Kissadirektiivejä

elomessut3

Sunnuntaina meillä oli Elomessuosastolla vieraana myös EU parlamentin jäsen Sirpa Pietikäinen. Sirpalla itsellään on 3 kissaa tällä hetkellä. Vanhimmat hänen kissoista ovat eläneet jopa 20 vuotiaiksi. Sirpa on myös jo parikymmentä vuotta sitten ollut auttamassa Kissakoti Kattilaa tilojen saamisessa toimintaamme varten. Pitkän linjan kissaihminen siis.

Sirpa on valittu parlamentin eläiten hyvinvointiryhmän puheenjohtajaksi. EU-direktiivejä sorvaillaan myös kissojen hyväksi. Kissojen rekisteröintiä harkitaan pakolliseksi ja pentutehtailua vaaditaan rangaistavaksi. Tällä hetkellä ei ole kansallista eikä EU-lainsäädäntöä, joka suojelisi ns. seuraeläimiä. Nykylainsäädäntö ottaa enemmän kantaa tuotantoeläinten kohteluun, joka sekin on kyllä tärkeää. Ongelma on myös se, ettei monissa EU-maissa oteta näitä eläindirektiivejä vakavasti ja valvota niiden noudattamista. Eli eläimet kärsivät.

Myös me Kattilalla törmäämme rekisteröimättömiin lemmikkeihin. Löydetty kissa voi vaikuttaa jonkun omalta, mutta ilman rekisteröityä sirua emme pysty jäljittämään omistajaa. Lakisääteisesti löydettyä kissa pidetään 15 vrk odottamassa omistajaansa. Kattila ilmoittelee löydetyistä kissoista facebookissaan. Lakisääteisen ajan jälkeen kissalle yritetään kuitenkin löytää uusi koti, jollei omistajaa ole löytynyt.

Pentutehtailu taas tuottaa usein sisäsiittoisia ja siten varsin sairaita kissoja. Usein kissat myös luovutetaan mahdollisimman nopeasti eli alaikäisinä, alle 12 viikkoisina. Meillekin tulee ajoittain pentuja, jotka eivät ole menneet kaupaksi ja uhkana on että ne muuten lopetetaan. Toisinaan pennut myös hylätään luontoon ja seurauksena on niiden holtiton keskinäinen lisääntyminen. Niitä sitten loukutetaan turvaan ja yritetään hoitaa. 20 kissan laumat eivät ole tavattomia. Toisinaan ihmisiä ei vaan kiinnosta leikkauttaa kattiaan ja maailmaan putkahtaa ei aina niin toivottuja pentuja.

Kissoja myös toimitetaan Kattilaan kun ne alkavat psyykkisesti oireilla. Oireilu voi johtua liian varhaisesta vieroittamisesta, kuin myös sisäsiittoisuudesta. Halpa ja helppo kissa muuttuu kaikkea muuta kuin halvaksi ja helpoksi. Kissaa ei koskaan pidä ostaa auton takakontista, jonkun marketin parkkipaikalta. Kissan kasvatuskodin olosuhteet on aina syytä nähdä ja tutustua myös emoon. Rotukissan pentuja ei tulisi myöskään hankkia muuten kuin paperillisena suoraan rekisteröidyltä kasvattajalta. Näin tekemällä saadaan pentutehtailu kuriin.

Tapasin Lappeenrannassa vuonna 2010 erään 8 kuukauden ikäisen eurooppalaiskissan, jolla ei ollut rotupapereita. Kissa oli toimitettu paikalliselle eläintensuojeluyhdistykselle pitovaikeuksien takia. Reppana ei sen ikäisenä osannut pureskella ruokaansa tai peittää jätöksiään. Asioita, jotka emo yleensä pennulle opettaa. Lisäksi kissalla oli alentunut vastustuskyky ja useiden infektioiden ja lääkekuurien jälkeen katti oli niin lopussa, ettei auttanut muuta kuin laittaa piikille. Suloinen pikku Philip. Ja vastustuskyvynhän kissa saa pentuna äidinmaidon mukana, mikäli sitä ei liian aikaisin vieroiteta emosta. Epäilimme vahvasti, että näin oli käynyt. Rotukissa oli pennutettu ja pennut myyty alaikäisinä rahan toivossa… Lopputulos oli niin kissan ostaneelle kuin kissalle itselleen surullinen.

rip-philip
Rip. Suloinen Philip.

 

Olisi tietysti toivottavaa että kissat sirutettaisiin ja rekisteröitäisiin ihan ilman direktiivejäkin. Pentutehtailu olisi myös ymmärrettävä lopettaa ilman että lakipykäliin pitää laittaa ylimääräisiä sanktioita. Kaikki nykyiset ja tulevat kissanomistajat voivat yhdessä toimia näiden tavoitteiden hyväksi.

Siruta ja rekisteröi siis jo tänään!

 

Ps. Kattilasta luovutetut kissat eivät toistaiseksi ole sirutettuja ja rekisteröityjä. Sirutus on ollut uuden omistajan vastuulla. Työskentelemme tämän puutteen korjaamiseksi.