Syksy

Syksy on nuori, alle 5-vuotias naaraskissa. Syksy saapui Kissakoti Kattilaan 2.10.2024 Turengista. Syksy on sterkattu, rokotettu, sirutettu ja FIV/Felv-testattu (neg).

Syksy arastelee ihmisiä ainakin toistaiseksi – ei siis ole silitettävä tai muuten käsiteltävissä.

Päivitämme Syksyn luonteesta tarkempia tietoja, kunhan olemme tehneet tarkempaa tuttavuutta. ❤️

Kodin etsinnästä vastaa: Hämeenlinnan Kissojen Ystävät Ry (Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin asiakastunnus 16499744)


Ninnin oma koti

Ninni (Kattilassa hauholaisen Disney-populaation Roosa Pippuri) saapui meille syksyllä 2023 osaksi jo olemassa olevaa kahden kissan porukkaa. Halusimme antaa kodin sitä tarvitsevalle kissalle ja ihastuimme heti ujoon tyttöön. Meillä oli jo runsaasti kokemusta kissoista, eikä meitä pelottanut ottaa hyvin arkaa kissaa.

Nimesimme Roosan heti Ninniksi Muumien mukaan, sillä hän olikin aluksi kuin näkymätön tyttö. Ninni asui aluksi saunahuoneessa ja piileskeli ensimmäisen viikon pitkälti kiukaan takana. Pikkuhiljaa uteliaisuus kuitenkin voitti, ja Ninni alkoi uskaltautua kurkkimaan myös kylpyhuoneen puolelle, vaikka hän oli edelleen hyvin arka eikä uskaltanut ottaa meihin mitään kontaktia. Jään rikkoi lopulta kissan herkut (Vitakraft Cat Liquid-Snack Salmon), joita Ninni ei pystynyt vastustamaan. Ihan muutamassa päivässä kiukaan takana piileskelijästä kuoriutui kuin eri kissa, joka antoi jopa hieman silittää ja intoutui mukaan leikkeihin.

Kahden viikon jälkeen avasimme Ninnille oven muuhun taloon, ja siitä lähtien hän on ollut osa porukkaa. Ninni on meidän kolmesta kissasta kaikkein kiltein ja huomionkipein. Hän rakastaa kaikkia perheenjäseniä, kissoista aikuisiin ja vauvaan. Ninnin löytää useimmiten sylistä, lempi paikaltaan ikkunan edestä tai leikkimästä innokkaasti itsekseen tai muiden kanssa.


Ninni oli täydellinen lisä perheeseemme, emmekä olisi voineet uskoa, kuinka nopeasti hän kotiutui ja muuttui todelliseksi sylikissaksi. Emme voi kuin kannustaa antamaan kodittomalle kissalle mahdollisuuden.

Miska-kissan oma koti

Tammikuussa 2020 menin Kattilaan katsomaan kissoja ja toiveissani oli elämäni ensimmäisen kissan hankinta. Minulla ei ollut mitään tiettyä kissaa mielessä, vaan toivoin Kattilan henkilökunnan osaavan auttaa minua sopivan kisun valinnassa. Ja niinhän siinä kävi; minut vietiin heti huoneeseen, jossa tuolloin 4-vuotias Miska asui. Se pelkäsi muita kissoja ja asui väliaikaisesti yksityisessä ”häkissä” rauhallisemmassa huoneessa. Häkin oven auetessa Miska tuli heti reippaasti katsomaan minua.

Adoptiopäätöstä ei tarvinnut kovin kauaa harkita ja menimme puolisoni kanssa jo seuraavana päivänä hakemaan Miskaa kotiin. Miskalla oli kotikissatausta ja se sopeutui oikein hyvin uuteen elämäänsä. Miska on tosiaan ensimmäinen kissamme ja se on ollut alusta asti todella kiltti ja seurallinen, kaikinpuolin täydellinen kissa. Sillä ei koskaan ole ollut mitään käytös- tai muitakaan ongelmia.

Miskan lempipuuhaa on lintujen katselu verkotetulla terassilla ja erilaiset kissojen (ja koirien) pulmapelit, jotka se ratkaisee nopeasti. Vanhana koiraihmisenä olen tietenkin opettanut Miskalle myös erilaisia temppuja.

Haluaisin tarinallani kannustaa kissan hankintaa suunnittelevia harkitsemaan avoimesti myös aikuisten kissojen adoptointia. Vaikka Miskakin oli meille tullessaan ehtinyt jo aikuiseen ikään, se kiintyi heti voimakkaasti meihin emmekä olisi voineet toivoa parempaa kissaa. Myöskään hammasongelmia ei tarvitse säikähtää: Miskalla oli jo Kattilassa todettu nykyisin varsin yleinen hammasvaiva paradontiitti, mutta sen hoitaminen on ollut helppoa ja sairaus pysyy kurissa vuosittaisilla hammaslääkärikäynneillä.

Kiitos Kattilalle ihanasta Miskasta ja arvokkaasta työstänne kissojen hyväksi! t. Laura

Viiri

Viiri saapui Kissakoti Kattilaan huhtikuussa 2024 Hattulasta osana V-populaatiota.

Naaras. Ikä: nuori aikuinen, alle 5-vuotias.
Viiri on sterkattu, rokotettu, sirutettu ja testattu FIV/Felvin varalta (neg). 

Viiri on arka populaatiokissa ja tarvitsee kissakaverin omassa kodissaan. 

Päivittelemme lisätietoja Viirin luonteesta tehtyämme tarkempaa tuttavuutta. 



SIJAINTI: Kissakoti Kattila, Hämeenlinna
Kodin etsinnästä vastaa Hämeenlinnan Kissojen Ystävät Ry (Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin asiakastunnus 16499744).

Viineri

Viineri saapui Kissakoti Kattilaan huhtikuussa 2024 Hattulasta osana V-populaatiota.

Naaras. Ikä: nuori aikuinen, alle 5-vuotias.
Viineri on sterkattu, rokotettu, sirutettu ja testattu FIV/Felvin varalta (neg). 

Viineri on arka populaatiokissa ja tarvitsee kissakaverin omassa kodissaan. 

Päivittelemme lisätietoja Viinerin luonteesta tehtyämme tarkempaa tuttavuutta. 




SIJAINTI: Kissakoti Kattila, Hämeenlinna
Kodin etsinnästä vastaa Hämeenlinnan Kissojen Ystävät Ry (Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin asiakastunnus 16499744).

Violetta

Violetta saapui Kissakoti Kattilaan huhtikuussa 2024 Hattulasta osana V-populaatiota.

Naars. Ikä: nuori aikuinen, alle 5-vuotias.
Violetta on sterkattu, rokotettu, sirutettu ja testattu FIV/Felvin varalta (neg). 

Violetta on arka populaatiokissa ja tarvitsee kissakaverin omassa kodissaan. 

Päivittelemme lisätietoja Violettan luonteesta tehtyämme tarkempaa tuttavuutta. 



SIJAINTI: Kissakoti Kattila, Hämeenlinna
Kodin etsinnästä vastaa Hämeenlinnan Kissojen Ystävät Ry (Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin asiakastunnus 16499744).

Valeria

Valeria saapui Kissakoti Kattilaan huhtikuussa 2024 Hattulasta osana V-populaatiota.
Naaras. Ikä: nuori aikuinen, alle 5-vuotias.
Valeria on sterkattu, rokotettu, sirutettu ja testattu FIV/Felvin varalta (neg). 

Valeria on arka populaatiokissa ja tarvitsee kissakaverin omassa kodissaan. 

Päivittelemme lisätietoja Valerian luonteesta tehtyämme tarkempaa tuttavuutta. 



SIJAINTI: Kissakoti Kattila, Hämeenlinna
Kodin etsinnästä vastaa Hämeenlinnan Kissojen Ystävät Ry (Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin asiakastunnus 16499744).

Vesseli

Vesseli saapui Kissakoti Kattilaan huhtikuussa 2024 Hattulasta osana V-populaatiota.
Uros.

SIJAINTI: Kissakoti Kattila, Hämeenlinna
Kodin etsinnästä vastaa Hämeenlinnan Kissojen Ystävät Ry (Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin asiakastunnus 16499744).

Hösti

Adoptoimme Höstin Kissakoti Kattilasta lokakuussa 2017. Hösti oli syksyn ensimmäinen pelastettu kissa ja sai kissakodissa nimen Hösti. Tykästyimme nimeen emmekä lähteneet vaihtamaan sitä.

Hösti on arahko, mutta seurallinen ja leikkisä murunen. Ensimmäisenä iltana uudessa kodissa Hösti piileskeli kylppärissä 3 tuntia, kunnes sitten rohkaistui ja siirtyi olohuoneeseen tv-tason alle seurailemaan tapahtumia. Muistaakseni jo ekana iltana Hösti tuli sängyn jalkopäähän nukkumaan, mutta pelästyi jos vaihtoi asentoa. Nykyään Hösti ei enää pelästy jos joku vaihtaa asentoa ja on muutenkin rohkaistunut hurjasti 😍 Kaikki uudet ihmiset hän tulee tervehtimään ja tulee sohvalle viereen. Lapsiakin Hösti saattaa tulla tervehtimään ja antaa silittää (varsinkin perheemme lasta), mutta monesti lapset ovat Höstin mielestä turhan kovaäänisiä, jolloin hän siirtyy kiipeilypuun ylimmälle tasolle tai saunan rauhaan nukkumaan. Sylikissa Hösti ei ole, mutta antaa ottaa syliin kun tulen kotiin ja mikäli ihminen istuu tai makaa jossain paikallaan tulee Hösti viereen ja ihan kiinni. Hösti rakastaa silityksiä ja rapsutuksia ja tulee vaatimaan lisää jos ihminen erehdyksessä on lopettanut silittämisen kesken.

Höstin syntymäpäivää ei tiedetä, joten tänä vuonna juhlimme Höstin noin 10 v syntymäpäivää 😍

Vanilla

Vanilla saapui Kissakoti Kattilaan huhtikuussa 2024 Hattulasta osana V-populaatiota.

Vanilla on nuori tyttö, arviolta n. 3-5-vuotias. Vanilla on sterkattu, rokotettu, sirutettu ja testattu FIV/Felvin varalta (neg). 

Vanilla on arka populaatiokissa ja tarvitsee kissakaverin omassa kodissaan. 

Päivittelemme lisätietoja Vanillan luonteesta tehtyämme tarkempaa tuttavuutta. 

SIJAINTI: Kissakoti Kattila, Hämeenlinna
Kodin etsinnästä vastaa Hämeenlinnan Kissojen Ystävät Ry (Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisterin asiakastunnus 16499744).