Nipa, lempinimeltään Nipsu, tuli meille Kattilasta syksyllä 2024. Uuteen kotiin sekä kissakaveriin totuttautuminen on ollut pitkä prosessi. ❤️
Nipa oli meille tullessaan ihmisiä kohtaan todella ujo ja arka, mutta pikkuhiljaa rohkeutta on saatu lisää ja nyt vuoden vaihteessa yhtäkkiä Nipa ihan huimasti rohkaistui! Nipa rakastaa rapsutuksia, ruokaa, leikkimistä ja hänestä on kuoriutunut myös erittäin puhelias kaveri. 😁
Kissakaverin Mimin kanssa tykkäävät nykyään jahdata ja vaania toisiaan sekä leikkiä yhdessä. Nipan ja Mimin toisiinsa tutustuttaminen vaati paljon aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta on onneksi ollut sen arvoista. ❤️ Rankkojen leikkien jälkeen uni maistuu aina kivasti, usein kiipeilypuun korkeimmalla pedillä.
Ollaan todella ylpeitä Nipasta ja hän on meille rakas perheenjäsen. Kiitos luottamuksesta. 😊❤️
”Meillä asuu pari vuotta sitten teiltä noudettu Barbie, nykyiseltä kutsumanimeltään Lady.😻 Hän on kotiutunut erinomaisesti ja on aivan upea kissaneiti, joka on leikkisä ja tyytyväinen. ❤️
Lady oli löydetty yksin ulkoa turkki täysin takussa ja kuolleet pennut kohdussaan. 🥺 Ladyn iäksi arvioitiin tuolloin joku vajaa 2v. Lady sterkattiin ja hoidettiin Kattilassa kuntoon ennen kotiutumistaan.
Ladylla on paljon erikoisia tapoja, hän rakastaa tiettyä muovipussia ja Normalin vihreää kangaskassia, joiden sisällä nukkuu tai pötköttelee. Hän myös katsoo paljon telkkaria, voi viettää tunninkin katsomassa jotain lintuohjelmaa tai miehen pelaamista. 😅 Lady on hieman kömpelö. Etenkin lasitetulla parvekkeella Lady viihtyy pakkasellakin pitkiä aikoja ❤️
Lempilelu on sellainen pyörivä perhonen, jota jaksaa tuijottaa pitkään ja pitkät tikut, joiden päässä höyhenet 😊 Lady on aika huono leikkimään, mutta hetkittäin jaksaa leikkiä pitkiäkin aikoja, mutta ei mitenkään villisti (harvemmin juoksentelee tai hyppii). Hyvin rauhallinen kissa, ja meille täydellinen juuri sellaisena kuin on. ❤️” – Virpi
Etsimme keväällä 2024 uutta ystävää 9-vuotiaalle kolliherralle Mörrille, joka oli edellistalvena menettänyt pitkäaikaisen kaverinsa. Toivoimme löytävämme kissan, joka olisi ystävällinen toisia kissoja kohtaan ja antaisi Mörrin edelleen kuvitella olevansa talon alfauros. Lisäksi toivoimme, ettei uusi tulokas heti yrittäisi vallata Mörrin paikkaa sylikissana ”mamman” kainalossa. Olimme valmiita kokeilemaan aremmankin kissan kanssa, vaikka meillä ei ollutkaan sellaisista aiempaa kokemusta.
Laitoimme kuvauksen tilanteestamme Kattilaan, ja he ehdottivat meille Meridaa. Merida, jonka nimesimme kotoisammin Meeriksi, oli tuolloin noin 5-vuotias aranpuoleinen tyttönen, peräisin Hauhon Disney-populaatiosta. Meeri oli ollut Kattilassa jo noin 1,5 vuotta. Meillä ei ollut suuria odotuksia Meerin kesyyntymisestä, ja sekin hieman jännitti, miten kahden keski-ikäisen kissan tutustuttaminen sujuisi.
Ensimmäiset päivät Meeri vietti rauhassa vierashuoneessa. Sen jälkeen tutustutimme kissoja toisiinsa verkkoesteen läpi. Se ei sujunut kauhean hyvin, koska Meeri yritti jatkuvasti kiivetä esteen yli, kun taas Mörri ei aina vaivautunut tulemaan ovelle edes katsomaan. Niinpä päätimme suunniteltua nopeammin päästää kissat vapaasti tutkimaan toisiaan. Tutustuminen sujuikin aika sopuisasti. Mörri kävi silloin tällöin yrittämässä lähempää tuttavuutta, mutta väistyi äkkiä sivummalle kipakan neidon sähähdyksen kuullessaan. Meeri pysytteli muuten hissukseen ja sivummalla, mutta öisin se kierteli huushollia ja leikki itsekseen. Samalla kuulimme ensimmäistä kertaa Meerin ääntelyä, joka ei ole tavallista naukumista, vaan suloisia pieniä vingahteluja.
Muutaman viikon jälkeen tilanne muuttui: Meerin tunteet Mörriä kohtaan roihahtivat täyteen liekkiin, ja Meeri tuntui päättävän, että Mörri oli sen ”Unelmien Poikamies”. Siitä lähtien Meeri on jatkuvasti kiehnännyt Mörrin ympärillä häntä kippuralla, ja heittäytynyt selälleen tämän jalkoihin. Mörri, vanhana herrasmiehenä, ei aina ymmärrä tätä jatkuvaa liehittelyä, ja saattaa välillä hermostua. Onneksi Mörri nukkuu niin sikeästi, että Meeri pääsee usein unien aikana hiipimään sen kainaloon. Eikä se lopulta vaikuta ikämiestäkään niin kovasti haittaavan… ❤️
Meitä ihmisiä kohtaan Meeri oli alussa varsin arka, ja luikki piiloon, jos sitä yritti lähestyä. Myös televisio oli sen mielestä todella pelottava vehje, etenkin päällä ollessaan. Pikkuhiljaa uteliaisuus kuitenkin voitti, ja varsin pian katselimme yhdessä jalkapallon EM-kisoja. Meeri pitää itsekin palloilulajeista. Varsinkin pingis-pallon pyörittely pitkin lattioita on jokailtainen harrastus. Ihmispalvelijaa tarvitaan tietysti pallotytöksi, koska pallo tuntuu hukkuvan varsin herkästi. Kovien palloilutreenien ansiosta ruokakin maistuu, ja takamus on ehkä päässyt leviämään hiukan liikaakin. Jos televisio ei ole päällä, Meeri tykkää peilailla omaa olemustaan sen kiiltävästä pinnasta. Kesällä Meerin harrastuksena oli päivittäinen auringonotto parvekkeella baden baden-tuolissa. Kelien viilennyttyä parveke ei enää kauheasti ole kiinnostanut, vaan turvallisemmalta on tuntunut kelliä sisätiloissa.
Noin kahden kuukauden kohdalla kesyyntyminen alkoi edetä suurin harppauksin. Ensin se salli pienen silittelyn olkapäästä, sitten söi naksuja kädestä, pian jo kiipesi yön pimeydessä samaan sänkyyn nukkumaan. Tällä hetkellä tilanne on se, että lähes aina, kun ihmispalvelija kellahtaa sohvalle, Meeri kiipeää vatsan päälle rapsuteltavaksi ja alkaa kehrätä. ❤️
Aivan sataprosenttisen kesy Meeri ei tietenkään vielä ole ja tuskin tulee koskaan olemaankaan. Tämä näkyy etenkin siinä, että Meeri säikkyy herkästi äkillisiä liikkeitä ja ihmisten kanssa asiointi sujuu parhaiten silloin, kun Mörri on lähettyvillä turvamiehenä. Kaikenlainen käsittelykään ei vielä onnistu ihan noin vain (saattoipa Meeri hiukkasen puraistakin naispalvelijaa eläinlääkärireissulla), mutta suunta on koko ajan parempaan. ❤️
Tällä kokemuksella suosittelemme ehdottomasti Kattilan ”Amoria” onnistuneen kaverinvalinnan suhteen. Meeri on myös hieno esimerkki siitä, että vanhempikaan kissa ei ole menetetty tapaus kesytettäväksi, ja että myös vanhemmat kissat voivat onnistuneesti tutustua toisiinsa! ❤️
Ninni (Kattilassa hauholaisen Disney-populaation Roosa Pippuri) saapui meille syksyllä 2023 osaksi jo olemassa olevaa kahden kissan porukkaa. Halusimme antaa kodin sitä tarvitsevalle kissalle ja ihastuimme heti ujoon tyttöön. Meillä oli jo runsaasti kokemusta kissoista, eikä meitä pelottanut ottaa hyvin arkaa kissaa.
Nimesimme Roosan heti Ninniksi Muumien mukaan, sillä hän olikin aluksi kuin näkymätön tyttö. Ninni asui aluksi saunahuoneessa ja piileskeli ensimmäisen viikon pitkälti kiukaan takana. Pikkuhiljaa uteliaisuus kuitenkin voitti, ja Ninni alkoi uskaltautua kurkkimaan myös kylpyhuoneen puolelle, vaikka hän oli edelleen hyvin arka eikä uskaltanut ottaa meihin mitään kontaktia. Jään rikkoi lopulta kissan herkut (Vitakraft Cat Liquid-Snack Salmon), joita Ninni ei pystynyt vastustamaan. Ihan muutamassa päivässä kiukaan takana piileskelijästä kuoriutui kuin eri kissa, joka antoi jopa hieman silittää ja intoutui mukaan leikkeihin.
Kahden viikon jälkeen avasimme Ninnille oven muuhun taloon, ja siitä lähtien hän on ollut osa porukkaa. Ninni on meidän kolmesta kissasta kaikkein kiltein ja huomionkipein. Hän rakastaa kaikkia perheenjäseniä, kissoista aikuisiin ja vauvaan. Ninnin löytää useimmiten sylistä, lempi paikaltaan ikkunan edestä tai leikkimästä innokkaasti itsekseen tai muiden kanssa.
Ninni oli täydellinen lisä perheeseemme, emmekä olisi voineet uskoa, kuinka nopeasti hän kotiutui ja muuttui todelliseksi sylikissaksi. Emme voi kuin kannustaa antamaan kodittomalle kissalle mahdollisuuden.
Tammikuussa 2020 menin Kattilaan katsomaan kissoja ja toiveissani oli elämäni ensimmäisen kissan hankinta. Minulla ei ollut mitään tiettyä kissaa mielessä, vaan toivoin Kattilan henkilökunnan osaavan auttaa minua sopivan kisun valinnassa. Ja niinhän siinä kävi; minut vietiin heti huoneeseen, jossa tuolloin 4-vuotias Miska asui. Se pelkäsi muita kissoja ja asui väliaikaisesti yksityisessä ”häkissä” rauhallisemmassa huoneessa. Häkin oven auetessa Miska tuli heti reippaasti katsomaan minua.
Adoptiopäätöstä ei tarvinnut kovin kauaa harkita ja menimme puolisoni kanssa jo seuraavana päivänä hakemaan Miskaa kotiin. Miskalla oli kotikissatausta ja se sopeutui oikein hyvin uuteen elämäänsä. Miska on tosiaan ensimmäinen kissamme ja se on ollut alusta asti todella kiltti ja seurallinen, kaikinpuolin täydellinen kissa. Sillä ei koskaan ole ollut mitään käytös- tai muitakaan ongelmia.
Miskan lempipuuhaa on lintujen katselu verkotetulla terassilla ja erilaiset kissojen (ja koirien) pulmapelit, jotka se ratkaisee nopeasti. Vanhana koiraihmisenä olen tietenkin opettanut Miskalle myös erilaisia temppuja.
Haluaisin tarinallani kannustaa kissan hankintaa suunnittelevia harkitsemaan avoimesti myös aikuisten kissojen adoptointia. Vaikka Miskakin oli meille tullessaan ehtinyt jo aikuiseen ikään, se kiintyi heti voimakkaasti meihin emmekä olisi voineet toivoa parempaa kissaa. Myöskään hammasongelmia ei tarvitse säikähtää: Miskalla oli jo Kattilassa todettu nykyisin varsin yleinen hammasvaiva paradontiitti, mutta sen hoitaminen on ollut helppoa ja sairaus pysyy kurissa vuosittaisilla hammaslääkärikäynneillä.
Kiitos Kattilalle ihanasta Miskasta ja arvokkaasta työstänne kissojen hyväksi! t. Laura
Adoptoimme Höstin Kissakoti Kattilasta lokakuussa 2017. Hösti oli syksyn ensimmäinen pelastettu kissa ja sai kissakodissa nimen Hösti. Tykästyimme nimeen emmekä lähteneet vaihtamaan sitä.
Hösti on arahko, mutta seurallinen ja leikkisä murunen. Ensimmäisenä iltana uudessa kodissa Hösti piileskeli kylppärissä 3 tuntia, kunnes sitten rohkaistui ja siirtyi olohuoneeseen tv-tason alle seurailemaan tapahtumia. Muistaakseni jo ekana iltana Hösti tuli sängyn jalkopäähän nukkumaan, mutta pelästyi jos vaihtoi asentoa. Nykyään Hösti ei enää pelästy jos joku vaihtaa asentoa ja on muutenkin rohkaistunut hurjasti 😍 Kaikki uudet ihmiset hän tulee tervehtimään ja tulee sohvalle viereen. Lapsiakin Hösti saattaa tulla tervehtimään ja antaa silittää (varsinkin perheemme lasta), mutta monesti lapset ovat Höstin mielestä turhan kovaäänisiä, jolloin hän siirtyy kiipeilypuun ylimmälle tasolle tai saunan rauhaan nukkumaan. Sylikissa Hösti ei ole, mutta antaa ottaa syliin kun tulen kotiin ja mikäli ihminen istuu tai makaa jossain paikallaan tulee Hösti viereen ja ihan kiinni. Hösti rakastaa silityksiä ja rapsutuksia ja tulee vaatimaan lisää jos ihminen erehdyksessä on lopettanut silittämisen kesken.
Höstin syntymäpäivää ei tiedetä, joten tänä vuonna juhlimme Höstin noin 10 v syntymäpäivää 😍
Olimme miettineet jo jonkin aikaa poikaystäväni kanssa kissan hankkimista. Katselimme aktiivisesti kanavia, missä voi tarjota kodittomalle kissalle kodin. Lokakuun loppupuolella näimme Kissakoti Kattilan sivuilla ilmoituksen eräästä kissasta, joka ei sitten ”sopinut kriteereihimme”, mutta mainitsitte yhdestä toisesta kissasta, Sulosta. Sulo ei ollut vielä sivuillanne, joten emme tienneet kissasta hirveämmin. Päätimme että tulemme katsomaan Suloa.
Sulo oli Kattilan eristyspuolella, kun hänellä oli korvapunkkien hoito kesken. Häkistä näkyi pienikokoinen ihana vaaleanharmaa söpöläinen. Heti kun Sulo otettiin näytille, se kapusi syliimme. Se haisteli tarkasti ja katseli meitä isoilla suloisilla silmillänsä. Sulo oli niin nätisti, ihan kuin hän olisi turvassa, tiesi että tässä on hyvä olla. Kysyin poikaystävältäni että olisiko Sulo meille hyvä perheenjäsen ja poikaystäväni tokaisi: ”Sulo tulee meille”. Viikon päähän sovittiin sitten Sulon kotiin nouto. Lähtö oli hirveä, Sulo rupesi heti maukumaan ja katsomaan että älkää lähtekö, älkää jättäkö. Sanoin Sulolle: ”Nähdään viikon päästä, me tullaan hakemaan sut kotiin❤️”.
Viikko vierähti, ja kävimme hakemassa Sulon kotiin 4.11.2023. Poika meni hienosti koppaan ja eikun nokka kohti kotia. Automatkalla ensiksi vähän mau’uttiin että mitä oikein tapahtuu, mutta 5min päästä oli jo hiljaista, ja hän katsoi ikkunasta kun lintuja lenteli taivaalla.
Kotona avasin kopan ja ajattelin että hän haluaa omaa rauhaa ja menee varmaankin piiloon. Päinvastoin kävi; Sulo kokoajan pyöri jaloissa (kampitti minut melkein kymmenen kertaa) ja halusi läheisyyttä. Sohvalle istuduttuani Sulo kapusi syliin ja rupesi kehräämään. Kun poikaystäväni tuli viereeni, Sulo meni hänen syliinsä. Siinä menikin sitten koko loppuilta, yhdessä sohvalla istuskellen TV:tä katsoen, Sulo kehräten ja nukkuen sylissä. Sittenkun oli palvelijoiden aika mennä nukkumaan, Sulo tuli perässä ja nukkui koko yön kanssamme, niin kuin nytkin jokainen yö.
Sulosta on kuoriutunut maailman kiltein kissa (sohvan raapimisia lukuunottamatta 😉), joka haluaa rakkautta ja leikkiseuraa. Sulo on kaikkien kaveri; ekaksi vähän vierastaa, mutta hetken päästä kapuaa syliin hakemaan rapsutuksia ja kehräämään. Anoppiloissakin ollaan jo vierailtu, ja vierailut ovat sujuneet hyvin, pienen alkujännityksen kera. Nirso hän osaa olla, sillä märkäruoaksi kelpaa vain lohenmakuinen märkäruoka. Lempparina sylissä olon lisäksi on pallot, jotka kilisee/rapisee. Niiden kanssa on kiva temmeltää varsinkin iltaisin ja öisin. Tätäkin tarinaa kirjoittaessani Sulo makaa sylissäni ja kehrää, kun on hyvä olla.
Sulo oli kaikkea muuta, mitä osattiin kuvitella. Emme olisi uskoneet, että kissojen turvakodista tullut kissa olisi näin sosiaalinen heti alkuunsa. Nykyään Sulo tulee ovellakin vastaan kun tullaan töistä, ja heti pitää päästä syliin ja toivottaa tervetulleeksi kotiin. Nyt Sulolla on meidän luonamme loppuelämän koti ja meillä on ihana perheenjäsen ja ennenkaikkea maailman paras karvakaveri ❤️
Olimme hakeneet kauniin pienen populaatiokissa Rosaliin (ent. Sierra) Kattilalta kotiin syksyllä 2022. Rosalii oli alkuun äärimmäisen arka tyttö, tuli toimeen muiden kanssa, muttei halunnut kenestäkään leikki- tai unikaveria, ja vuoden 2023 alussa pohdin, auttaisiko tutun kissan seura Rosaliita rentoutumaan enemmän.
Muistin Rosaliin köllötelleen Kattilassa samassa pesässä isomman, laikullisen kissan kanssa. Kattilan kodinetsijöiden listan mukaan tuo valkovoittoinen köllykkä, Guinness nimeltään, oli edelleen ilman kotia. Meillä oli kuitenkin jo 5 kissaa ja olin ajatellut, että kiintiömme olisi täynnä.
Kävin silti muutaman kerran Guinnessia katsomassa ja havaitsin hänet sopuisaksi ja rehdiksi kissaherraksi, joka mielellään seurusteli muiden kissojen kanssa ilman kähinöitä. Uskaltautui jopa onkilelulla hieman leikkimään kanssani, vaikkakin telineen takaa piilosta kurkkien.
Niin siinä sitten kävi, että ”paksu poika” oli pian meille varattu.
Kotiutumisen alkuun tuli hieman viivettä, kun Guinness päätyi kyljessään olleen ihovaurion vuoksi koppa päässä itseään parantelemaan Kattilan toipilasosastolle. Siellä kävin häntä tiheään moikkaamassa ja hiussualla harjailemassa, kun hän ei itse kaulurista johtuen pystynyt turkkiaan hoitamaan. Alkuun ihmisarka kissa muuttuikin oikeaksi kehruukoneeksi, kun sai rapsutusta ja hoivaa. Jotenkin löysimme yhteisen kielen heti.
Lopulta saatiin poika kotiin. Ystävällisenä populaatiokissana Guinness tuli mainiosti toimeen kaikkien kissojemme kanssa, kuten olin alkukartoituksen perusteella arvioinutkin.
Ihovaurio tuotti edelleen päänvaivaa, koska Guinness tuntui repivän sen päälle kehittyneen ruven kerta toisensa jälkeen auki, ja onneksi oli hyvin pian meille tulon jälkeen niin käsiteltävissä, että sain puettua päälleen ”potkupuvun” haavaa suojaamaan. Lääkärissäkin kilttiä poikaa tuli käytettyä useaan otteeseen ja lopulta löytyi todennäköinen syy ihon nuolemiselle; selässä on synnynnäistä rakennevikaa, joka oletettavasti aiheutti kipuilua.
Oiretta alettiin hoitaa päivittäisellä hermokipulääkityksellä, jonka Guinness ottaa tyynesti aamuin illoin kuin namipalan. Pikku hiljaa, varsin hitaasti, iho parani ja tätä nykyä Guinnessin turkki on tuuhea ja pehmoinen eikä hän enää revi ihoaan ollenkaan, juoksentelee ja elää täyttä elämää.
Guinness on hellyttävän karismaattinen, joviaali pyöreä muumipeikko. Hän rakastaa harjaamista ja silittelyä ja on hetkessä paikalla tunkemassa väliin, jos kuulee meidän lepertelevän jollekin kissatoverilleen, ettei jää hellyydestä paitsi. Hän ilmeisesti kuvittelee nimensä olevan ”Kulta Kukkero”, koska tämä hellittelynimi yhdistettynä runsaisiin rapsutuksiin saa hänet aina suorastaan kuolaamaan onnesta.
Ja saiko Rosalii Guinnessista unikaverin -ei saanut. Tai paremmin sanottuna ei halunnut. Rosalii on itsenäinen tyttö, nykyään häntä pystyssä kulkeva ja leikkisä keittiöemäntä. Guinness kyllä mieluusti Rosaliita puskee, kuten kaikkia muitakin kissoja. Hän on suuresti rakastettu mahtava persoona, meidän pullapoikamme, joka ei hätkähtänyt edes taannoisten synttäribileiden vilskeestä ja puheensorinasta, vaan tyynenä nukkui kiipeilytelineessä poterossaan ohikulkijoiden rapsuteltavana.
Meiltä löytyy kotoa kaksi kotiutunutta ex-kattilalaista isosta Hauhon Disney-populaatiosta – erään hauholaisen talon pihapiiristä loukutettiin vuosien 2022 ja 2023 aikana Kissakoti Kattilaan turvaan yhteensä sata kissaa (siis 100!).
Tytöt Miso (ent. Pikku-Hiawatha) ja Kiisseli (ent. Narissa) olivat tosi arkoja, kun tulivat meille keväällä -23, koska eivät olleet vielä tottuneet ihmiskontaktiin. Tytöt ovat kehittyneet hurjasti vajaan vuoden aikana! Erityisesti Kiisseli on nykyään oikea sylikissa. Miso taas viettää päivät leikkien ja vaanien, ja lisäksi ikkunasta katseleminen kuuluu lempparipuuhiin. Mison kanssa vielä harjoitellaan käsittelemistä, mutta reippaasti antaa silittää kun sille päälle sattuu. 🥰
Ollaan meidän ihanista tytöistä tosi kiitollisia ja iloisia siitä, että päädyimme ottamaan rescue-kissat! ❤️ t. Emmi
Kattilassa vieraillessani ihastuin pieneen ja pippuriseen kissaan, suuren Hauhon populaation Pinokkio-poikaan. Kun tulin ystäväni kyydillä hänet hakemaan, ystäväni kysyi järkyttyneenä ”ootko varma että haluut ton kissan” kun näki miten kissa murisi kun ihminen tuli lähelle. Kerroin silloin ystävälleni, että minulle riittää että ajan mittaa kissa vielä joskus sietää minua, iso voitto olisi jos joskus saisi silittää, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Sylikissaa en tarkoituksella etsinyt, kun yksi sellainen odotti jo kotona.
Olikin aika iso yllätys miten pieni ”villikissa” sopeutuikin niin nopeasti sisäkissan elämään. ”Isoveli” Alaska oli selvästi ratkaiseva tekijä, sillä Nevada (ent. Pinokkio) haki heti tukea ja turvaa Alaskasta. Ei mennyt kuin muutama päivä saapumisesta kun Nevada murtautui jo portin läpi tekemään tuttavuutta Alaskaan. Pojista tuli heti parhaat kaverukset. Samana päivänä sain silittää Nevadaa ensimmäisen kerran, kun ”isoveli” oli vieressä tukena. Siitä lähtikin erittäin nopea edistys ja hetkessä villikissasta kuoriutuikin rohkea, utelias ja ihmisistä pitävä sylikissa.
Nykyisin ei uskoisi Nevadan olevan entinen ”villikissa”. Nevada ei pelkää mitään. Ihmisiä juoksee heti tervehtimään ja puskemaan, samoin koiria. Nevadan voi nostaa syliin lyhyiksi ajoiksi kerrallaan ja hän alkaa heti kehräämään. Päivittäin hän kiipeää itse syliin kehräämään. Hetki sitten hän oppi myös ”leipomaan” tassuilla.
Vaikka kaikki villikissan murinat jäivätkin Kattilaan, Nevada on yhä kova juttelemaan. Hänellä on erikoinen tapa ”piipittää” aina kun ruoka-ajan lähestyessä ihminen kävelee keittiötä kohti. Lisäksi hän kujertaa kovaan ääneen ja kehrää paljon. Murina vaihtui siis kehräykseen.
Kiitos koko Kissakoti Kattilan väelle, että sain teiltä näin ihanan kissan itselleni. Kiitos kun hoidatte ja huolehditte kaikista kodittomista kissoista❤️
