Kesyjä kissoja kotia vailla… Osa2:

Kaikki kolot ja huoneet on tällä hetkellä täynnä kissoja, joten yritetäämpä edelleen näitä kesympiä saada uusiin koteihin. Nyt on vuorossa kissakolmikko Tuuloksesta. Tämä poppoo on tottunut ihmisten kanssa olemiseen, kukin omalla tavallaan ja on valmiit muuttamaan uusiin koteihin, joko yksin, kaksin tai kolmin.

Elmeri on 7v kolli. Hoikka kundi. Pienen ujoilun jälkeen antaa silittääkin ja aina valmis herkkupaloille.

Veeti 5v. on vähän varautuneempi ja ei hae silityksiä, mutta sietää niitä pahvilaatikossa makoillessaan. Veeti on vallan hurja juoksemaan laserpisteen perässä. Eikä Elmerikään juuri kakkoseksi jää. Äijät viettää jonkin verran aikaa yhdessä niin nukkuen kuin sitä punaista pistettä jahdatessakin. Tosin, jos on hyvä vauhti leikissä menossa, saattaa Elmeri ärähtää nuoremmalleen, et jätä ny mullekin jotain metsästettävää.

Viivi 5v. on porukan ujoin. Tyttö viettää aikaansa mielummin yksin. Uudet tilat ja ihmiset on vielä vähän pelottavia ja matkaa taitetaankin häntä maata viistäen. Mutta Viivi on kiltti tyttö. Syö mieluusti kinkkua ja herkkupaloja. Viivi on varovainen ja tutkii ja nuuskii kaiken tarkkaan. Voisi jopa sanoa, että Viivi on porukan tutkimusmatkailija eli tältä tytöltä tuskin jää yksikään kaappi tai laatikko tutkimatta.

Nämä ja monta muuta on siis kotia vailla. Lopuksi Elmerin ja Veetin työnäyte pisteenmetsästyksestä.

 

 

Teksti, kuvat ja video: Eliisa N.