Eläintenpäivä uudessa Kattilassa

Lahjamökki testissä…..

Uudessa Kattilassa vietetään eläinten viikkoa, joka huipentuu sunnuntaina 10.10. myyjäistapahtumaan. Ensimakua Kattilasta saivat maanantai-iltana muuttopoppoo sekä yhteistyökumppanit.

Vieraita oli vastassa uutuuttaan hohtavat tilat, jotka olisi tyylikkyydellään kelvanneet vaikka sisustuslehteen. Kaikki tassuttelijat oli saatu siirrettyä uusiin tiloihin ongelmitta. Vaikutti siltä että meidän pitkäaikaisasukkaatkin (Nuppu, Musu, Kiukku-Kalervo ja Rehti) olivat saaneet lisää virtaa muuton myötä. Sitä vauhtia vipellettiin, että lonkkavaivat ym. tuntuivat muutossa hävinneen. Talossa on nyt vajaa 40 aikuista kissaa ja pari huoneellista pentuja.

Tilat ovat avarat ja valoisat. Kissoilla on paljon tasoja ja kiipeilymahdollisuuksia. Kaveriryhmät olivat löytäneet omat uudet hyllypaikat. Jokaisessa erillishuoneessa on ikkunallinen ovi. Eristystilojen yhteyteen oli rakennettu pienet huoneet, joita voi käyttää mm. ”perhe”-huoneina. Näihin huoneisiin näkee myös aulan puolelta. Ne keräsivätkin paljon katselijoita, sillä molemmissa huoneissa vilisti sillä hetkellä pentuja.

Ulkona odotti ulkotarhan kehykset. Eikä ole mikään ihan pieni tarha. Pääsemme lähiviikkoina verkottamaan ja kattamaan alueen. Kaipaisimme myös tilaan soveltuvia kalusteita mm. kiipeilypuita.

10.10. eteenpäin Kattila on jälleen avoinna yleisölle joka päivä klo 12-15. Olet tervetullut tervehtimään kissoja, auttamaan töissä ja viihdyttämään meidän karvakavereita. Muistathan tulla vain terveenä. Uusi osoite: PUUSEPÄNKATU 5.

Mikäli harkitset adoptiota, niin täytä hakemus netissä tai ota yhteys sähköpostitse.

Liinavaatelahjoitukset vain kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Muut lahjoitukset kuten kirpputori- ja ruokalahjoitukset voi tuoda jokapäivä aukioloaikoina.

Ps. Kiitos kutsuvieraille ihanista lahjoista. Niistä on runsaasti iloa kissoille.

Kuvia etkoilta…..

Kummallinen vuosi 2020

Meillä on ollut kaiken kaikkiaan ennätysvilkas vuosi. Kevät toi toki tulleessaan korona-viruksen ja pani Kattilankin sopeuttamaan toimintaansa. Kissoja tuli aluksi sisään verkkaiseen tahtiin. Ihmisiä olisi tullut ovesta enemmänkin, mutta jouduimme laittamaan ovet säppiin pitkäksi aikaa. Avoimet aukiolot muuttuivat sähköpostiviesteilyksi ja puhelinsoitoiksi. Kesällä palautimme avoimet ovet, mutta syksyllä meidänkin oli jälleen siirryttävä ajanvaraussysteemiin. Ja sitten alkoi se jokasyksyinen kissarumba!

Löytöeläimet 2020

Helmikuun alusta lähtien löytöeläinten vastaanottotoiminta muuttui Hämeenlinnan kaupungin kilpailuttaessa toiminnan. Ainoa joka antoi tarjouksen kaupungille oli Kattilan ja Sinnan löytöeläinten yhteenliittymä. Niinpä Kattilalle kuuluvat jatkossa kaikki Hämeenlinnan alueen kissat, riippumatta siitä ovatko ne kadonneita lemmikkejä, populaatiokissoja, sosiaalitapauksia vai heitteille jätettyjä.

Nämäkin pennut pääsivät turvaan ja ovat nyt adoptoidut uusiin perheisiin.

Miten meidän adoptiotoiminta toimi?

Uuden perheenjäsenen adoptoinnista kiinnostuneet henkilöt ohjattiin täyttämään ensin esitietolomake. Näitä hakemuksia tuli yli 800 kappaletta, eli yli 500 enemmän kuin vuonna 2019. Kun avoimia ovia ei ollut mahdollista pitää, viikonloput oli buukattu täyteen ajanvarausasiakkaita. Kun kysyntä kissoista oli kovaa, pelkäsimme että osasta kissoja tulee korona-kissoja, jotka palautetaan muutaman kuukauden jälkeen. Onneksi pelkomme ei ole toteutunut, ei ainakaan vielä.

Ja sitten tilastoihin

Meille saapui ennätykselliset 274 kissaa! Joista jälkimmäisellä vuosipuoliskolla 203! Laumoja emme korona-ajan takia varsinaisesti etsineet. Osallistuimme kuitenkin Huittisissa tehtyyn kissojen talteenottoon ottamalla vastaan lähes kaikki populaation kissat. Lammilta pelastimme kymmenen ammutuksi tuomittua kissaparkaa, lisäksi Iittalasta huostaan otettiin 17 kissaa pentutehtailijalta.

Osa Iittalasta tulleista kissoista.

Kotiin lähti vuoden aikana 287 kissaa, mikä on yli 70 kissaa enemmän aikaisimpiin vuosiin verrattuna. Joulua edeltävä viikonloppu oli varsin tiivistahtinen. Kolmessa päivässä kotiutettiin lähes 20 kissaa.

Karkulaisia kotiinpäässeiden joukossa oli 28. Yhdeltätoista löytyi siru, joista 2 oli rekisteröimättömiä.

Ikävin tilasto on tietenkin menehtyneet. Vuoden aikana 20 kissaa joutui lähtemään sateenkaarisillalle. Näillä kissoilla oli vakavia sairauksia. Löytyi syöpää, kasvaimia ja vakavia sisäelinongelmia. Jotkut iäkkäät kissat vaan hiipuivat ja oli reilumpaa päästää heidät pois.

Pitkäaikaisasukkaat

Meidän pitkäaikaisasukkaiden lista on huvennut vuoden aikana. Ikiuneen päätyi meidän ikämaestro Hammi lähes 20 vuoden iässä. Myös Tilkku, Pippin, Maisa, Rapsu ja Mirru jouduttiin vaivuttamaan ikiuneen. Ilouutisena kuitenkin voi mainita, että pari tähän kategoriaan kuulunutta kissaa pääsi uuteen kotiinkin! Kummikissa osastolla on nähtävissä vielä 8 kissaa, jotka kantavat pitkäaikaisasukkaan nimitystä. Ne ovat asuneet Kattilalla 7-12 vuotta.

Pitkäaikaisasukkaat pitämässä viikkopalaveria.

Rahan kanssa taiteilua

Meidän varainhankintaa korona on haitannut erityisesti. Myyjäisiä ei ole voitu siinä määrin pitää kuin tavallisesti. Talkootyötkin ovat olleet kortilla. Yritykset ovat rajoittaneet niitä, kiitos koronan. Entäs se kaupungin palkkio löytöeläintoiminnasta? 20 000 euroa vaikuttaa isolta rahalta, mutta kissahommissa se on pieni summa. Käytännössä se kattaa osittain yhden osa-aikaisen työntekijän palkkakulun, ei muuta. Kissojen luovutusmaksuilla taas ei kustanneta kuin osa eläinlääkärikuluista. Loput eläinlääkärikulut, vuokrat, ruoat, hiekat ja hoitotarvikkeet täytyy nekin maksaa. Siksi pyysimmekin teiltä syksyllä ekstra-apua laskujen maksuun. Ja onneksi niitä apuja tuli. Kattila elää kuitenkin jatkuvasti kädestä suuhun.

Olemme myös pitkään miettineet uuden toimitilan hankintaa. Mutta riittävän edullista ja hyvin saavutettavissa olevaa tilaa emme ole kuitenkaan löytäneet. Nykyisissä tiloissa on vanhan rakennuksen ongelmat, kuten ilmanvaihto ja vetoisuus, joista kärsivät niin ihmiset kuin kissatkin.

Mutta entä ne ihmiset?

Meillä on arkisin yksi palkattu osa-aikainen työntekijä töissä Kattilalla. Sen lisäksi meillä on ollut onni saada eläinhoitaja opiskelijoita harjoittelujaksoille. Arkisin töitä tekevät myös mahdolliset työkokeilijat ja muut työelämän harjoittelijat. Välillä on viikollakin hälyytetty vapaaehtoisia töihin, jos harjoittelijoita ei ole ollut riittävästi.

Iltavuorot ja viikonloput ovatkin kuitenkin täysin vapaaehtoisten harteilla. Meillä on nyt pulaa erityisesti teistä, joilla on enemmän kokemusta kissoista. Kissojen lääkintä ja eristysosastolla työskentelyyn kaipaamme tekijöitä. Ajoittain meillä on ollut tekijöistä vajetta sekä arkena, että viikonloppuna.

Nuppu haluaa lisää työkavereita eristysosaston puolelle.

Myyjäisiin olemme saaneet tekijöitä ihan mukavasti. Samoin meidän kirpputoritoiminta on pyörinyt oikein mallikkaasti.

Kiitämme kaikkia työntekijöitä ja harjoittelijoita kuin myös vapaaehtoisia, asiakkaita, lahjoittajia sekä yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2020. Ilman Teitä tämä kaikki ei olisi mahdollista.

JA HURR-JASTI TERVEISIÄ KODIN SAANEILLE KISSOILLE!

Nyt on aika tehdä yhteenveto Kattilan vuodesta 2019!

Kissoja tulee ja kissoja menee

Meille saapui noin 170 kissaa. Tulleista vajaa puolet oli arkoja populaatiokissoja, joita vieläkin valitettavasti löytyy maaseutualueilta. Kattilalla ne saavat uuden mahdollisuuden kesyyntymiseen. Tänäkään vuonna emme ole mahdottomiin tapauksiin törmänneet. Sen lisäksi meille on saapunut niin yksittäisiä harhailijoita (ilman sirua tietenkin…) että kodinvaihtajia.

Meiltä lähti uusiin koteihin 200 kissaa ja yksi kani. Menetettyjä kissoja oli alle kymmenen. Heistä yksi oli pitkäaikaisasukas Ujo. Ujo-rouva ehti 17-vuotiaaksi, ennen kuin kilpirauhasen liikatoiminta väsytti kissavanhuksen. Kilpirauhasen liikatoiminta on yleinen ikääntyvien kissojen vaiva.

Ujo sai elää pitkän elämän.

Pitkäaikaisasukkaita meillä on noin 25 kissaa. Osa niistä on jo hyvinkin iäkkäitä. Ikäkkäimmän kissan titteliä pitää hallussaan tällä hetkellä Hammi-Mamma (noin 20v.)

Hammi pitää vielä karvansa kiiltävänä ja ojennuksessa.

Positiivisia asioita

Monet kissat ovat ehdistyneet kesyyntymisessä. Tämä on erinomainen saavutus. Mm. seuraavat pitkäaikaisasukkaat / kummikissat ovat vuoden aikana saaneet uuden kodin: Tassu, Harmo, Mieto, Missi Viinanen, Fokkeri, Piki, Mamma, Paavo ja Lucy. Ihmiset ovat myös uskaltautuneet ottamaan hoiviinsa vähän haastavampiakin tapauksia. Ja monen kohdalla ollaan päästy upeaan lopputulokseen, kun kissa on viikkojen kotoilun jälkeen solahtanut lopulta uuden kodin jäseneksi. Kärsivällisyys palkitaan.

Jättikolli Tassu sai vuosien odottelun päätteeksi ikioman kodin.
Luonteikas Paavo-poika muutti uuteen kotiin Tampereelle.
”Lentojätkä” Fokkeri sai uuden hangaarin ja uuden huoltajan. Onnittelut Fokkerillekin!

Talousasioita

”Ei ne suuret tulot vaan pienet menot” -sanonta ei kuvaa Kattilaa. Vuosittaisen laskupinon maksaminen onnistuu vain valtavalla talkootyöllä ja lahjoitusten turvin. Olemme joutuneet nostamaan myös kissan luovutusmaksun 150 euroon, jotta saamme katettua edes osan kunkin kissan hoitokuluista. Useissa tapauksissa kissaan on saattanut mennä rahaa moninkertaisesti tuo summa, ennen kuin se on saatu kotiutuskuntoon. Toivomme siis ymmärtäväisyyttä muuttuneeseen hinnoitteluumme. Edelleen meidän suurin yksittäinen vuotuinen kuluerä on kissojen terveydenhuolto. Siihen menee ylivoimaisesti eniten rahaa.

Vapaaehtoiset ovat tehneet valtavasti työtä varainhankinnassa, jotta olemme saaneet Kattilan kuluja maksettua. He ovat ahkeroineet kirpputori- ja myyjästoiminnan sekä erilaisten myyntitapahtumien järjestämisessä pitkin vuotta. Lisäksi on tehty erilaisia muita varainhakintatalkoita talon ulkopuolella.

Mitä vuosi 2020 tuo tullessaan?

Työn määrä tuskin tulee vähenemään. Kattila sai nimittäin tehtyä virallisen sopimuksen Hämeenlinnan kaupungin kanssa löytökissojen vastaanottamisesta helmikuusta 2020 alkaen. Kyseessä on useampi vuotinen sopimus. Tämä tulee lisämään niin kuluja kuin vuotuista kissamäärää. Löytökissojen lisäksi toimimme edelleen turva-/vastaanottokotina kaikille Hämeenlinnan alueen kodittomille kissoille.

Sopimus kaupungin kanssa edellyttää kissanhoitajan palkkaamista. Kaupungilta saamamme korvaus menee käytännössä täysin palkkakuluihin eikä kata kissojen hoitokuluja. Tulemme siis järjestämään tänäkin vuonna myyjäisiä, varainhankintatalkoita ja tapahtumia kattaaksemme kaikki kissojen hoidosta aiheutuvat kustannukset.

Tarvitsemme edelleen vapaaehtoisia kissakodin jokapäiväiseen ylläpitoon, kuten myös varainhakintatalkoisiin. Otamme myös edelleen mielellämme oppilaitosharjoittelijoita (esim. eläintenhoitaja, markkinointi, visuaalinen viestintä yms) sekä työkokeilijoita.

Kiitokset

Kissamme kiittävä kaikkia, jotka ovat osallistuneet tavalla tai toisella Kattilan toimintaan lahjoittaen aikaansa, rahaansa tai tarvikkeitaan. Kiitämme kaikkia vapaaehtoisia, työharjoittelijoita, kummeja, yrityksiä ja yhteistyökumppaneita. Samoin kiitämme niitä koteja ja ihmisiä, jotka ovat adoptoineet kauttamme kissan. Teidän panoksenne takia meneenä vuonna siis kaksisataa kissaa sai Kattilan kautta uuden upean mahdollisuuden.

Te kaikki olette olleet Kattilan kissoille hurrr-jan tärkeitä.

Elomessu vipinää ja kiitokset

Viime viikonloppuna osallistuimme perinteiseen tapaan Elomessuille. Iso telttakatos oli jälleen koottu, kannatustuotteet laitettu myyntipöytään ja vapaaehtoiset kertomassa Kattilan tuiki tärkeästä toiminnasta. Erityisesti ihmisiä pysäytti ja tuntui vetävän puoleensa teltan ulkosivulla olleet kuvat, kera kysymyksen ”Miten minusta tuli koditon kissa?”.

Meillä kävi sankoin joukoin vieraita ja arpapöytää pitikin täydentää tiuhaan tahtiin. Kiitos kaikille, jotka pysähtyivät teltallemme ostoksille. Kiitos kaikille, jotka tulivat kertomaan meille kissakuulumisia ja erityisesti niille, jotka uskaltautuivat tulla kyselemään toiminnastamme.

Olimme saaneet runsaasti arpapalkintoja ja myyntituotteita käytettäväksemme. Kiitämme siitä lukuisia eläinrakkaita yrityksiä, jotka halusivat auttaa meitä lahjoituksilla. Osalle heistä tämä on jo jokavuotinen perinne. Näitä ovat mm. Pirksun, Dali Silver Star, Kaisan Kukka, Toy-Pap Import Oy, ByMikaelas, Kauneushoitola Inkeri Valtonen, Tujoma  ja monet muut. Kiitos myös yksityisille lahjoittajille.

Kiitos myös kaikille meidän vapaaehtoisille, jotka käyttivät runsaasti aikaa viikonloppuna ja jo ennen sitä järjestelyihin. Olipa meillä jopa oma Kirsi-Mirri käsinukkeineen hauskuuttamassa lapsia ja aikuisiakin.

Nähdään messuilla ensi vuonnakin!

 

Kiitoksia vuodesta 2017!

Meidän ensisijaiset asiakkaamme ovat kodittomat kissat. Hoivaamme on tarvinnut tänä vuonna jo noin 300 kissaa. Mutta ne, jotka mahdollistavat meidän toiminnan ovat ihmiset. Ilman ihmisiä ei Kattilaa olisi. Kiitämme Teitä kaikkia tässä.

Taloudelliset tukijat

Viime vuonna meillä rysähti syksyllä iso nippu eläinlääkärilaskuja. Niin on rysähtänyt tänäkin syksynä, mutta meidän iloksemme Te ihmiset olette olleet aktiivisia. Olette osallistuneet tapahtumiin, tehneet ostoksia myyjäisissämme, lahjoittaneet ruokaa ja tarvikkeita koko syksyn. Etenkin joulun alla olemme saaneet varastot pullolleen liinavaatteita ja ruokapakkauksia. Olemme kiitollisia Teidän anteliaisuudestanne.

Olette osallistuneet, toteuttaneet ja mainostaneet erilaisia kampanjoita, joiden seurauksena olemme saaneet eläinruokalahjoja yrityksiltä ja tuiki tarpeellisia tarvikkeita. Kiitämme myös paikallisia eläinrakkaita yrityksiä, jotka ovat halunneet tukea meitä.

Kiitos, että olette tukeneet Kattilan kissoja myös rahallisesti. Näin ei viimevuotista taloudellista ongelmaa ole päässyt syntymään. Edelleenkin Kattila toimii kädestä suuhun periaatteella, mutta laskujen maksu on onnistunut suht ajallaan. Muistutamme, että Kattila on täysin yksityisten tukijoiden varassa. Emme saa minkäänlaista yhteiskunnallista tukea.

Vapaaehtoiset

Kiitos ihanille vapaaehtoisille. Olette lahjoittaneet vapaa-aikaanne ja mahdollistaneet sen, että Kattila on tänäkin vuonna voinut hoitaa kodittomia kissoja. Se on mahdollistanut myös sen, että olemme voineet pitää Kattilan yleisölle avoimena joka päivä klo 12-15. Se on mahdollistanut meidän tapahtumatuotannon, loukutukset, somen, kotisivut, varainhakinnan ja kunnossapitotyöt.

Korostamme, että Kattila toimii pää-asiallisesti vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoisia tukee vaihteleva joukko eri oppilaitosten harjoittelijoita. Mutta viime kädessä toiminta on vapaaehtoisten harteilla.


Entä vuosi 2018?

Koska hoivissamme on tällä hetkellä noin 120 kissaa, joista osa on vielä leikkaamattomia nuoria, tulee ensi vuoden alussakin eläinlääkärilaskuja lisää. Leikkautamme, rokotamme, madotamme ja ruokimme kissoja niin kauan kuin ne saavat uudet kodit. Rahan menoa ei voi estää. Tulemme järjestämään ensi vuonnakin tapahtumia, joihon voitte osallistua. Tarvikelahjoituksia otamme vastaan edelleen.

Vapaaehtoisia ottaisimme enemmäkin töihin, jos heitä olisi saatavilla. Jos joku haluaa tulla hommiin mukaan, meillä on käytännöllisesti katsoen aina töitä tarjolla. Hiekkalaatikoita ei koskaan siilata liian usein, rättejä ei koskaan tehdä liikaa, kissoja ei koskaan leikitetä ja kesytetä liikaa. Mitä enemmän me saamme työkuormaa jaettua useammalle ihmiselle, sitä mukavampaa työn tekeminen on ja sitä paremmin kissat voivat.

Ps. Aulatiloissa asuva Veeti muuten haluaa edelleen, että hiekkalaatikot putsataan usein, mieluiten vaikka joka pissin jälkeen jos mahdollista. Mitä puhtaampi loota, sitä kivempi siellä on asioida. Muut kissat ovat muuten samaa mieltä Veetin kanssa: ”Puhdas loota on paras loota!”

 

Teksti ja kuvat: Eliisa N.

Kiitokset tarvikelahjoituksesta!

”Onks nää kaikki mulle?” kysyi Halla.

Meille tuotiin keskiviikkoiltana ihana lahjoituskuorma: ruokaa,  hiekkaa ja tarvikkeita. Kyllä kissit oli niin otettuja.

Kiitos Arion, Animal House ja kissojen ystävät!

 

Kiitokset limppareista!

Meillä on ihania yrityksiä, jotka tukevat meitä tavaralahjoituksilla.

Tällä kertaa kiitokset menevät Honkajoen Panimolle (honkajoenpanimo.fi). He osallistuivat meidän 20-vuotisbileisiin lahjoittamalla meille ihanalla kissaetiketillä varustettuja limpparipulloja. Erän myyntituotto meni siis Kattilan kissojen hyväksi.

Ja facebook:ssa me ollaankin jo kiitetty Musti ja Mirriä upeasta hiekkakuormasta. Mutta jos nyt joku ei facebook:ssa ole käynyt, niin Musti ja Mirri (mustijamirri.fi) lahjoitti meille 4000 kg kissahiekkaa eläinten viikon kunniaksi. Oli muuten kantamista! Paketin tekstistä huolimatta, kyse oli hajusteettomasta erästä. Ja voi kuulkaa kyllä sitä kuluukin. Meillä on kissoja varten käytössä tällä hetkellä yli 50 hiekkalaatikkoa, joita pitää viikottain täydennellä.

Ja muistutukseksi, me emme saa yhteiskunnalta tukia, vaan olemme yksityisten lahjoittajien varassa.

Kaikille meidän yhteistyökumppaneille ja toimintaan osallistuville aplodit! Ilman Teitä ei kissojen turvakotia olisi olemassa.



Kuvat: KissakotiKattila

Olipa hyvät bileet

20 vuotta Vanajantie 10:ssä oli juhlimisen paikka. Kiitämme kaikkia paikalle päässeitä.

Juhlakakku syötiin ennätysajassa. Kahvia meni yli sata kuppia. Ainakin 3 kissaa varattiin. Ihmisvilinää oli niin paljon, että piti pujotella.

Myyjäispöydälle ja juhlapuheille oli onneksi varattu oma erillinen tila. Varsinkin upouusi vuoden 2018 Kattilan kalenteri myyntipöydässä keräsi runsaasti huomiota. Kiitämme ohjelmasta ja puheista europarlamentaarikko Sirpa Pietikäistä, eläinlääkäri Johanna Lankilaa ja Animal Housea!

Toki suurimman yleisön veti meidän noin 120 viiksiniekkaa. Eli päivän päätähdistä ei ollut mitään epäselvyyttä. Osa kateista oli kyllä väsynyt päivän hulinasta ja nukkuivatkin sitten sikeästi yleisön lähdettyä, tosin monta silitystä rikkaampina.

Tässä muutamia kuvia päivältä.

Kuvat: KissakotiKattila

Heinää ja huiskaleluja

On monta tapaa auttaa ja ilahduttaa Kattilan kissoja. Tuuloksen 4H:n nuoret olivat kasvattaneet kissoille heinää ja tehneet mitä värikkäimpiä huiskaleluja. Molemmista on jatkuva tarve Kattilalla. Kissat kiittävät ja seuraavanlaista kommentointia ”kuultiin”:

”Huonepalvelusta hyvää päivää, saiskos herroille olla jälkiruokapuffetista muutama korsi? Juu kyllä on tuoretta. Tämän syksyn sato on erityisen vehreää vuosikertaa.”

”Mä viihdyn mieluiten tän pilvenpiirtäjän huipulla, toteaa Tuutikki. Eipä hätää, Korsi&Keko toimittaa heinää myös lentokuljetuksella. Meillä on korkean luokan palvelu. Juu, kyllä on parasta 4H-luokkaa. Tästä ei heinä enää paljoa parane.”

”Karvanlähtöaika on taas täällä. Pitäkääpä turkeistanne huolta. Teille herra suosittelisin meidän heinäspesiaaliamme. Irroittaa sitkeämmäkin karvapallon alta aika yksikön. Ja kylläpä teidän karva kiiltääkin!”

MURRE: ”Jo on värikkäitä keppejä! Mä en osaa valita minkä mä haluaisin. Toi sinivalkoinen smurffi ois kyl kiva. Ja ettehän kerro kellekään et mä tykkään kans tosta aniliininpunaisesta. Ne sanoo, et se ei oo äijien väri. Mut oikeesti nekin tykkää siitä, muttei vaan kehtaa tunnustaa… Sulo vois tykätä kans tosta oranssista. Oikeestaan sille ei tunnu se väri olevan niin tärkee, vaan kunhan lelu heiluu ja siitä saa otteen. Ja siihehän toi kangas on just omiaan. Joku pitkäkyntinen onkin näköjään suikaloinu niitä jo valmiiksi.”

REISKA: ”Ne pani noi huiskat tohon töröttää. Kiitän ja kumarran. Nyt kun löytyis vielä joku joka heiluttas niitä. Liike on lääkettä on eläinlääkäri todennut. Ja totta vie mun selälle tekis hyvää pieni keppijumppa!”

 

 


Ps. Tässä vinkkiä myös muille mm. ensi kevääksi. Kasvata rairuohon tilalla jotain kissoille soveltuvaa heinää. Näin tulee heinällekin jatkokäyttöä…

Kuvat: KissakotiKattila,   Kirjurina toimi: Eliisa N.