Syksy on tuonut mukanaan aallon löytökissoja, joiden perään ei tunnu kukaan kyselevän. Kissaa tulisi kysellä jo parin päivän poissaolon jälkeen. Kissa on saattanut jäädä jumiin naapurin vajaan tai autosuojaan. Jos on tottunut siihen, että kissa on viikkoja liesussa, niin se on pitkä aika. Talteenotettua löytökissaa pidetään talteenotettuna 15 vrk. Sen jälkeen se sijoitetaan uudestaan. Tämä voi olla vanhalle omistajalle ikävä yllätys. Kissaa kannattaa siis ruveta huhuilemaan ja kyselemään ajoissa.
Mikäli kissa on päässyt vanhigossa karkuun, on syytä ryhtyä toimenpiteisiin välittömästi. Tällainen kissa pysyy yleensä aluksi jossain lähistöllä. Kissaa voi yrittää loukuttaa. Kattilalta on saatavissa loukkua lainaan pikkurahalla.
Toinen turva kissalle on mikrosiru. Jos kissa päätyy löytöeläinpaikkaan, kuten Kattilaan, kissalta tarkistetaan aina mikrosiru. Mikrosiru täytyy myös olla rekisteröity johonkin olemassa olevaan sirurekisteriin. Tätä kautta löytyvät omistajatiedot, mikäli ne ovat ajantasalla. Mm. kaikki Kattilalta lähtevät kissat mikrosirutetaan.
Siru ei kuitenkaan ole mikään henkivakuutus. Kissoja kohtaa ulkona monet vaarat: isommat pedot, autot, ikävät ihmiset ja talvella pakkanen. Emme suosita kissojen vapaata ulkoilua lainkaan. Katsekontakti kissaan täytyy säilyä koko ajan ulkona ollessa. Tällöin ulkoilu voidaan luokitella valvotuksi. Eli ihmisen täytyy olla ulkona kissan kanssa ja valmiina suojaamaan kissaa. (Usein tämä on helpointa valjaissa)
Tässä muutaman lehtijutun lähiaikoina lukeneena, aloin pohtimaan, että mitä olisikaan tapahtunut ilman Kattilaa? Miksi pohdin tällaista?
No, kelataanpa taaksepäin: meillä siis asuu kolme kattilalaista. Aiemmin kaikki neljä olivat Kattilan poikia, mutta ison kiltin jätin siirryttyä sateenkaarisillalle, on kattilalaisjengin nassuluku kolme. Tikru oli maatilalla pyörinyt häirikkökissa, Poju teollisuusalueella juoksennellut arkajalka, Vilpe sähisevä populaatiokissa ja Mörkö hyvin äkäinen pentuja puolustava populaatiokissa. Edesmennyt Takku-vaari oli villikissa isolla V:llä. Kerttu-neitonen taasen on tullut meille niinikään löytökissana. Eläinsuojelutapaus hänkin ja Suomen eläinsuojeluyhdistyksen huomioima keissi; Kerttu asui ruumiin kanssa ennenkuin poliisit hänet löysivät.
Kissan arvostus, etenkin populaatiokissan tai ulkona vuosia asuneen villintyneen kissan, on hyvin huono. ”Kissat pärjäävät ja ne ovat itsenäisiä”, kuulee usein ihmisten suusta. No eivätpä pärjää, kun Suomeen tulee talvi ja pakkaset. Kissa on luonnostaan saalistaja, mutta se ei kuulu Suomen luontoon.
Eläinsuojeluneuvoja kertoo: ” …Irrallaan juoksentelevien kissojen turvallisuutta uhkaavat erityisesti liikenne, petoeläimet ja ilkeät ihmiset. Vapaana olevat kissat puolestaan tekevät tihutöitä muun muassa pissimällä ja kakkimalla luvattomiin paikkoihin sekä tappamalla pikkulintuja ja oravia.” (Länsi-Savo, 24.6.2015)
Mörkö. Kuva: V. Lahti-Olsen 2019
Otetaanpa esimerkki: meidän Mörkö (Kattilan Tauski). Mörkö on populaatiokissa isolla P:llä ja hyvin arka sekä myös epäluuloinen ihmistä kohtaan. Mörkön tassu on nopea ja kynnet tekevät pahaa jälkeä. Mörkön toinen korva on vaurioitunut; siinä on ilmeisesti ollut verikorva ja nyt se lupsottaa. Mörkö ei anna koskea. Mörkön ikää ei tiedetä ja siltä on poistettu hampaita. Mörkö on peto, mutta ei pärjäisi yksin ulkona, vaikka siellä paimensikin ennen Kattilaan päätymistään pentulaumaa menestyksekkäästi. Onko Mörkö näiden edellä mainittujen ominaisuuksien vuoksi kissa, jonka esimerkiksi olisi voinut hylätä ulos? Tai jättää selviämään yksin? Onneksi Kattilassa nähtiin toisin ja lopulta sen olemus valoitti myös meidät. Mörkö ei enää lyö tassulla ja tulee jopa haistelemaan kättä. Mörkö leikkii mielellään ja istuu seuraamassa puuhiamme. Mörkö on ystävä ja perheenjäsen.
Kattilan ja muiden kissatalojen työ on loputon suo, eikä vähiten siksi, että kissa on edelleen esimerkiksi koiraa huonommassa asemassa. Jatkuvalla syötöllä lehdistä saa lukea kuinka kissoja on kidutettu tai jätetty heitteille. Populaatiokissoja lahdataan ilmoittamatta niistä eteenpäin. Jokainen kissa, joka saa eläinsuojeluyhdistyksistä kodin, vie toivottavasti eteenpäin sanomaa, että myös ne ns. villikissat ja ulkona mourunneet tappelupukarit ovat lopulta kehrääviä luttapullia, joista saat ikuisen ystävän. Vieraile siis Kattilassa ja anna sille katon rajasta sinulle sähähtävälle mahdollisuus. Siitä voi tulla vaikka aamuisin (siis vain aamuisin ja joskus illalla) halittava tapaus, kuten meidän pikku-Vilpertti (Kattilan Lakka), joka kellii Mörkön kanssa sängyllä otsikkokuvassa.
