuja, puskee naamaan ja köllöttelee työpöydällä seurana, kun teen töitä. Sylissäkin se viihtyy lyhyitä aikoja. Noomi on vieläkin kaksikosta arempi eikä lainkaan niin läheisyydenkaipuinen kuin veljensä, mutta aina kotiin tullessa on odottamassa eteisessä ja ensimmäisenä puskemassa jaloissa. 

Ja häntäkin saa vähän silittää ruokaa annettaessa. Ralli ja hippa on edelleen villiä, onneksi nyt on enemmän lääniä juosta. Sekä leveät ikkunalaudat, joista vahtia maailman menoa. Rakkailla lapsilla on monia lempinimiä, mm. possu, monsteri, hönö, höpö, höpsy, nöpsy, höntti, pöntti, kakkis, räkis, pieni yms. 😂

Ollaan kyllä niin onnellisia että annettiin koti juuri näille pojuille! ❤