Kattila – illan tullen

iltakattilalla

Kello 15 Kattilan ovet sulkeutuvat ja aamuvuorolaiset pyrähtävät omille teilleen. Alkaa Kattilan ilta, joka yleensä katkeaa vain hetkeksi iltavuorolaisen käydessä omalla kierroksellaan. Muuten Kattilan valtaa unelias ilmapiiri – vai valtaako?

Tiistaina saavuin Kattilalle puoli neljältä tarkoituksenani päivittää kissatietoja, kuvata sekä leikittää ja kesyttellä kissoja.

KARANTEENI

Viime viikkojen aikana on Kattilaan tulvinut jälleen kissoja roppakaupalla. Noin 40 kissaa on saapunut puolimatkan krouviin uutta kotia etsimään. Kahdeksan vuotias Vönsi makasi flegmaattisena häkissään erkassa. Poju oli menettänyt kotinsa ja tuntuu ottavan sen raskaasti. Vönsille etsitäänkin pikaisesti uutta omistajaa. Kissa ei tuntunut reagoivan oikein mihinkään, joten otin ”kovat keinot” käyttöön. Silitin vatsanpuolelta ja jopa sain pojun kropan edes vähän liikkumaan.

Lukuisat muut kissat täyttivät muut karanteenin häkit. Osalta oli omistajat kuolleet ja osalta oli koti lähtenyt muuten vaan alta. Myös joitakin loukutettuja oli tullut. Ei muuta kuin kamera käyntiin. Tällä viikolla päivittyy siis taas kotia hakevien sivu, kuin myös uusia otoksia pidempiaikaisista asukkaista tulee kummisivuille.

AULAN ILTA

Aulatila oli jälleen muutoksien alainen. Neljä kissaa huoneista oli saanut siirron aulaan asumaan. Perttu oli ehtinyt jo ottaa aulan haltuunsa ja liikkui siellä kuin kotonaan häntä pysyssä. Tyttöystäväänsä Ullaa en sen sijaan nähnyt. Ulla todennäköisesti oli siirtynyt putkien päälle. Seiskan Minttu oli ottanut haltuunsa seinähyllyt ja kaapinpäällystät. Äitinsä Miuku sen sijaan ei olisi halunnut huoneestaan luopua. Kyllä keino siihenkin löytyi: laserpointteri. Miuku on kova metsästämään valopistettä ja huomaamattaan juoksi sen perässä pitkin keittiötä ja väkisinkin tutustui uusiin naamoihin.

Perttuaulassa

Pidin muutenkin kissoille leikkihetkiä ja laserpointterikisaan osallistuiva mm. Ossi, Ulla (ei Pertun tyttöystävä), Pilkku, Poika, Tipa, Pipsa, Pippin, Paapero ja Minni.

Myöhemmin alkoi kuulua ryminää ja ryskettä. Aulassa tapahtui paniikkireaktio ja enemmistö kateista pakeini yläilmoihin. Hetken kuunneltuani paikansin ryskeen ykköshuoneeseen. Siellä oli alkanut iltaravit. Siskokset Myy ja Mymmeli ottivat mittaa toisistaan ja juoksivat kirjaimellisesti pitkin seiniä. Myös kaksi muuta nuorta, Pikku Kissa ja Putina, yltyivät kisaamaan keskenään. Kale ja Mamma katselivat väsyneenä, mitä se nuoriso taas melskaa. Ohessa ikkunan läpikuvattu video tilanteesta.

Lähes kaikki olivat kiinnostuneita PartyMix-pussistani. Reppuli kulki vanavedessäni toivorikkaasti ja onnistuikin keräämään useamman herkkuerän. Reiska oli löytänyt leposijan kerrossängyn yläpetiltä. Kun pussini kanssa lähestyin sänkyä, alkoi kissoja tipahdella yksi kerrallaan Reiskan seuraan. Ellu, Oiva, Murre, Rehti, Ella ja moni muu tuli, kerjäsi ja otti vastaan silityksiä. Toiset reippaasti, toiset vähän empien. Esimerkiksi Ellaa en ollut koskaan ennen saanut silittää.

Reiskajakaverit

Illalla, kun talossa on rauhallista ja ihmisiä vähän, kissat muuttuvat rohkeammiksi ja tulevat näkyville. Silloin myöskin kesytystyö onnistuu paremmin. Leikkisessioihin saa myös enemmän osallistujia. Ja liikuntaa, toimintaa ja rauhallista jutustelua ja läsnäoloa nämä kissat kaipaavat.

Tämä on sitä mitä vapaaehtoiset tekevät ja mitä suuri yleisö ei näe. Tämän tyyppiset kohtamiset kissojen kanssa antavat paljon ja auttavat jaksamaan tässä työssä. Minun iltani jatkui vielä nettisivujen päivityksillä ja tämän blogin valmistelulla.

 

Teksti, video ja kuvat: Eliisa N.

Muutaman viikon projekti: 9 pentua

Voi kuinka ihania kullannuppuja! Paitsi että ne on varustettu kukin 18 veitsenterävällä kynnellä ja naskalihampailla, eivätkä ole tottuneet ihmisen käsittelyyn. Siinä vaiheessa osa ihmisistä perääntyy kiireen vilkkaa. ”Ai ne ei olleetkaan kesyjä!”

En tullut kuvanneeksi projektin alussa käsivarttani ja hartiaani. Mutta sanat lievästi raadeltu antavat jonkinlaisen kuvan tutustumisen ensimetreistä. Toki pennut ovat ihania silloin kun ne ovat kesyjä, mutta jonkun pitää ensin saattaa ne siihen kuntoon.

Kädet desifioidut, ohuet kertakäyttöhanskat käsissä, paperinen suojakaapu päällä ja viime silauksena, jos muistaa, rukkaset kädessä. Aina ei rukkasia ole muistanut tai viitsinyt pukea, siksi raatelun jäljet. Parin ensimmäisen kerran jälkeen rukkaset kyllä muisti, mutta ei nekään olkapäälle asti ulotu.

Ensimmäisessä kohtaamisessa pentu sähisee ja räkii, on pakokauhuinen ja tempoileva. Pentu napakasti syliin ja pitelen siinä. Tavoite on että pakokauhu asettuu ja toisen käden voi vapauttaa rauhoittavaan silittelyyn. Sylin lämpö, sydämen lyönnit ja muuten rauhallinen tilanne tyynnyttävät pennun, jos ei ensimmäisellä kerralla, niin jollakin seuraavista.

Ensimmäinen huippuhetki on, kun kuulee ensimmäisen kehräysäänen. Kissan korvat ovat pystyssä ja sen kroppa rentoutuu. Sitä fiilistä on vaikea voittaa. Siinä unohtuu se, että hetkeä aiemmin kynnet on olleet kaivautuneina minun olkapäähäni ja ranteessani on pienet naskalihampaan jäljet. Mitä pienistä. Mutta siihen kehräyksen saavuttamiseen voi kulua useita kesytyskertoja.

Tätä työtä ei tee siksi, että oi kun on ihanaa räplätä pieniä pentuja. Tätä tekee siksi, että tuolla karvakerällä olisi tulevaisuus. Silloin ei säiky, eikä anna pienen raatelun haitata. Kun päivän 9 kissan kesytyssessio on ohi, puretaan varusteet päältä, desifioidaan kädet jälleen, mennään pesemään käteen tulleet haavat ja haetaan ensiapukaapista haavanhoitotarvikkeet. Sitten onkin aika istahtaa kahvikupposen ääreen hetkeksi.

t. Eliisa, yksi vapaaehtoisista kesyttäjistä.

 

Ps. Pentujen kesytysmenetelmiä on useita, rajoituksensa tuo käytettävissä oleva aika ja tilat. Tässä kuvailtu tapa on vain yksi monista, mutta osoittautunut useimmissa tapauksissa toimivaksi.

Kuinka minusta tuli kissankesyttäjä Kattilalle

Tulin Kattilalla käymään loppuvuodesta 2012. Olin juuri muuttanut Hämeenlinnaan. Otin jo ennen muuttoa selvää, löytyykö Hämeenlinnasta löytöeläinkotia. Olin edellisellä kotipaikallani Itä-Suomessa toiminut eläintensuojeluyhdistyksen kissojen sijaiskotina vuodesta 2009 alkaen. Alun perin kiinnostukseni kissojen hoitoon lähti kissojen luonteesta ja niiden kyvystä tehdä ”tassuterapiaa” eli siis vähän itsekkäistä syistä. Vuosien saatossa viehätykseni ja tietoni kissoista on edelleen kasvanut runsain mitoin. Omaa kissaa minulla ei koskaan ole ollut.

Kattilalla aloitin vapaaehtoisurani niistä Kattilan perustöistä eli siivoamisesta ja ruokkimisesta. Vähitellen aloin tehdä tuttavuutta arempien kissojen kanssa. Ja mitä enemmän onnistumisia kissojen kanssa on tullut, sitä enemmän se on motivoinut minua kuntouttamaan ja kesyttämään kissoja. Sitten kuvioon tuli myös Kattilan vaativampien töiden opettelua eli karanteeniosaston hoitamista ja kissojen lääkintää.

Nykyisin luottoa löytyy niin paljon, että minua jopa odotetaan Kattilalle kesytysprojekteja tekemään. Kesytyksessä ei pidä pelätä pieniä nirhaumia. Huutaa ei saa vaikka kissa purisi, koska se pelästyttäisi aran kissan entisestään. Kissan luottamuksen saaminen on aikaa vievää. Varsinkin arat aikuiset kissat ovat haasteellisia. Mutta minä pidän työstäni. Jokainen askel kissan kesyyntymisessä on aina suuri voitto. Se on myös palkkio työstä. Se, että arka kissa suostuu ensimmäistä kertaa räppäämättä haistelemaan kättäsi, voi olla hyvinkin pitkä-aikaisen työn tulos. Hyvä esimerkki on Karvinen, joka aluksi oli hiukan agressiivinenkin. Nyt katti suorastaan kerjää huomiota (ja herkkupaloja). Tiedän näkemättäkin, että Karvinen on huomannut minun tulleen taloon. Poju laulaa omintakeisella äänellään ja hetken kuluttua loikkii putkien päältä jalkoihini pyörimään. Nykyään saan jopa nostaa hänet syliin.

Toinen spesialiteettini Kattilalla on kirjoittaminen. Viimeisen vuoden aikana useimmat Kattilan blogitekstit ovat olleet minun käsialaani. Sen lisäksi kuvaan ja videoin kissoja. En ole koulutettu ammattilainen, mutta hyvää harrastajatasoa. Tai niin ainakin muut sanovat.

Jos sinullakin on kiinnostusta kissoja kohtaan, niin tule Kattilalle vapaaehtoiseksi. Helpointa on aloittaa Kattilan yleisen osaston perustöistä. Siivoamista, ruokintaa ja kissojen kanssa seurustelua. Jos sinulla on jokin erityistaito, voit tarjota myös sitä käyttöömme. Kun huomaamme Sinun kykysi talon töissä ja kissojen kanssa toimimisessa, voit päästä myös vaativampiin töihin. Minut se on johdattanut mm. noihin haasteellisempiin kissankesytysprojekteihin.

t. Eliisa, yksi vapaaehtoisista.

Viltsu ja vapaaehtoinen
”Ihanaa, että joku uskaltaa silittää minuakin” totesi Vitsu, kun sylissäni makasi. Tämä kesy neiti osasi olla välillä äreä, mikä sai osan työntekijöistä välttelemään häntä. Temperamenttinen Vitsu on onnekseen saanut jo kodin.

Elomessut, vapaaehtoisten suururakka.

IMG_0886

Messujen järjestelytyöt alkoivat jo kauan ennen messujen avajaisia. Ne ihanat ihmiset, jotka tekevät meille myytäviä tuotteita vapaaehtoistyönä, olivat taas ylittäneet itsensä. Meillä oli monenlaista kissoihin liittyvää tuotetta myynnissä ja useat yritykset olivat lahjoittaneet arpajaisiimme mukavia ja käytännöllisiä tuotteita ja lahjakortteja. Toiset vapaaehtoiset olivat kasaamassa messupöytiä ja roudaamassa tavaraa. Lisää vapaaehtoisia tarvittiin olemaan messuosastolla kumpanakin päivänä. Saman aikaisesti meillä oli pidennetyt avoimet ovet Kattilalla, jossa kissaseuran lisäksi oli ilmainen kahvitarjoilu tykötarpeineen. Yhteensä yli 15 vapaaehtoista aktivoitui jälleen kissojen hyväksi. Yksi vapaaehtoinen jopa siirsi yhden päivän edestä oman yrityksensä asiakastapaamisia voidakseen auttaa messuosastollamme. Kissat kiittävät niin lahjoittajia, vapaaehtoisia kuin Teitä kaikkia, jotka kävitte viikonloppuna joko Kattilalla tai Kattilan messuosastolla.

elomessut1

Messuosastollamme kävi vieraana myös EU parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen. Mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina…

Pallot pyörimään talkoilla

valmiita palloja
Ei tämä työ ole pelkkää siivoamista tai kissan silittelyä. Meillä on myös muunkinlaisia talkoita. Tänään pyöriteltiin muutaman ihmisen voimin huopapalloja. Joo, kyllä niitä voi muutenkin kuin käsin pyöritellä. Mutta tällä kertaa tehtiin ihan perinteisellä menetelmällä, kun jonkun nurkista oli löytynyt ylimääräisiä jämävilloja. Todettiin että tämä askartelu sujuu mukavammin, kun on vähän useampi tekijä yhdessä koolla. Ehdittiin rupattelun ohella ideoida, kuinka kissat saataisiin itsekin huovuttamaan. Nopeuttaisi kummasti hommaa kun 80 kattia auttaisi muussakin kuin tuotetestauksessa. Kehrätähän ne jo osaavatkin.

Kun ranteet alkoivat väsyä, käytiin välillä kissoja paijaamassa ja juomassa kupponen kahvia. Saimme aikaan kirjavan kokoelman huopapalloja tuleviin myyjäisiin mm. Elomessuille. On muuten ehtaa käsityötä! Messuilla voit käydä katselemassa (ja ostamassa) kissojen puuhapakettia, jossa on muutakin ihmeteltävää kissallesi kuin huopapallo. Erittäin hyvä lahjapaketti myös jollekulle kissalliselle tuttavallesi.

Messupäivien aikana kannattaa muuten myös ”eksyä” Vanajantie kymppiin. Kattilasta löytyy silloin ihanien kissa-asukkaiden lisäksi kahvia leipomusten kera. Ei tarvitse silittää kissoja kuivin suin.

 

 

Joku pääsi kotiin

Oltuani hetken Kattilalta poissa, päivitin tietoni ajantasalle, käymällä tänään ravintolapäivän tiimoilta kissoja katsomassa. Jahka näistä kevätflunssista selvitään palaan taas vapaaehtoisvuoroillekin.

Minua odotti jymypaukku! Neloshuoneesta oli kaksi kissaa kadonnut. Minun pitkä-aikasprojektini Vilpertti oli saanut kodin. Hän on päässyt kirmaamaan äitinsä kanssa tilavaan asuntoon ja saanut uuden henkilökohtaisen kesyttäjän/palvelijan. Uusi koti on ymmärtäväinen Vilpertin pientä ujostelua kohtaan. Nuori kolli saakin nyt henkilökohtaista päivittäistä huomiota. Ja olen varma, että hän tottuu ihmisiin ja kotioloihin muutamassa viikossa. Näitä uutisia on mukava saada ja jakaa. Tsemppiä Vilpertti! Rattoisia kissanpäiviä!

No, jaoin sitten etupäässä Vilpertille varatun Party Mix pussin muille kateille. Olihan ravintolapäivä ja kun ihmisetkin saivat hyvää safkaa, niin kyllä kattejakin piti muistaa ja jakaa ”karkkeja”. Osansa saivat: Pipsa, Karvinen, Rousku, Rapsu, Nuppu, Nexu, Pekka, Reppuli, Rölli, Reiska, Murre, Pulla, Rehti, Ulla, Perttu ja pari muuta. Yllättävän riittoisa pussi, vaikka kukaan kissoista ei ylenkatsonut saamisiaan. Päin vastoin useampi halusi santsata. Pekkaa yritin houkutella syömään kädestäni. Ei onnistunut. Hän tuijotti raksuja kädessäni kiinteästi, kuono muutaman sentin päässä, mutta ei suostunut nappaamaan niitä edes tassulla lattialla lojuvasta kädestäni. Heti kun tiputin raksut matolle ja vein käden pois, niin kissa ei aikaillut, vaan raksut hävisivät suuhun saman tien. Pekka jäi toivorikkaasti vielä odottamaan saisiko lisää.

Eipähän tämä kesytystyö ihan äkkiä lopu…

 

Kissakoti Kattilan hyväksi

Missä mennään Kiuruveden Mattilan Kattilassa huhtikuussa 2016.

Olen ollut Kattilan aktiivinen etätukija vuodesta 2005 saakka, jolloin näin Helsingin Sanomien Lemmikkipalstalta että Kattilassa tarvitaan kipeästi rahaa.

Vuodet tässä välissä ovat tuloksiltaan vaihdelleet, tuotteiden myyntimahdollisuudet samoin. Vuoden 2012 ennätystuloksesta 8200 e ollaan kaukana. Suosikkikirppari Kiuruvedellä sulki juuri ovensa. On ollut pakko keksiä uusia myyntiväyliä.

Mieluiten kuitenkin möisin itse koska silloin voi pitää tuotteiden hinnat sopivan alhaisina eikä tarvitse maksaa myyntipalkkiota. En ole enää työelämässä koulussa eikä ole enää mahdollisuus olla muistuttamassa Kattilasta pelkällä olemassaolollani. Opettajat ovat olleet ahkeria tuotteiden ostajia. Minulla on myyntiä Pielaveden Monitaitoset – matkahuollossa, Pyhäsalmen kahvila Karnevaalissa ja nyt uusimpana Iisalmen kauppahallin liikkeessä nimeltä Iisalmesta Käsin. Kesäkuukausina Kattilan hyväksi tuotteita voi ostaa myös Sonkajärven Jyrkän Ruukintuvalta.

Hämeenlinnan ja Järvenpään ahkerilta ompelijoilta Pirkolta ja Tuulalta tulee noin joka toinen kuukausi paketti jossa on suosikkituotteita. Kännykkäpussit ja kauniit näppispyyhkeet ovat säilyttäneet suosionsa kautta vuosien. Lisäksi he ompelevat nuken petivaatteita, tyynyliinoja, WC-paperirullien ripustusnauhoja, farkkukasseja, muovipussien keruusukkia, patakintaita ym.

Leena Tervon komeita kivikissoja tilataan usein tietyn kokoisina. Itse teen tulitikku-värkkejä, kortteja, CD- ja EP-kelloja, kulhoja LP-levyistä, naulakoita männyn latvuksista ja teetätän puutöitä keloseipäistä ja uudemmasta materiaalista. Lisäksi laadin sukututkimuksia ja teen avustuspalveluksia joista en määrää korvauksia. Ihmiset maksavat sen mitä katsovat aiheelliseksi ja kaikki menee lyhentämättömänä Kattilan hyväksi.

Myyn karpaloa, lakkaa, perunoita, talitankoja ja pesäpönttöjä ja ruokintalaitteita linnuille. Tuotevalikoima on mielikuvituksellinen.

Yhteistyöllä, rakkaudella kissoihin,
kissamaisin terveisin,
Salme Tarkkonen, Kiuruvesi

Kesä 2009 Kattilassa

Näin kesän loputtua, en voi sanoa muuta kuin sen, että en olisi voinut kesääni paremmin viettää.

Olen toiminut nyt vakituisesti reilut kaksi vuotta Kissakoti kattilan vapaaehtoisena. Näiden vuosien aikana vastaan on tullut ylä- ja alamäkiä, yllätyksiä, pettymyksiä sekä kehittäviä muistoja. Tänä kesänä (2009) kun Kattila sai viimein uudet tilat, niin ensimmäinen ajatukseni oli se, että haluan olla mukana projektissa alusta loppuun asti. Kun kävin ensimmäisen kerran katsomassa uusia tiloja kevätmyyjäisten päätyttyä, olin samalla iloinen mutta häkeltynyt. Oli vaikea kuvitella kaikki kissat niissä tiloissa, vaikea kuvitella millainen uudesta Kattilasta tulisi.

Hanke lähti käyntiin heti kesäkuun alussa, hieman hitaanlaisesti. Aluksi rakennusmiehet alkoivat pistää seiniä pystyyn. Nyt suurin osa seinistä on verkkoa, joten ihmiset näkevät kissat menemättä huoneeseen ja päinvastoin, kissat voivat tarkkailla muutakin elämää.

Ensimmäinen hommani mitä tein uudessa Kattilassa, oli rimojen maalaaminen. Nyt kun rimat on maalattu ja käytetty varmaan satoja metrejä, niin niiden maalaaminen ei enää houkuta! puhdistimme myös kaikki ikkunat, jotka olivatkin karmeassa kunnossa. Täynnä hämähäkin seittejä ja pölyä. Myös levyjä, joita käytettiin seinien pystyttämiseen, maalattiin ankarasti valkoiseksi. Maalia meni myös kymmeniä litroja, ellei lähemmäs sata. Rakennusmiehet urakoivat viikkoja seinien parissa, ja hyvää työtä tekivätkin.

Yleensä jos menin koko päiväksi Kattilaan, poukkoilin vanhan ja uuden tilan välillä. Onneksi matka ei ollut pitkä. Tietenkin jos vanhalla puolella tarvittiin siivouksissa tai muissa apua, jäin sinne pidemmäksi aikaa. Kummallakaan puolella hommat eivät loppuneet.

Uuden puolen varasto oli täynnä tavaraa koko kesän; arpajaispalkintoja, petivaatteita, kirpputoritavaraa, kissojen petejä ja koreja ja kaikkea mahdollista. Tavaraa ja arpajaispalkintoja vietiin urakalla elomessuille myyntiin mutta varasto on vieläkin ihan täynnä. Petivaatteita säästetään uusiin tiloihin, ellei vanhalla puolella tule ”hätätilannetta” sillä vanhoja petivaatteita emme voi viedä uusiin, puhtaisiin tiloihin.

Kesäkuun aikana kävimme muutaman kerran Tuulan kanssa kierrätyskeskuksessa katselemassa uusiin tiloihin huonekaluja, jotka nekin menevät suurin osin vaihtoon. Sieltä löytyikin hyviä lasten sänkyjä, jotka sopivat huoneisiin, joista tehtiin nyt hieman pienempiä kuin ennen. Täyskokoiset sängyt eivät mahtuisi sinne, mutta lasten sängyt menevät mainiosti. Löysimme myös uudet pukukaapit työntekijöille, sekä pari ovellista arpakaappia arpapalkinnoille niin, etteivät kissat pääse tuotteiden ”kimppuun”. Lisäksi vielä tuoleja, ja sohvia yms. joista osan olemme saaneet lahjoituksena. Sisustamaan emme ole vielä päässeet mutta sitä varten edelleen tarvitsisimme kaikkia huonekaluja ja muuta kuten raapimapuita.

Kesäkuu hurahti niin nopeasti, ettei sitä edes huomannut. Elokuun alussa, huonetilan seinät saatiin pystyyn. Kun ovet saatiin paikalleen, ne piti pestä, ja osa maalata uudelleen. Kynnykset ja seinien alla olevat listat piti myös sutia. Huonetilojen muutamassa seinässä tuli ongelmia, sillä seinä otti niin huonosti maalia. Jotta siitä saatiin hyvän näköinen, seinä piti ottaa kahdesti tai kolmesti, että kerros olisi tarpeeksi peittävä.

Samaan aikaan rakennettiin huoneisiin lavereita, kuin myös vapaantilan ylänurkkiin, jotta arat kissat pääsevät johonkin piiloon. Sen sijaan kissat eivät pääse enää huoneiden päälle, ja putkien päällystät verkotettiin, sillä se on osoittautunut ongelmaksi vanhoissa tiloissa. Kissoja ei saa sieltä sillon kun tarvitsisi, ja puhtaanpito on vaikeaa. Onneksi ylöspäin on siksi laitettu muutamat tikkaat, jotta kissat pääsevät jonkinlaisiin ylätiloihin.

Nyt huoneet olivat jotakuinkin valmiina, ja kaikkialla lavereita, joihin kissat pääsevät hyppimään. Osa rakennettiin tarkoituksella ikkunan eteen jotta kisut pääsevät katselemaan pihalle. Seuraavana olivat vuorossa eristyksen häkit. Rakennusmiehemme Antero nikkaroi niitä ahkerasti. Pienempiä häkkejä suurennettiin parikymmentä senttimetriä, mutta ero on huomattava, ja kissoilla on mukavampi olla suuremmassa häkissä. Häkkejä tehtiin yhteensä 13, eli saman verran kuin vanhoissa tiloissa.

Häkkien rimat oli maalattava vielä uudestaan, sillä ne olivat nikkaroinnissa kolhiintuneet. Häkit piti myös pestä sisäpuolelta ja pyyhkiä ylhäältä. Eristykseen tehtiin kaappeja kaikkien välineiden säilyttämiseen. Keittiöön tehtiin myös lisää kaappeja, ja kaikki oli pestävä ja pyyhittävä huolellisesti.

kaikki tämä tehtiin pienissä osissa, yleensä arkisin muutama tunti. Maalattavaa kyllä riitti, kuin pestävää. Lopuksi vielä lakaisimme ja puhdistimme lattian ja se maalattiin uudestaan. tilojen valmistuminen tapahtui hitaasti mutta varmasti. puolet ajastani vietin tietysti kissojen kanssa vanhalla puolella. siivouksien ja lääkkeiden annon opettelun lomassa onneksi ehdin aina uudellekin puolelle kun tarvittiin. Elokuun alun vietin suuremmaksi osaksi vanhalla puolella, sillä siellä tarvittiin apua uusien kissojen kanssa, joita tulikin runsaasti. kesäflunssakin oli talolla ärhäkkänä ja kesti melko kauan. Uusiin tiloihin flunssasta kissaa ei voitu viedä.

Elokuun puolessa välissä koulut alkoivat, ja arkisin en enää pystynyt menemään uusiin tiloihin. Se tuntui hetken haikealta, mutta onneksi viikonloppuni ovat vapaana. Myös koulun jälkeen aina kun ehdin ja jaksan, niin menen Kattilaan. Heti ensimmäinen viikonloppu menikin kokonaan Elomessujen parissa, jotka olivat todella mukavat. Saimme tietenkin myös rahaa jota muuttoon ja remonttiin on mennyt runsaasti.

Kesäni Kissakoti Kattilassa on ollut mielenkiintoinen kokemus, ja poikkeaa normaalista Kattilan elämästä. joka päivä kesällä opin jotakin uutta ja etenkin itselleni tuli hyvä mieli, että olen ollut pieni osa tätä projektia. montaa ihmistä siinä ei ole ollutkaan mukana. Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä tekstiä, emme ole vielä päässeet sisustamaan, mutta se on tiedossa muutaman viikon sisällä. Odotan innolla millainen uudesta Kattilasta tulee.

Tulee todennäköisesti olemaan hetken kummallista, kun ei voikaan palata vanhoihin tiloihin. Kesän aikana on tottunut kahteen eri paikkaan, joissa voi olla. Vaikka projekti Kattilan muutossa onkin kohta ihan loppusuoralla, niin tätä ei voi ajatella minkään loppuna; tästä tämä vasta alkaa.

Aurora Haanperä 14v.

 

(kirjoitus on julkaistu 2011 Rapsutus-lehdessä)

Nilkkaan tatuoitu Kattilan logo – erään vapaaehtoisen tarina

Vuonna 2004 olin 16-vuotias ja oli kesäloman ensimmäinen päivä. Olin pettynyt – hain useihin paikkoihin kesätöihin, mutta mitään en löytänyt. Ei ollut suhteita. Jotain oli kesäänsä keksittävä. Päätin mennä vapaaehtoiseksi löytöeläinkotiin, jossa olin yhden TET-viikon viettänyt: Kattilaan. Painelin seuraavana päivänä ovesta sisään aamukymmeneltä ja ilmoitin haluavani vapaaehtoiseksi. Tuon kesän olin Kattilassa aina kun pystyin, viikonloppuisin ravattiin festareilla, arkisin lapioitiin kissanhiekkaa. Kesä muuttui vuosiksi, Kattilasta tuli tärkeä osa elämääni. Jopa niin tärkeä, että kolme vuotta myöhemmin ottaessani ensimmäistä tatuointiani halusin sen olevan jotain merkittävää, ja niinpä nilkkaani päätyi Kylli-tädin piirtämä Kattilan logo.

Miksi siitä tuli niin tärkeää? Mitä vapaaehtoistyö antoi? Koko elämäni olin kissoja rakastanut. 16-vuotiaan teinin maailmantuskaa lisäsivät epäkohdat eläinten hyvinvoinnissa. Pienellä panoksellani sain aikaan edes jotain. Kun kuulen uutisista tai muualta surullisista tapauksista, voin tukeutua siihen, että ainakin Kattilassa, yhdessä muiden kanssa, olen auttanut pelastamaan monia. Vapaaehtoistyö opetti myös tietynlaista työpaikan henkilökemian ymmärtämistä, erilaisten ihmisten kanssa toimimista. Vaikka ikähaarukka oli laaja, kaikilla oli yhteinen tavoite: kissojen hyvinvointi. Tutustuin moneen ihmiseen, joihin en muuten olisi törmännyt. Rahaa ei vapaaehtoistyö tuo, päinvastoin. Helsinkiin opiskelemaan muutettuani reissut Hämeenlinnaan tulivat aika kalliiksi. Mutta se kiitos työstä tulee eri muodossa. Se, kun joku lahjoittaa Kattilalle rahaa ja tilitapahtuman viestissä lukee “Kiitos arvokkaasta työstänne!” Tai se, kun kuulee, kuinka erittäin aran kissan ottaneet kertovat myöhemmin kissan nukkuvan nykyään sängyn jalkopäässä – vaikka pelkäsin, ettei sitä kissaa kesyksi saisi.

Vapaaehtoisen arki on juuri niin kevyttä tai työllistävää kuin itse haluaa. Aloin ottamaan lisää vastuuta, koska vapaaehtoisia ei koskaan ole tarpeeksi. Raha ja vapaaehtoiset, niistä on löytöeläinkodin arjessa pulaa aina. Hallituksessa olin täysi-ikäistymisestäni asti, vuodet 2005-2014, pääosin sihteerinä mutta vuoden tuosta myös puheenjohtajana. Arkisen aherruksen (anna lääkkeet, siivoa vessat, lakaise, pese, ruoki, tiskaa…) ohelle tuli paperityöt. Tehtiin oikaisupyyntöä kaupungin kilpailutuspäätöksestä, haettiin keräyslupia, kokoustettiin. Paperityöt nyt minulle ovat aina olleet luontevia.

Vuosiin on mahtunut niin paljon kaikkea, ettei niitä edes muista kaikkia! On käyty messuilla, kissanäyttelyssä, kirjastolla ja ties missä lemmikkitarvikeliikkeiden tapahtumissa kertomassa toiminnasta. On haettu antibiootit turvonneeseen käteen, kun se kiltti kissa irrallaan Verkatehtaalla ei sitten ihan halunnutkaan sinne kantokoppaan. On hoidettu myös muita eläimiä: marsuja, siilejä, variksia, kilpikonnia, kaneja… Jopa yksi aksolotli. Siinäpä vasta otus, Googlestahan ne hoito-ohjeet piti etsiä, kun oli ensin saatu selville, mikä tämä vedessä elävä leijonaharjainen nelijalkainen ahvenen värinen eläin on. On selvitetty puhelimitse, että löytynyt kissa todellakin on tämä katoamisilmoituksen kissa – se antoi tassua, kuten omistaja sanoi sen tekevän, vaikka minä olin epäuskoisena hekotellut itsekseni ajatukselle, ettäkö kissa antaisi tassua kuten koira. On perehdytetty yhdyskuntapalveluslaisia hommiin, on kuultu myös erilaisia ihmisten elämäntarinoita.

Löytöeläinkodilla pentuja on joka vuosi. Omat kissat kasvavat aikuiseksi, pentujen riehumista pääsee katsomaan aivan riittävästi vapaaehtoisena. Yhden pennun otin kuitenkin itselleni, vaikka ajatuksissani oli ottaa aikuinen. Pennut menevät helpommin uusiin koteihin. Tämä oli kuitenkin poikkeus. Kun edellinen Kattilasta otettu kissani Reetta nukutettiin keuhkokasvainten takia, oli taloudessani tilaa uudelle perheenjäsenelle. Helsinkiin pieneen kerrostalokaksioon päätyi pentu, joka oli jo yli luovutusiän, loukutettu ja arka. Totesin, että sen on saatava koti juuri tasan nyt, tai muuten se ei välttämättä kesyynny. Nykyään käymme tuon kissan kanssa vakavia keskusteluita siitä, onko hänen subjektiivinen oikeutensa omia koko sänkyni ja miten Sisu ajattelee minun kirjoittavan tietokoneella, kun läppärin ja minun välissä on kissa selällään X-asennossa. Tullessaan alipainoinen Sisu kasvoi lihaskimpuksi ja näyttää järjestyksenvalvojalta verrattuna toiseen kissaani, joka on siro egyptin mau.

Sisun kaltaiset onnistumiset ja pelastumiset ovat onneksi yleisiä. Vapaaehtoisena näkee myös paljon surua. Kuolema on hyväksyttävä, joskus nukutus on vakavasti sairaalle löytöeläimelle parempi vaihtoehto, joskus ainoa mahdollinen vaihtoehto. Mutta onnellisten tapausten määrä on huikea. Mukana ollessani näinä vuosina karkeasti arvioiden 1500 kissaa on saanut Kattilan kautta uuden kodin. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman sitä hyvyyden määrää, joka ihmisistä kuitenkin löytyy: vapaaehtoiset, lahjoittajat, kaikki tukijat – unohtamatta tukityöllistettyjä työntekijöitä, joista joillekin Kattilasta on tullut niin merkittävä asia, että rajaa vapaa-ajan ja työajan välillä ei enää niin selvästi ole ja työtä tehdään myös vapaaehtoisena. Toivottavasti heistä jokainen tietää, kuinka tärkeitä he ovat.

Rakastan nykyistä kotikaupunkiani Helsinkiä, mutta täällä on yksi suuri puute: Vanajantielle on matkaa sellaiset 100 kilometriä.