Rusin perheen ”kissaelämä” alkoi vuonna 1994, jolloin kotiin tuli ensimmäinen löytökissa, Kingi.
Kingi varasti kaikkien sydämet ja sai perheen tyttären Jennan innostumaan juuri perustettuun
Hämeenlinnan Kissojen Ystäviin liittymisestä. Hän houkutteli mukaan äitinsä Merjan, jolle
Kattilasta tuli monen vuoden työpaikka ja vapaaehtoispesti.
Ensimmäinen Kattila Lepaalla oli omakotitalo, jossa oli kaksi huonetta ala- ja yläkerrassa ja
uunilämmitys. Vesi oli kannettava kaivosta ja lämmitettävä hellalla ja santalaatikot pestävä ulkona
pakkasessa. Kissoja oli noin kolmekymmentä. Työtä oli kädet täynnä kaikille, jotka vain tulivat
mukaan. Kaikki piti aloittaa nollasta. Mitään ei ollut, eikä paljon kokemusta kissoistakaan.
Pian syntyi ajatus muuttaa kaupunkiin parempien kulkuyhteyksien ja olosuhteiden takia. Keväällä
1995 Kattila muutti Aittatielle Hämeenlinnaan alivuokralaiseksi Tullikammarin taloon. Siellä
elämän edellytykset olivat huomattavasti paremmat, oli lämmintä ja vesi tuli sisään. Mutta ei elämä
Aittatielläkään yhtä helppoa ollut kuin nykyään. Siellä ei ollut pyykkikonetta, joten Merja pesi
Kattilan pyykit kerran viikossa kotinsa pyykkituvassa ja Pasi kuskasi niitä autollaan.
Myös rakentamista riitti, jotta paikat saatiin kissoille sopiviksi. Työtä oli 24/7 kaikille halukkaille.
Merjasta tuli Kattilan ensimmäinen työllistetty ja toinen puheenjohtaja. Vuosi 1995 oli uudelle
yhdistykselle toimeliasta aikaa. Kissakodin ylläpitämiseen tarvittavat varat kerättiin myyjäisistä,
kirpputorilta, kerjämällä lahjoituksia ja järjestämällä juhlia, kuten nykyäänkin. Samana vuonna
osallistuttiin ensimmäisen kerran Elo-messuille, jota perinnettä on ylläpidetty siitä lähtien joka
vuosi. Alkuaikoina Kattila oli paljon esillä lehdistössä, josta oli apua uusien jäsenten saannissa ja
vapaaehtoisten hankinnassa.
Kattilan logon on piirtänyt Kylli-täti. Hän oli Otaniemessä kissanäyttelyssä piirtämässä ja
kertomassa satuja. Merja pyysi häneltä ehdotuksia ja hän piirsikin kolme kuvaa, jotka olivat
Kattilan seinällä. Yksi näistä valittiin Kattilan logoksi. Aikaisemmin oli muidenkin suunnittelemia
ehdotuksia.
Pasi Ranki oli jo nuorena eläinsuojeluyhdistyksen ja Animalian jäsen. Nähtyään Hämeenlinnan
Kissojen Ystävien yhdistyksen perustavan kokouksen ilmoituksen, hän päätti liittyä mukaan, jotta
voisi konkreettisesti osallistua eläinsuojelutyöhön.
Pasi on osallistunut Lepaan, Aittatien ja Vanajantien kissatalojen toimintaan: vapaa-ehtoisena,
puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä. Hänen mielestään, jos taustalla on ideologinen näkemys ja
työtä tekee sydämellään, päästään pitkälle.
Kattilan ensimmäiset pennut olivat suuri yllätys kaikille. Kenenkään mieleen ei tullut, että niin voisi
piankin käydä. Eräänä aamuna, kun Pasi meni ennen töihin menoa talolle, sohvan alla oli pentuja.
Siitä alkoi pentujen hoidon opettelu.
Yhtä suuri tapaus oli Urkki-kissa, iso valkoinen huonokuntoinen kolli, joka oli matojen
”kyllästämä”. Urkki toipui hyvässä hoidossa reippaaksi kotikissaksi ja eli monta, monta vuotta
saatuaan oman kodin.
”Moneen vuoteen ei ollut paljon muuta elämää kuin kissatalo”
Merja ja Pasi kertoivat, että moneen vuoteen ei ollut paljon muuta elämää kuin kissatalo. Mitään ei
voinut suunnitella etukäteen, koska ei tiennyt saadaanko talolle kissojen hoitajia. Silloin jonkun oli
mentävä ja he olivat näitä pelastajia. Kissakodin suuri ongelma alusta lähtien on ollut sitoutuneiden
vapaaehtoisten vähyys. Muutamat aktiiviset joutuvat usein koville suuren työmäärän kanssa, sillä
eläimiä ei voi jättää hoitamatta missään tilanteessa.
Merjan ja Pasin mielestä vuodet Kattilassa olivat antoisaa aikaa. Paljon tuli opittua ja pioneerityötä
tehtyä. Ilman näiden alkuaikojen ”pioneerien” kovaa työtä ja periksiantamatonta asioiden hoitoa
Kattila ei olisi selvinnyt alkuaikojen vaikeuksista.
Kirjannut haastatteluiden pohjalta: P. Lempelto
