Kissan ryhmä: Kattilan kissat

Olimme miettineet jo jonkin aikaa poikaystäväni kanssa kissan hankkimista. Katselimme aktiivisesti kanavia, missä voi tarjota kodittomalle kissalle kodin. Lokakuun loppupuolella näimme Kissakoti Kattilan sivuilla ilmoituksen eräästä kissasta, joka ei sitten ”sopinut kriteereihimme”, mutta mainitsitte yhdestä toisesta kissasta, Sulosta. Sulo ei ollut vielä sivuillanne, joten emme tienneet kissasta hirveämmin. Päätimme että tulemme katsomaan Suloa.

Sulo oli Kattilan eristyspuolella, kun hänellä oli korvapunkkien hoito kesken. Häkistä näkyi pienikokoinen ihana vaaleanharmaa söpöläinen. Heti kun Sulo otettiin näytille, se kapusi syliimme. Se haisteli tarkasti ja katseli meitä isoilla suloisilla silmillänsä. Sulo oli niin nätisti, ihan kuin hän olisi turvassa, tiesi että tässä on hyvä olla. Kysyin poikaystävältäni että olisiko Sulo meille hyvä perheenjäsen ja poikaystäväni tokaisi: ”Sulo tulee meille”. Viikon päähän sovittiin sitten Sulon kotiin nouto. Lähtö oli hirveä, Sulo rupesi heti maukumaan ja katsomaan että älkää lähtekö, älkää jättäkö. Sanoin Sulolle: ”Nähdään viikon päästä, me tullaan hakemaan sut kotiin❤️”. 

Viikko vierähti, ja kävimme hakemassa Sulon kotiin 4.11.2023. Poika meni hienosti koppaan ja eikun nokka kohti kotia. Automatkalla ensiksi vähän mau’uttiin että mitä oikein tapahtuu, mutta 5min päästä oli jo hiljaista, ja hän katsoi ikkunasta kun lintuja lenteli taivaalla. 

Kotona avasin kopan ja ajattelin että hän haluaa omaa rauhaa ja menee varmaankin piiloon. Päinvastoin kävi; Sulo kokoajan pyöri jaloissa (kampitti minut melkein kymmenen kertaa) ja halusi läheisyyttä. Sohvalle istuduttuani Sulo kapusi syliin ja rupesi kehräämään. Kun poikaystäväni tuli viereeni, Sulo meni hänen syliinsä. Siinä menikin sitten koko loppuilta, yhdessä sohvalla istuskellen TV:tä katsoen, Sulo kehräten ja nukkuen sylissä. Sittenkun oli palvelijoiden aika mennä nukkumaan, Sulo tuli perässä ja nukkui koko yön kanssamme, niin kuin nytkin jokainen yö.

Sulosta on kuoriutunut maailman kiltein kissa (sohvan raapimisia lukuunottamatta 😉), joka haluaa rakkautta ja leikkiseuraa. Sulo on kaikkien kaveri; ekaksi vähän vierastaa, mutta hetken päästä kapuaa syliin hakemaan rapsutuksia ja kehräämään. Anoppiloissakin ollaan jo vierailtu, ja vierailut ovat sujuneet hyvin, pienen alkujännityksen kera. Nirso hän osaa olla, sillä märkäruoaksi kelpaa vain lohenmakuinen märkäruoka. Lempparina sylissä olon lisäksi on pallot, jotka kilisee/rapisee. Niiden kanssa on kiva temmeltää varsinkin iltaisin ja öisin. Tätäkin tarinaa kirjoittaessani Sulo makaa sylissäni ja kehrää, kun on hyvä olla.

Sulo oli kaikkea muuta, mitä osattiin kuvitella. Emme olisi uskoneet, että kissojen turvakodista tullut kissa olisi näin sosiaalinen heti alkuunsa. Nykyään Sulo tulee ovellakin vastaan kun tullaan töistä, ja heti pitää päästä syliin ja toivottaa tervetulleeksi kotiin. Nyt Sulolla on meidän luonamme loppuelämän koti ja meillä on ihana perheenjäsen ja ennenkaikkea maailman paras karvakaveri ❤️

Olimme hakeneet kauniin pienen populaatiokissa Rosaliin (ent. Sierra) Kattilalta kotiin syksyllä 2022. Rosalii oli alkuun äärimmäisen arka tyttö, tuli toimeen muiden kanssa, muttei halunnut kenestäkään leikki- tai unikaveria, ja vuoden 2023 alussa pohdin, auttaisiko tutun kissan seura Rosaliita rentoutumaan enemmän.

Muistin Rosaliin köllötelleen Kattilassa samassa pesässä isomman, laikullisen kissan kanssa. Kattilan kodinetsijöiden listan mukaan tuo valkovoittoinen köllykkä, Guinness nimeltään, oli edelleen ilman kotia. Meillä oli kuitenkin jo 5 kissaa ja olin ajatellut, että kiintiömme olisi täynnä.

Kävin silti muutaman kerran Guinnessia katsomassa ja havaitsin hänet sopuisaksi ja rehdiksi kissaherraksi, joka mielellään seurusteli muiden kissojen kanssa ilman kähinöitä. Uskaltautui jopa onkilelulla hieman leikkimään kanssani, vaikkakin telineen takaa piilosta kurkkien.

Niin siinä sitten kävi, että ”paksu poika” oli pian meille varattu.

Kotiutumisen alkuun tuli hieman viivettä, kun Guinness päätyi kyljessään olleen ihovaurion vuoksi koppa päässä itseään parantelemaan Kattilan toipilasosastolle. Siellä kävin häntä tiheään moikkaamassa ja hiussualla harjailemassa, kun hän ei itse kaulurista johtuen pystynyt turkkiaan hoitamaan. Alkuun ihmisarka kissa muuttuikin oikeaksi kehruukoneeksi, kun sai rapsutusta ja hoivaa. Jotenkin löysimme yhteisen kielen heti.

Lopulta saatiin poika kotiin. Ystävällisenä populaatiokissana Guinness tuli mainiosti toimeen kaikkien kissojemme kanssa, kuten olin alkukartoituksen perusteella arvioinutkin. 

Ihovaurio tuotti edelleen päänvaivaa, koska Guinness tuntui repivän sen päälle kehittyneen ruven kerta toisensa jälkeen auki, ja onneksi oli hyvin pian meille tulon jälkeen niin käsiteltävissä, että sain puettua päälleen ”potkupuvun” haavaa suojaamaan. Lääkärissäkin kilttiä poikaa tuli käytettyä useaan otteeseen ja lopulta löytyi todennäköinen syy ihon nuolemiselle; selässä on synnynnäistä rakennevikaa, joka oletettavasti aiheutti kipuilua. 

Oiretta alettiin hoitaa päivittäisellä hermokipulääkityksellä, jonka Guinness ottaa tyynesti aamuin illoin kuin namipalan. Pikku hiljaa, varsin hitaasti, iho parani ja tätä nykyä Guinnessin turkki on tuuhea ja pehmoinen eikä hän enää revi ihoaan ollenkaan, juoksentelee ja elää täyttä elämää.

Guinness on hellyttävän karismaattinen, joviaali pyöreä muumipeikko. Hän rakastaa harjaamista ja silittelyä ja on hetkessä paikalla tunkemassa väliin, jos kuulee meidän lepertelevän jollekin kissatoverilleen, ettei jää hellyydestä paitsi. Hän ilmeisesti kuvittelee nimensä olevan ”Kulta Kukkero”, koska tämä hellittelynimi yhdistettynä runsaisiin rapsutuksiin saa hänet aina suorastaan kuolaamaan onnesta.

Ja saiko Rosalii Guinnessista unikaverin -ei saanut. Tai paremmin sanottuna ei halunnut. Rosalii on itsenäinen tyttö, nykyään häntä pystyssä kulkeva ja leikkisä keittiöemäntä. Guinness kyllä mieluusti Rosaliita puskee, kuten kaikkia muitakin kissoja. Hän on suuresti rakastettu mahtava persoona, meidän pullapoikamme, joka ei hätkähtänyt edes taannoisten synttäribileiden vilskeestä ja puheensorinasta, vaan tyynenä nukkui kiipeilytelineessä poterossaan ohikulkijoiden rapsuteltavana.

Meiltä löytyy kotoa kaksi kotiutunutta ex-kattilalaista isosta Hauhon Disney-populaatiosta – erään hauholaisen talon pihapiiristä loukutettiin vuosien 2022 ja 2023 aikana Kissakoti Kattilaan turvaan yhteensä sata kissaa (siis 100!).

Tytöt Miso (ent. Pikku-Hiawatha) ja Kiisseli (ent. Narissa) olivat tosi arkoja, kun tulivat meille keväällä -23, koska eivät olleet vielä tottuneet ihmiskontaktiin. Tytöt ovat kehittyneet hurjasti vajaan vuoden aikana! Erityisesti Kiisseli on nykyään oikea sylikissa. Miso taas viettää päivät leikkien ja vaanien, ja lisäksi ikkunasta katseleminen kuuluu lempparipuuhiin. Mison kanssa vielä harjoitellaan käsittelemistä, mutta reippaasti antaa silittää kun sille päälle sattuu. 🥰

Ollaan meidän ihanista tytöistä tosi kiitollisia ja iloisia siitä, että päädyimme ottamaan rescue-kissat! ❤️ t. Emmi

Kattilassa vieraillessani ihastuin pieneen ja pippuriseen kissaan, suuren Hauhon populaation Pinokkio-poikaan. Kun tulin ystäväni kyydillä hänet hakemaan, ystäväni kysyi järkyttyneenä ”ootko varma että haluut ton kissan” kun näki miten kissa murisi kun ihminen tuli lähelle. Kerroin silloin ystävälleni, että minulle riittää että ajan mittaa kissa vielä joskus sietää minua, iso voitto olisi jos joskus saisi silittää, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Sylikissaa en tarkoituksella etsinyt, kun yksi sellainen odotti jo kotona.

Olikin aika iso yllätys miten pieni ”villikissa” sopeutuikin niin nopeasti sisäkissan elämään. ”Isoveli” Alaska oli selvästi ratkaiseva tekijä, sillä Nevada (ent. Pinokkio) haki heti tukea ja turvaa Alaskasta. Ei mennyt kuin muutama päivä saapumisesta kun Nevada murtautui jo portin läpi tekemään tuttavuutta Alaskaan. Pojista tuli heti parhaat kaverukset.
Samana päivänä sain silittää Nevadaa ensimmäisen kerran, kun ”isoveli” oli vieressä tukena. Siitä lähtikin erittäin nopea edistys ja hetkessä villikissasta kuoriutuikin rohkea, utelias ja ihmisistä pitävä sylikissa.

Nykyisin ei uskoisi Nevadan olevan entinen ”villikissa”. Nevada ei pelkää mitään. Ihmisiä juoksee heti tervehtimään ja puskemaan, samoin koiria. Nevadan voi nostaa syliin lyhyiksi ajoiksi kerrallaan ja hän alkaa heti kehräämään. Päivittäin hän kiipeää itse syliin kehräämään. Hetki sitten hän oppi myös ”leipomaan” tassuilla. 

Vaikka kaikki villikissan murinat jäivätkin Kattilaan, Nevada on yhä kova juttelemaan. Hänellä on erikoinen tapa ”piipittää” aina kun ruoka-ajan lähestyessä ihminen kävelee keittiötä kohti. Lisäksi hän kujertaa kovaan ääneen ja kehrää paljon. Murina vaihtui siis kehräykseen.

Kiitos koko Kissakoti Kattilan väelle, että sain teiltä näin ihanan kissan itselleni. Kiitos kun hoidatte ja huolehditte kaikista kodittomista kissoista❤️