Kummallinen vuosi 2020

Meillä on ollut kaiken kaikkiaan ennätysvilkas vuosi. Kevät toi toki tulleessaan korona-viruksen ja pani Kattilankin sopeuttamaan toimintaansa. Kissoja tuli aluksi sisään verkkaiseen tahtiin. Ihmisiä olisi tullut ovesta enemmänkin, mutta jouduimme laittamaan ovet säppiin pitkäksi aikaa. Avoimet aukiolot muuttuivat sähköpostiviesteilyksi ja puhelinsoitoiksi. Kesällä palautimme avoimet ovet, mutta syksyllä meidänkin oli jälleen siirryttävä ajanvaraussysteemiin. Ja sitten alkoi se jokasyksyinen kissarumba!

Löytöeläimet 2020

Helmikuun alusta lähtien löytöeläinten vastaanottotoiminta muuttui Hämeenlinnan kaupungin kilpailuttaessa toiminnan. Ainoa joka antoi tarjouksen kaupungille oli Kattilan ja Sinnan löytöeläinten yhteenliittymä. Niinpä Kattilalle kuuluvat jatkossa kaikki Hämeenlinnan alueen kissat, riippumatta siitä ovatko ne kadonneita lemmikkejä, populaatiokissoja, sosiaalitapauksia vai heitteille jätettyjä.

Nämäkin pennut pääsivät turvaan ja ovat nyt adoptoidut uusiin perheisiin.

Miten meidän adoptiotoiminta toimi?

Uuden perheenjäsenen adoptoinnista kiinnostuneet henkilöt ohjattiin täyttämään ensin esitietolomake. Näitä hakemuksia tuli yli 800 kappaletta, eli yli 500 enemmän kuin vuonna 2019. Kun avoimia ovia ei ollut mahdollista pitää, viikonloput oli buukattu täyteen ajanvarausasiakkaita. Kun kysyntä kissoista oli kovaa, pelkäsimme että osasta kissoja tulee korona-kissoja, jotka palautetaan muutaman kuukauden jälkeen. Onneksi pelkomme ei ole toteutunut, ei ainakaan vielä.

Ja sitten tilastoihin

Meille saapui ennätykselliset 274 kissaa! Joista jälkimmäisellä vuosipuoliskolla 203! Laumoja emme korona-ajan takia varsinaisesti etsineet. Osallistuimme kuitenkin Huittisissa tehtyyn kissojen talteenottoon ottamalla vastaan lähes kaikki populaation kissat. Lammilta pelastimme kymmenen ammutuksi tuomittua kissaparkaa, lisäksi Iittalasta huostaan otettiin 17 kissaa pentutehtailijalta.

Osa Iittalasta tulleista kissoista.

Kotiin lähti vuoden aikana 287 kissaa, mikä on yli 70 kissaa enemmän aikaisimpiin vuosiin verrattuna. Joulua edeltävä viikonloppu oli varsin tiivistahtinen. Kolmessa päivässä kotiutettiin lähes 20 kissaa.

Karkulaisia kotiinpäässeiden joukossa oli 28. Yhdeltätoista löytyi siru, joista 2 oli rekisteröimättömiä.

Ikävin tilasto on tietenkin menehtyneet. Vuoden aikana 20 kissaa joutui lähtemään sateenkaarisillalle. Näillä kissoilla oli vakavia sairauksia. Löytyi syöpää, kasvaimia ja vakavia sisäelinongelmia. Jotkut iäkkäät kissat vaan hiipuivat ja oli reilumpaa päästää heidät pois.

Pitkäaikaisasukkaat

Meidän pitkäaikaisasukkaiden lista on huvennut vuoden aikana. Ikiuneen päätyi meidän ikämaestro Hammi lähes 20 vuoden iässä. Myös Tilkku, Pippin, Maisa, Rapsu ja Mirru jouduttiin vaivuttamaan ikiuneen. Ilouutisena kuitenkin voi mainita, että pari tähän kategoriaan kuulunutta kissaa pääsi uuteen kotiinkin! Kummikissa osastolla on nähtävissä vielä 8 kissaa, jotka kantavat pitkäaikaisasukkaan nimitystä. Ne ovat asuneet Kattilalla 7-12 vuotta.

Pitkäaikaisasukkaat pitämässä viikkopalaveria.

Rahan kanssa taiteilua

Meidän varainhankintaa korona on haitannut erityisesti. Myyjäisiä ei ole voitu siinä määrin pitää kuin tavallisesti. Talkootyötkin ovat olleet kortilla. Yritykset ovat rajoittaneet niitä, kiitos koronan. Entäs se kaupungin palkkio löytöeläintoiminnasta? 20 000 euroa vaikuttaa isolta rahalta, mutta kissahommissa se on pieni summa. Käytännössä se kattaa osittain yhden osa-aikaisen työntekijän palkkakulun, ei muuta. Kissojen luovutusmaksuilla taas ei kustanneta kuin osa eläinlääkärikuluista. Loput eläinlääkärikulut, vuokrat, ruoat, hiekat ja hoitotarvikkeet täytyy nekin maksaa. Siksi pyysimmekin teiltä syksyllä ekstra-apua laskujen maksuun. Ja onneksi niitä apuja tuli. Kattila elää kuitenkin jatkuvasti kädestä suuhun.

Olemme myös pitkään miettineet uuden toimitilan hankintaa. Mutta riittävän edullista ja hyvin saavutettavissa olevaa tilaa emme ole kuitenkaan löytäneet. Nykyisissä tiloissa on vanhan rakennuksen ongelmat, kuten ilmanvaihto ja vetoisuus, joista kärsivät niin ihmiset kuin kissatkin.

Mutta entä ne ihmiset?

Meillä on arkisin yksi palkattu osa-aikainen työntekijä töissä Kattilalla. Sen lisäksi meillä on ollut onni saada eläinhoitaja opiskelijoita harjoittelujaksoille. Arkisin töitä tekevät myös mahdolliset työkokeilijat ja muut työelämän harjoittelijat. Välillä on viikollakin hälyytetty vapaaehtoisia töihin, jos harjoittelijoita ei ole ollut riittävästi.

Iltavuorot ja viikonloput ovatkin kuitenkin täysin vapaaehtoisten harteilla. Meillä on nyt pulaa erityisesti teistä, joilla on enemmän kokemusta kissoista. Kissojen lääkintä ja eristysosastolla työskentelyyn kaipaamme tekijöitä. Ajoittain meillä on ollut tekijöistä vajetta sekä arkena, että viikonloppuna.

Nuppu haluaa lisää työkavereita eristysosaston puolelle.

Myyjäisiin olemme saaneet tekijöitä ihan mukavasti. Samoin meidän kirpputoritoiminta on pyörinyt oikein mallikkaasti.

Kiitämme kaikkia työntekijöitä ja harjoittelijoita kuin myös vapaaehtoisia, asiakkaita, lahjoittajia sekä yhteistyökumppaneitamme vuodesta 2020. Ilman Teitä tämä kaikki ei olisi mahdollista.

JA HURR-JASTI TERVEISIÄ KODIN SAANEILLE KISSOILLE!

Motivaatio kateissa?

 

Motivaatio kateissa? ?

Hyvä, sillä saatat olla etsimämme henkilö!

Kissakoti Kattilan toiminta perustuu pääosin vapaaehtoisten tekemään työhön. Toiminta rahoitetaan yksityisten lahjotusten, sekä kirpputorimyynnistä ja myyjäisistä saatavien tulojen avulla. Talon toimintaa pyörittää yksi palkattu henkilö ja joukko vapaaehtoistyöntekijöitä sekä työharjoittelijoita. Kissakoti tarjoaa turvakodin samanaikaisesti kymmenille, välillä jopa yli sadalle kissalle. Tämän takia tarve vapaaehtoistyöntekijöille sekä työharjoittelijoille on jatkuva. 

 

Kyse on pienistä teoista 

Vapaaehtoisena toimiminen ei vaadi päivittäistä tai edes viikoittaista osallistumista. Jo muutama tunti siellä ja muutama tunti täällä auttavat toimintaamme merkittävästi. Meillä Kattilassa laatu ja luottamus korvaavat määrän. Työtehtäviä on tarjolla monipuolisesti, joten voit itse päättää, että milloin ja miten osallistut. Yleisimmät työtehtävät liittyvät Kissakoti Kattilan päivittäisten askareiden hoitamiseen, kuten kissojen ruokkimiseen, ruoka-astioiden ja lattioiden pesemiseen ja yleiseen kunnossapitoon. Sekä tietysti kissojen kanssa seurusteluun ja leikkimiseen ? 

Järjestämme myös myyjäisiä ja osallistumme erilaisiin tapahtumiin Hämeenlinnan alueella, joten voit osallistua näihin tapahtumiin esimerkiksi leipomalla leivonnaisia, hoitamalla myyntiä tai muulla haluamallasi tavalla. 

Anna ammattitaitosi avuksemme 

Haluaisitko auttaa, mutta et syystä tai toisesta voi työskennellä tiloissamme? Vai työskenteletkö kenties mieluummin vasara kuin lapio kädessä? Ei hätää. Auttaa voi monella tapaa. Jos olet markkinoinnin, valokuvauksen, kirjoittamisen, eläinlääketieteen tai rakennusalan ammattilainen, osaamisesi on erityisen tervetullutta. Tai jos koet, että voisit tukea toimintaamme lyhyt- tai pitkäaikaisesti tarjoamalla jonkinlaista muuta ammattitaitoa, ota rohkeasti yhteyttä!

 

Harjoittelijoille 

Kissakoti Kattila tarjoaa mahdollisuuden kehittää osaamistasi. Meillä pääset oikeasti tekemään töitä monipuolisesti kissojen parissa. Työtehtäviin kuuluvat esimerkiksi kissojen hoitaminen, lääkitseminen ja yleinen huolehtiminen. 

Tarjoamme mahdollisuuden suorittaa työharjoittelun myös esimerkiksi asiakaspalvelun ja markkinoinnin tehtävissä. 

Jos kiinnostuit mahdollisuudesta suorittaa harjoittelujaksosi meillä Kissakoti Kattilassa ja näin kerryttää kokemustasi oikeiden työtehtävien parissa, samalla työskennellen hyvän asian eteen, ota yhteyttä niin kerromme mielellämme lisää! 

Yhteystiedot: 

kissakotikattila@gmail.com 

050 432 2179 

Kissoja runsaasti, rahaa vähän

Huittisten kissapopulaatio on nyt melkein kokonaan turvassa! Keskiviikko iltana saapui kattilaan 12 kissan kuljetus. Vielä muutama kissa jäi Huittisiin.

Viime viikolla saapuneet kissat voivat hyvin ja ensimmäiset kaksi kissaa on jo varattu eli ovat saamassa kodin. Nämä kuvien kissat ovat nyt adoptoitavissa. Kuvat toimivat linkkeinä kissojen omille sivuille.

Eikä tässä vielä kaikki… meillä on vielä toinen mokoma, joiden kuvia tässä ei ole, tästä laumasta odottamassa toimenpiteitä kuten leikkauksia.

Tässä populaatiossa on pääosin aikuisia kissoja. Valitettavan monella on hampaat huonossa kunnossa, joten leikkuu, loishäätö, sirutus ja rokotukset ei tämän possen kohdalla riitä. Hyvä eläinlääkärihän on hintansa arvoinen. Mieluiten niin, että kissa laitetaan kerralla kuntoon kuin että rampataan vastaanotolla viikosta toiseen.

Rahalahjoitukset

Kattilan keräystili on FI12 5680 0020 2544 35 (Osuuspankki).

Voit lahjoittaa myös MobilePaylla.

Kattilaa ylläpitävällä Hämeenlinnan Kissojen Ystävät ry:llä on rahankeräyslupa, joka on voimassa alkaen 24.5.2020. Keräysluvan tunnus on RA/2020/517.

Kaikki keräyksen tuotto käytetään Kissakoti Kattilan ylläpitoon: vuokranmaksuun, kissanruokaan, eläinlääkärikuluihin, lääkkeisiin ja muuhun tarpeelliseen.

Viisi vapaaehtoistoimijaa puhalsi yhteen hiileen saadakseen populaation talteen

Huittisista on heinäkuusta lähtien otettu talteen populaatiota. Klassinen tarina. Alussa on ollut yksi ei kenenkään kissa, jota joku on alkanut ruokkia. Sitten alueelle on tullut toinenkin koditon ja leikkaamaton kissa. Sitten kissat ovat alkaneet lisääntyä keskenään ja porukka on kasvanut pentue pentueelta kenenkään ihmisen ottamatta vastuuta populaatiosta. Kissoja populaatiossa oli ainakin parikymmentä.

Kissojen supersankarit

Vapaaehtoistoimijat ovat loukuttaneet populaatiota useampaan otteeseen ja etsineet niille sijoituspaikkoja. Syksyn tullen kaikki paikat alkavat vain olla tupaten täynnä. Viimeisimmät 8 kissaa tuli 21.10. Kattilalle ainakin 5 naisen yhteistyöllä. Kiikoisten löytöeläinpalvelu (Sastamalasta) hoiti loukuttamista. Katajankulma kysyi tiloja Kattilasta, Kissankulma (Hämeenkyröstä) hoiti kuljetukset (mikä tarkoitti isoa autoa ja tuntikaupalla ajamista). Kattila järjesteli tiloja ja vastaanotti kissat. Tässä satsissa oli 6 aikuista ja kaksi pentua, kaikki leikkaamattomia. Ensimmäiset kaksi aikuista pääsi jo seuraavana päivänä sterilointileikkaukseen ja eläinlääkärin tarkistukseen.

Uuden elämän alku

Nyt Salama, Aava, Aalto, Huurre, Kastehelmi, Kuutamo, Laine ja Lauha ovat turvassa. Mikäli vastaanottopaikkaa ei olisi näille kahdeksalle löytynyt, olisivat ne joutuneet lopetettaviksi. Se olisi ollut surullista. Ensivaikutelmalta kissat kun eivät olleet mitenkään villejä. Semiarkoja kylläkin. Peloissaan hakevat turvaa toisistaan, mutta toisaalta nuuskivat kättä ja antavat jopa koskea. Näissä on selvää kotikissa-ainesta. Ne ovat kaikki täysin sosiaalistettavissa. Lopettaminen olisi ollut erittäin epäreilua näille kissoille.

Huittisiin jäi vielä kissoja. Pyrimme samalla menetelmällä saamaan ne vielä talteen.

Mitäpä olisi populaatio ilman mustaa kissaa…

Auta meitä auttamaan – lahjoita nyt!

Paitsi että ihmiset ovat käyttäneet tähän projektiin runsaasti aikaansa, niin tästä tulee kulujakin. Kattila on ottanut vastatakseen näiden 8 kissan terveys- ja hoitokulut. Kissat leikataan, madotetaan, rokotetaan ja hampaat hoidetaan. Kulujen kokonaissumma, huitelee tuhansissa euroissa. Koska olemme vapaaehtoistoimija, toimimme pääasiallisesti lahjoitusten turvin. Jos voisitte auttaa näitä kissoja näissä kuluissa niin kissat olisivat hurrrrjan kiitollisia. Pienetkin summat huomioidaan…

———————————————————————–

Rahalahjoitukset

Kattilan keräystili on FI12 5680 0020 2544 35 (Osuuspankki).

Kattilaa ylläpitävällä Hämeenlinnan Kissojen Ystävät ry:llä on rahankeräyslupa, joka on voimassa alkaen 24.5.2020. Keräysluvan tunnus on RA/2020/517.

Kaikki keräyksen tuotto käytetään Kissakoti Kattilan ylläpitoon: vuokranmaksuun, kissanruokaan, eläinlääkärikuluihin, lääkkeisiin ja muuhun tarpeelliseen.

Kissojen perään ei kysellä

Syksy on tuonut mukanaan aallon löytökissoja, joiden perään ei tunnu kukaan kyselevän. Kissaa tulisi kysellä jo parin päivän poissaolon jälkeen. Kissa on saattanut jäädä jumiin naapurin vajaan tai autosuojaan. Jos on tottunut siihen, että kissa on viikkoja liesussa, niin se on pitkä aika. Talteenotettua löytökissaa pidetään talteenotettuna 15 vrk. Sen jälkeen se sijoitetaan uudestaan. Tämä voi olla vanhalle omistajalle ikävä yllätys. Kissaa kannattaa siis ruveta huhuilemaan ja kyselemään ajoissa.

Mikäli kissa on päässyt vanhigossa karkuun, on syytä ryhtyä toimenpiteisiin välittömästi. Tällainen kissa pysyy yleensä aluksi jossain lähistöllä. Kissaa voi yrittää loukuttaa. Kattilalta on saatavissa loukkua lainaan pikkurahalla.

Toinen turva kissalle on mikrosiru. Jos kissa päätyy löytöeläinpaikkaan, kuten Kattilaan, kissalta tarkistetaan aina mikrosiru. Mikrosiru täytyy myös olla rekisteröity johonkin olemassa olevaan sirurekisteriin. Tätä kautta löytyvät omistajatiedot, mikäli ne ovat ajantasalla. Mm. kaikki Kattilalta lähtevät kissat mikrosirutetaan.

Siru ei kuitenkaan ole mikään henkivakuutus. Kissoja kohtaa ulkona monet vaarat: isommat pedot, autot, ikävät ihmiset ja talvella pakkanen. Emme suosita kissojen vapaata ulkoilua lainkaan. Katsekontakti kissaan täytyy säilyä koko ajan ulkona ollessa. Tällöin ulkoilu voidaan luokitella valvotuksi. Eli ihmisen täytyy olla ulkona kissan kanssa ja valmiina suojaamaan kissaa. (Usein tämä on helpointa valjaissa)

Pitäkäämme kissoistamme huolta.

Tämän hetkinen löytökissatilanne.

Miutakaan ei ole kukaan kysellyt…

R.I.P. Hammi-Mamma

13.8.2020 saatoimme Hammin ikiuneen. Se oli surullista, mutta väistämätöntä. Hammi ehti lähes 20 vuoden ikään. Viimeisenä elinvuotena alkoi tulla kaikenlaisia kremppoja. Viimeisenä vuonna Hammi tuskin kuuli enää mitään, nukkui paljon, eikä enää kiivennyt yläsänkyyn, mikä oli Hammin lempipaikka. Korkea verenpaine verotti myös voimia. Hammia kun ei niin vaan lääkittykään.

Hammi tuli aikuisena kissana Kattilaan 2005. Useat ihmiset varmaan muistavatkin Hammin jo pidemmän ajan takaa. Hammi tuli menetettyään huoltajansa. Monikin ohitti Hammin etsiessään kissaa. Hammi sihisi ja suhisi ihmisille. Muiden kissojen kanssa se tuli hyvin toimeen ja sillä olikin varsinkin loppuaikoina ihan oma porukkansa.

Hammi nuorempana

Viimeisenä vuotena Hammi muutui ja alkoi antaa ihmisen silittää ja jopa kävi välillä pyytämässä sitä. Hammi kuitenkin päätti kuka sai silittää ja kuinka kauan. Aloimme jo epäillä dementian oireita. Sen verran Hammin käytös muuttui.

Miksi Hammi ei saanut enää uutta kotia? Se oli lahjomaton. Se ei ollut minkään herkun perään. Hammi söi uskollisesti vain tavallista kissanruokaa. Nekin mitä muut kissat karttoivat eli purkki-latz tai purkki-kitekat maistuivat Hammille. Se ei myöskään lähtenyt ihmisen tarjoamaan leikkiin mukaan. Täten sitä oli vaikea tutustuttaa uusiin ihmisiin. Se olisi tarvinnut hyvin kärsivällisen uudeen huoltajan itselleen.

Ilmeisesti kuuroutumisen myötä Hammin äänenkäyttö lisääntyi ja sille tulikin tavaksi tulla käskyttämään äänekkäästi ihmisiä, jos lounas meinasi myöhästyä. Hammilla oli persoonallinen ääni.

Hammi-Mammaa jää kaipaamaan koko kissakoti Kattilan väki.

Levollista unta pikkuinen.

Hammi kavereineen. Mm. Silvert, Kiukku-Kalervo ja Tilkku.

Kattilan kesäterveiset 2020

Kattilan kesä on lähtenyt rauhallisesti käyntiin. Olemme purkaneet kevään Covid19 vierailurajoitteet. Mutta tulethan silti jatkossakin käymään ilman flunssaoireita 🙂

Kissarintamalla on ollut vähän hiljaisempaa. Meille on tullut touko-kesäkuussa lähinnä kodinvaihtajia. Vuoden ensimmäinen pentuekin on jo kotiutettu uusiin koteihin. Uusia pentueita ei tällä hetkellä ole. Emme ole vielä tänä vuonna tehneet laajempia loukutuksia.

Loukutus on vähän taloudellinenkin kysymys. Jokainen Kattilaan tuleva kissa käy eläinlääkärin kautta ja se tietysti maksaa hunajaa. Meidän varainhankinta on kuitenkin ollut aikalailla jäissä keväällä tuon virusjutun takia. Kuukausittaiset myyjäistapahtumat on nyt käynnistetty uudestaan ja toivotammekin teidät tervetulleiksi niihin. Näin saisimme kassaa kartutettua kissojen hoitokuluja varten.

Olemme saaneet runsaasti petivaatelahjoituksia, joista olemme iloisia. Nyt kuitenkin varastomme on tupaten täysi, joten toivomme hiukan kärsivällisyyttä. Varastoomme mahtuu petivaatteita seuraavan kerran elokuussa. Puhtaita mattoja otamme vastaan koko ajan. Ne yritämme saada vaikka väkisin mahdutettua jonnekin.

Vapaaehtoisia ottaisimme myös mielellämme niin arki- kuin viikonloppuaamuihin siivoustöihin. Työ pitää sisällään hiekkalaatikoita, imurointia, tiskausta, luuttuamista yms. Iltapäivän ruoanjakoon voi myös päästä osallistumaan.

Koska koronatilanne alkaa tasoittua, olisimme kiinnostuneita jälleen kissapopulaatiohavainnoista…

Ps. meillä on aivan hurrr-jan ihanat kotoa tulleet kissasisarukset Tiinu ja Tankki, jotka olisi vailla kotia… käypä tutustumassa heihin. Olisivat niin valmiina kotiutumaan että…

 

Kuvat ja teksti: Eliisa N.

Hämeenlinnan löytöeläintoiminta 1.2.2020 alkaen

Kissakoti Kattila yhteistyössä toijalalaisen Pieneläinhotelli Sinnan kanssa on voittanut Hämeenlinnan kaupungin kilpailutuksen löytöeläinten hoidosta 3 vuoden sopimuksella. Yhteenliittymä oli ainoa, joka jätti tarjouksen.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jatkossa Kissakoti Kattila ottaa vastaan Hämeenlinnan löytökissat ja Pieneläinhotelli Sinna muut löytöeläimet kuten esim. koirat, kanit yms. Tämä selkeyttää tilannetta sikäli, että kaikki Hämeenlinnan alueen irtokissat kuuluvat jatkossa Kattilaan riippumatta siitä, onko kyse kadonneesta lemmikistä, populaatiokissasta, sosiaalitapauksesta vai heitteelle jätetystä.

Sopimuksen mukaan kaupunki tulee maksamaan löytöeläinten hoidosta 35000 euroa, joka jakautuu siis Kattilan ja Sinnan kesken. Kattila saa summasta vain osan (n. 20000 euroa). Kilpailutuksen ehdoissa mainitaan, että löytöeläinhoitolalla tulee olla pätevä henkilökunta hoitamaan löytöeläimiä. Saamamme rahallinen korvaus menee käytännössä pelkkään palkkauskuluun. Palkan sivukulut, eläinlääkärikulut ja Kattilan ylläpitokulut täytyy vastaisuudessakin kattaa lahjoituksilla ja varainhankinnalla.

Kissakoti Kattila on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka varat käytetään kodittomien kissojen hyväksi. Löytöeläinsopimus saattaa muuttaa toimintaamme siltä osin, ettemme enää voi auttaa kaikkia puoleemme kääntyneitä kissanomistajia ympäri Suomen.

Vaikka meillä jatkossa tulee olemaan yksi palkkatyöntekijä arkipäivisin, tarvitsemme edelleen vapaaehtoisia runsain määrin. Viikonloput ja päivystykset ovat täysin vapaaehtoisten varassa, samoin varainhankinta. Eikä yksi ihminen arkenakaan pysty yksin hoitamaan 80 kissaa… Arvioimme lisäksi, että vuosittainen kauttamme kulkeva kissamäärä tulee sopimuksen vuoksi lisääntymään noin 25% eli noin 40 kissaa (viime vuonna vastaanotimme noin 170 kissaa).

——————————————————————————————————————————————————————

KISSAKOTIKATTILA

Vanajantie 10 A, G-rappu
13110 Hämeenlinna

puh. 050 432 2179

kissakotikattila(at)gmail.com