13.8.2020 saatoimme Hammin ikiuneen. Se oli surullista, mutta väistämätöntä. Hammi ehti lähes 20 vuoden ikään. Viimeisenä elinvuotena alkoi tulla kaikenlaisia kremppoja. Viimeisenä vuonna Hammi tuskin kuuli enää mitään, nukkui paljon, eikä enää kiivennyt yläsänkyyn, mikä oli Hammin lempipaikka. Korkea verenpaine verotti myös voimia. Hammia kun ei niin vaan lääkittykään.
Hammi tuli aikuisena kissana Kattilaan 2005. Useat ihmiset varmaan muistavatkin Hammin jo pidemmän ajan takaa. Hammi tuli menetettyään huoltajansa. Monikin ohitti Hammin etsiessään kissaa. Hammi sihisi ja suhisi ihmisille. Muiden kissojen kanssa se tuli hyvin toimeen ja sillä olikin varsinkin loppuaikoina ihan oma porukkansa.
Viimeisenä vuotena Hammi muutui ja alkoi antaa ihmisen silittää ja jopa kävi välillä pyytämässä sitä. Hammi kuitenkin päätti kuka sai silittää ja kuinka kauan. Aloimme jo epäillä dementian oireita. Sen verran Hammin käytös muuttui.
Miksi Hammi ei saanut enää uutta kotia? Se oli lahjomaton. Se ei ollut minkään herkun perään. Hammi söi uskollisesti vain tavallista kissanruokaa. Nekin mitä muut kissat karttoivat eli purkki-latz tai purkki-kitekat maistuivat Hammille. Se ei myöskään lähtenyt ihmisen tarjoamaan leikkiin mukaan. Täten sitä oli vaikea tutustuttaa uusiin ihmisiin. Se olisi tarvinnut hyvin kärsivällisen uudeen huoltajan itselleen.
Ilmeisesti kuuroutumisen myötä Hammin äänenkäyttö lisääntyi ja sille tulikin tavaksi tulla käskyttämään äänekkäästi ihmisiä, jos lounas meinasi myöhästyä. Hammilla oli persoonallinen ääni.
Hammi-Mammaa jää kaipaamaan koko kissakoti Kattilan väki.
Levollista unta pikkuinen.
