Talvi yllättää autoilijat. Me emme ylläty jokavuotisesta kodittomien kissojen invaasiosta. Paitsi, että tänä vuonna se alkoi tavallista myöhemmin, vasta elokuussa.
Meillä on nyt useampi ulkona syntynyt pentue hoivattavana. Tästä alkoi kesytysviikot. Yksikään pentu ei synny automaatisesti kesynä. Ne täytyy aina tutustuttaa ja totuttaa ihmiseen. Ja mitä nuorempana sitä parempi. Kesyyntymisessä ja tutustumisessa optimiaika on 2-8 viikon ikä.
Näissä hommissa pitää huomioida, että aina voi tulla käpälästä. Pieniä havereita sattuu. Kesyttäjän päivä ei ole täydellinen, jollei jossain ole kissan kynnen aiheuttamaa haavaa. Pienenkin pennun kynnet ovat stiletin terävät. Ne eivät ole ihania pieniä karvapalleroita, ennen kuin ne on kesytetty…
Tällaista on jälki, jos unohtaa käyttää pitkävartista rukkasta.
Osa pennuista on jo saatettu silityskuntoon. Osan kanssa tehdään töitä. Ensin räpistellään, sähistään, muristaan, revitään, kimpoillaan ja muuten vaan kiemurrellaan kynsien kanssa. Eilen yksi seitsenviikkoinen pelosta sähisevä, vapiseva ja värisevä pentu tyyntyi kuitenkin syliin, kun ensin sen sinne sai ja pääsi kokemaan rauhallista silittelyä. Ja sitten se pennun tärinä lopulta loppui ja silmät alkoivat lumpsahdella. Kunnes pentu alkoi nukkua sylissä… Korvat ja käpälät alkoivat liikkua unen mukana ja kissaa ei tarvinnut enää pitää kiinni, vaan se lepäsi rukkasella suojatun käteni päällä. Hyvä tästä tulee. Viikko sitten kyseinen pentu vielä suorastaan lensi pitkin häkin seiniä, kun yritti lähestyä sitä.
Vastatulleita kesyttäjä kutsuukin leikkisästi hämeen lennostoksi. Osa on myös saanut nimensä sen mukaisesti, kuten kilpparityttö Fouga (Magister), joka ensitöikseen karkasi häkistään. Tuoreimmat lennoston jäsenet saivat nimet Prisa ja Pica (kiire ja keihäs espanjaksi). Toinen niistä singahti hoitajan olkapäätä ruopaisten häkistä ulos vasta 3 minuuttia saapumisestaan.
Tänä vuonna pentueita on loukutettu niin Lammilta kuin Tervakoskelta. Samalla loukkuihin on saatu myös mahdollisia emoja ja isäehdokkaita, joita nyt steriloidaan/kastroidaan. Osa on puolikesyjä ja osa ei.
Läheisyydestä haetaan turvaa
Meillä on tällä hetkellä jo 18 pentua ikäluokissa 2-8 viikkoa ja lisää on loukutettavana. Nuorimmat ovat vielä intensiivisen hoivan alaisena. Niiden kanssa täytyy tehdä vielä paljon töitä ja sydän sykkyrässä toivoa, etteivät saa mitään tarttuvaa tautia. Tauti mistä iso kissa selviää helposti, voi pikkukissalle aiheuttaa jopa kuoleman. Tästä syystä nämä ovat eristysosastolla ja näiden kanssa työskennellään vain suojavaatteissa, koska me ihmiset olemme ne, jotka tuomme taudinaiheuttajia mukanamme kengissä, vaatteissa ja käsissä.
Eristysosaston työvaatetus. Pentuihin ei saa koskea ilman suojavaatetusta. Siten suojelemme pentuja.
Pennut eivät ole suoraan yleisön nähtävissä. Ne ovat eristysosastolla, jonne on erittäin rajoitettu pääsy. Se on eräänlainen kissojen ”teho-osasto”. Vierailut vain sopimuksesta ja vain päivän vastuutyöntekijän luvalla.
Pentujen luovutusikä on 12 viikkoa. Eli vanhimmat ovat luovutettavissa syyskuun lopulla. Osa voi lähteä uuteen kotiin yksinkin tai toisen kissan kaveriksi. Osa luovutetaan vain kaksikkoina.
Jos olet kiinnostunut pentujen adoptoinnista, ota yhteyttä esim. sähköpostitse ja varaudu vastamaan kysymyksiin elämäntilanteestasi ja tulevaisuuden suunnitelmista. Kissa voi elää jopa 20 vuotta ja siinä ajassa ihmisen elämässä ehtii tapahtua monenlaista, joten moniin asioihin on syytä varautua ennalta. Monille mm. kissoista aiheutuvat kustannukset tulevat yllätyksenä. Katso blogiteksti: Kissa ei ole halpa seuralainen
Onneksi olkoon uudesta kissaystävästä! Kiva juttu, kun tarjosit ujolle kissalle kodin!
Nestori Vilpertti Nepulainen tammikuussa 2018. Nykyään tämä kekkula ei paljoa arastele, kuva: V. Lahti-Olsen
Arka kissa voi olla haaste ja joskus jopa tilanne voi tuntua toivottomalta, kun toinen kyyhöttää kaapin takana tai kiipeilypuun mökissä piilossa useita viikkoja. Joskus uusi ystävä saattaa jopa sähistä ja läpsiä pelätessään uutta ihmistä, uusia tuoksuja, ääniä ja mahdollisia kissakavereita.
Näitä tarinoita kuulemme usein Kattilassa ja jostain syystä Veera on erikoistunut näihin ”ei niin helppoihin tapauksiin” . Me Piian kanssa päätimme koota tänne blogiin muutamia vinkkejä aran kissan kesyttämiseen.
Laita feromoni-haihdutin pöhisemään pistorasiaan keskeiselle paikalle, josta feromoni leviää mahdollisimman esteettömästi koko asuntoon noin pari tuntia tai jopa vuorokausi ennen uuden asukin saapumista. Olemme käyttäneet Feliway Friendsiä. Feliway on synteettinen feromoni, joka simuloi kissojen päänalueen feromonia, jota se hieroo poskillaan esim. ovenpieliin ja huonekaluihin.
Asunnon nurkkiin, sohviin ja ovenpieliin voi suihkuttaa Feliwayta myös suihkeena, sillä feromoni saattaa rohkaista uutta tulokasta liikkumaan asunnossa ja viestii sille, että kaikki on hyvin.
Tarjoa uudelle tulokkaalle turvallinen paikka piilotella ensimmäiset viikot. Tuo paikkaan vessa ja ruoka- sekä juomakupit.
Estä liian uteliaiden kissakavereiden pääsy paikkaan ainakin ensimmäisinä päivinä äläkä jätä kissoja keskenään pariin päivään ”eristyksen” jälkeen.
Anna uuden tulokkaan tutkia omaa tilaansa rauhassa omilla ehdoillaan.
Käy säännöllisesti juttelemassa tulokkaalle, jotta se tottuu ääneesi ja tuoksuusi. Voit tarjota myös nameja samalla.
Kun kissa uskaltaa jo liikkua turvapaikkansa lähistössä, voi kaverit päästää tutustumaan tulokkaaseen valvotusti.
Turvapaikasta liikkumisen jälkeen tarjoa kissalle myös muita piilopaikkoja asunnossa ja siirrä ruokinta mahdollisten kissakavereiden kanssa samalle paikalle. Myös ylimääräisen vessan voi tässä vaiheessa jo poistaa käytöstä.
Voit koittaa laittaa entisen turvapaikan, esim. makuuhuoneen oven kiinni, jotta kissa hakeutuisi muualle piiloon, mikäli se ei uskalla turvapaikastaan luopua.
Eräs eläinlääkäri suositteli myös feromonisuihkeen suihkuttamista käsiin ja silittämään/yrittämään koskettaa käsillä molempia kissoja mahdollisen kontaktin helpottamiseksi.
Vinkkinä myös veden sekaan laitettavat kukkatipat (pyökkitipat esim. Bachin Beech), jotka rohkaisevat arkaa kissaa.
Istu lattialle lähelle kissan lymyämispaikkaa ja juttele ääneen, esim. Veeralla
on oma ”kissapuheääni”, jonka jokainen pojista tunnistaa. Samalla voi laittaa nameja tyrkylle. Vältä äkkinäisiä liikkeitä ja aseta namit tarpeeksi etäälle itsestäsi.
Jos kissa katsoo sinua, siristä sille silmiäsi. Siristely on kissan hymyilyä, se viestii sille, että haluat olla sen kanssa ystävällisissä väleissä.
Arka kissa tutustuu uuteen ympäristöönsä ja uusiin ihmisiin omilla ehdoillaan, joten kärsivällisyys on valttia.
Vasemmalla kuvassa Mörkö-vaari ja Tikru. Mörkö on hurjan arka ja lymyilee sängyn alla, josta hiipii katselemaan menoa muualla asunnossa. Uskaltaa jo vhän tulla ihmisten seuraankin, kunhan ei liiku äkkinäisesti tai yritä mennä lähelle. Tikru on kovin hyvä arkojen kissojen tuki ja turva.
”Ei tarvitse olla kesy”, olivat sanat, jotka sanoimme kun haimme ensimmäistä kattilalaista kotiimme. Luottamus kotona tassuttelevaan sosiaaliseen ja koiramaiseen karviseemme oli kova; se kyllä opettaisi arankin kaverin tavoille ja niin se tekikin. Eliisa kirjoittelikin Tikrusta kuvauksen, kun astelimme katsomaan sitä Kattilassa ensimmäisen kerran, voit lukea sen täällä. Eliisan kirjoituksessa myös Pojusta ja Takusta tarinaa. Helsingin Sanomien tekemään juttuun Kattilasta ja pojista pääset tästä.
Tikru ja Teebo kellimässä aamulla.
Tikru tottui kuitenkin eloon kanssamme mutakttomasti ja oppi nopeasti kotikissan tavoille exotic-kollimme Teebon opastuksella. Teebo oli jo iäkäs kaveri ja hänet piti nukuttaa ikiuneen muuttostressin aiheuttamien parantumattomien oireiden vuoksi parin kuukauden päästä. Tikru jäi yksin. Edessä olisi jälleen reissu Kattilaan, jonka kissoihin olimme tutustuneet Tikrua hakiessamme. Tikru tarvitsi leikkikaverin, jonkun nuoremman yksilön. Aikamme pähkäiltyämme lähetin Kattilaan viestin ja sieltä vastattiin nopeasti: ”Tervetuloa! Tuletteko heti?”
Jälleen eräänä talvisena viikonloppuna suuntasimme nokamme kohti Kattilaa vain tullaksemme kotiin ihan erilaisen kissan kanssa kun olimme ajatelleet: Mukaamme lähti ujoakin ujompi ja arkaakin arempi Ossi, joka sai luonamme poikamaisen nassunsa vuoksi nimen Poju. Edessä oli haaste: kissa oli todella arka.
Poju ensimmäisiä kertoja kiipeilypuussa.
Poju ei anna koskea. Se pakenee käden alta, se panikoi. Pojun kanssa etenemme pieni tassunaskel kerrallaan; namit auttavat kesyyntymisprosessissa, joka otti takapakkia useaan otteeseen. Pojun ensimmäinen koetinkivi oli Kattilassa; kuljetuslaatikko. Kissaa jahdattiin kolmen ihmisen voimin ja haavin sekä nopeiden refleksien avulla sähisevä ja rimpuileva kissa saatiin lopulta kuljetuslaatikkoon. Seuraava iso asia Pojulle oli koti. Pelottava paikka uusine hajuineen ja jättiläiskissoineen, vaikkei herra itsekään ole pienimmästä päästä, tuntui lähes kahdeksankiloinen kollinposkinen tiikerin olemuksella varustettu Tikru pelottavalta.
Onneksi Tikrun lehmänhermot auttoivat Pojun nopeasti sinuiksi tilanteen kanssa; kavereista tuli paini- ja pesukavereita. Ihminen ei saa koskea, mutta omassa majassa voi helpostikin haistaa vierastakin sormea. Omat ihmiset saavat nenuun koskea varovasti, mutta vain Pojun omien rajojen puitteissa.
Pelottaa. Takku tuli taloon.
Eräs asia kuitenkin vaivasi ennenkuin lauma tuntui täydeltä; edesmennyt villi pappakissa Takku. Takun röllimäinen olemus jäi mieleen Pojua hakiessamme. Niinpä suuntasimme neuvotteluiden jälkeen hakemaan Takun kotiimme. Tämä oli molemmille pojillemme liikaa.
Itsevarma vanhempi kissaherra aiheutti paljon epävarmuutta laumajärjestyksestä, vaikka pappa itse ei juurikaan kavereista ollut moksiskaan. Poju pelkäsi Takkua. Olimme huolissamme, mitä tapahtuisi poissaollessamme, sillä Takku oli kuitenkin elänyt villinä ulkona ennen Kattilaan saapumistaan ja Tikrukin koostaan huolimatta oli kovin kiltti puhumattakaan arkajalka-Pojusta, joka kerran köniinsä saatuaan olisi takuulla entistä arempi. Näin ei kuitenkaan käynyt. Takulla ja Tikrulla oli hyvin viileät välit, mutta ne eivät koskaan tapelleet. Poju taasen yllätti meidät totaalisesti, sillä se ystävystyi papan kanssa ja heidät tapasi usein makoilemasta kylki kyljessä.
Poju ja Takku
Takun menehdyttyä äkillisesti, laumassamme oli jälleen aukko. Pappaa ei kukaan pystyisi korvaamaan, mutta kolmas kissa kuului oleellisesti perheeseemme, joten päädyimme katsomaan leikkikaveria Pojulle, sillä Tikrun mukavuudenhaluisuus ja harvat leikkituokiot eivät riittäneet Pojun leikki-innolle. Takun myötä Pojun kesyyntyminen taantui; se ei enää tullut utealiaasti katsomaan mitä teimme Tikrun kanssa tai ottanut sitäkään vähää kontaktia. Ratkaisu tähän olisi nuori kissa, leikkikaveri. Jälleen suunnistimme Kattilaan, jossa aikaa vierähtikin useampi tunti. Kuka olisi sopiva laumanjäsen? Kuka olisi sopiva leikkikaveri Pojulle? Kissa ei saanut olla liian dominoiva ettei arkajalka vetäytyisi enempää kuoreensa.
Eräs arka kissa kiinnitti huomiomme katon rajassa: Lakka-poika. Kissa kurkki pää kallellaan tekemisiämme, mutta kun sitä lähestyi, se sähisi. Kissa kuitenkin oli selkeästi kiinnostunut ihmisistä ja meistä sen jälkeen, kun kävimme useasti korokkeen kanssa sitä ihmettelemässä katon rajassa. Poika oli nassultaa hyvin pentukissamainen ja luonteeltaan veikeä; se kurkki nurkan takaa tai putkien päältä ja kallisteli päätään kun sille puhui. Kävimme keskustelua kissan sähinästä, mutta kissa jätti kuitenkin meihin tunteen, joka johti päätökseen; Lakka muutti meille.
Ensimmäisen illan Nestoriksi nimeämämme tulokas asui kylpyhuoneessa. Valvovien silmiemme alla sekä Tikru että Poju kävivät haistelemassa uutta kaveria. Emme arvanneetkaan millainen tilanne syntyisi, kun Nestori lopulta lähti liikkeelle kylpyhuoneesta. Pojulle Nestorin liian rohkeat liikkeet olivat liikaa; se sähisi ja murisi pienen kissan lähestyessä sitä. Murina ja sähinä kehkeytyivät hurjaksi vihaiseksi takaa-ajoksi, jonka seurauksena jouduimme puuttumaan tilanteeseen. Feliway – haihdutin oli tässä vaiheessa ehtinyt pöhistä jo puolisen viikkoa ja tilanne tuntui toivottomalta. Pojun kesyyntyminen otti takapakkia ja se sähisi jopa meille.
Koko lauma blogitekstin kirjoittamispäivänä 24.3.2018
Tilanne muuttui kuitenkin salaman iskusta, kun Poju jahtasi vihaisesti muristen korvat luimussa Nestoria tämän tullessa vessasta. Se oli kaikille liikaa; Poju sai suihkepullosta vettä niskaansa ja tiukan ”Ei!” -käskyn. Se oli jotai, mitä tuo arka kissa ei ollut koskaan kokenut. Se pakeni piiloonsa ja vietti siellä seuraavasta päivästä puolet. Murina kuitenkin hiipui ja utelias sekä leikkisä Nestori sai lähestyä Pojua ilman hurjia sähinöitä. Parin viikon jälkeen yllätimme nuorimmaiset painimasta; Poju oli hyväksynyt tyhmänrohkean pikkukissan laumaamme.
Nyttemmin olemme ottaneet jälleen edistysaskelia kesyyntymisessä; Poju seuraa muita sänkyyn, kunhan me kiinnitämme ensin huomiomme rapsutuksia hakeviin raitapaitoihin. Nestori oppi lehmänhermoiselta Tikrulta rapsutuksien hakemisen jalon taidon ja löysi oman paikkansa laumassa puolitoista kertaa isomman sedän näyttäessä hänelle kaapin paikan. Lempeä kotitiikerimme jalostaa yhä edesmenneeltä exotic-kolliltamme saamiaan oppeja eteenpäin ujompien kaveriensa kanssa.
Poju makoilee mielellään sohvan edessä ja kömpii Takku-papan mökkiin vaikka ihminen istuisi sohvalla aivan vieressä. Nameja se syö aivan käden vierestä, kunhan tuo käsi ei yritä koskea. Pojun kanssa maltti on valttia eikä mikään uhkarohkea äkillinen sylittely tai rapsutus toimi. Se tekee tuttavuutta ja kasvattaa luottamusta omaan tahtiinsa ja me olemme päättäneet antaa sille aikaa.
Aran kissan kanssa takapakki on enemmän kuin normaalia, turhautumisia tulee usein kissan luimiessa pakoon, mutta ne pienetkin silmien siristykset tai namin hakemiset aivan vierestäsi, ovat kaiken kärsivällisyyden ja varovaisen kesytystyön aikaansaamia suuria saavutuksia.
Poju kengurupussissaan
Kesytystyössä lelut ja kissan aktivointi leikkimään ja sen jälkeen ruokinta tai namihetki, ovat pieniä askelia luottamuksen voittamiseen. Olemme pyrkineet minimoimaan pelottavat ja stressiä aiheuttavat asiat kotoamme ja päältäkuljettava vessa osoittautui juuri Pojun lemppariksi; korkeassa, lähes umpinaisessa laatikossa saa käydä rauhassa tarpeillaan.
Ruokinta on siirretty ihmisten askarten tieltä syrjempään ja joskus Poju saa oman kuppinsa erikseen aivan eri paikkaan kuin muut. Nestorin tullessa taloon rakensimme sille turvapaikan vaatehuoneeseen, jonne myös välillä ruokin sitä, sillä pikkukissa imuroi massuunsa kaiken syötäväksi kelpaavan ja kelpaamattoman sekunnin murto-osassa.
Vinkit aran kissan kanssa toimimiseen:
Ole itse kärsivällinen.
Minimoi stressaavat ja pelottavat häiriötekijät.
Huomio erikseen ja mahdollisesti jopa enemmän arkaa kissaa.
Kerrotaanpa vähän taustaa näistä kollipojista. Ruskeatiikeri Tikru tunnettiin Kattilassa nimellä Jytky. Mielikuva Jytkystä oli vähän kaksijakoinen. Toisaalta se piilotteli kiipelytelineen alakolossa ja räki ja räpsi. Toisaalta se myös haisteli ihmiskättä ja otti vastaan varovaisia silityksiä, mitä nyt sai kättään tungettua koloon.
Lahti-Ohlsenien etsivät itselleen aikuista kissaa, eikä heitä pieni haasteellisuus hätkäyttänyt. Päinvastoin he totesivat, että heillä kissa saa kotiutua omassa tahdissaan. Katseltiin sitten Kattilan putkepäällystöjä ja huoneita. Jytky oli rakkautta ensisilmäyksellä. Me hoitajat oltiin huuli pyöreenä, kun Jytky tyynen viileesti tuli itse kolostaan ulos ja heittäytyi selälleen kellimään kuin todeten: ”Että sinä Veera olet muuten sitten se mun uusi ihminen.” Tapahtui se mitä me hoitajat emme olleet saaneet tehdä. Veera sai rapsuttaa Jytkyä vatsasta. Ja niin Jytky sai kodin.
Pari kuukautta myöhemmin Jytkylle tultiin etsimään leikkikaveria. Jotain nuorehkoa leikkisää kollia ja taaskaan ei tarvinnut olla kesyimmästä päästä. Aloimme ehdottelemaan harmaavalkoista Ossia. Ossi väisti ihmistä, mutta liikkui aulassa ihmistenkin aikaan. Leikkisä? No ehdottomasti. Silityskelpoinen? No, ei vielä. Niinpä Ossi muutti Jytkyn kaveriksi. Sen verran arka Ossi oli kodissaankin aluksi, että sai liikanimen Ujopiimä. Myöhemmin Ossin nimi vaihtui Pojuksi.
Takku oli loukutettu kuljeskelemasta. Sen pitkä turkki oli aivan vanuttunut ja jouduttiinkin monin paikoin ajelemaan kaljuksi. Muuten karva kasvoi täysin takaisin paitsi hännän osalta. Takku oli huvittava näky, muuten pitkäkarvainen, mutta häntä oli ohut kuin piiska muuhun kroppaan verrattuna. Takku ei ystävystynyt kenekään kanssa, muttei se myöskään tapellut. Ihmisten aikaan se piileskeli ison kiipeilypuun kolossa. Kuukausien menessä Takku alkoi ilmaantua lattiatasolle kävelemään ihmistenkin läsnäollessa, mutta edelleen katti vältteli enempiä ihmiskontakteja. Tämä kissa jäi Lahti-Ohlseneja vaivaamaan kun he hakivat Ossia.
Meni taas pari kuukautta ja Lahti-Ohlsenit totesivat, että kyllähän heille kolmaskin kollipoika vielä mahtuisi. Varoittelimme Takusta, että kotiutuminen voi viedä todella pitkän ajan ja lisäksi Takulla tuntui olevan vähän lonkkien/selän kanssa ongelmia eli katti saattaisi tulevaisuudessa tarvita terveydenhoitoa. Eikä Takun iästäkään ollut mitään tietoa tai viitettä. Aivan nuori se ei ollut. Lahti-Ohlsenit totesivat, että antaisivat mielellään Takulle kodin sen loppuvuosiksi (tietekin me Kattilassa toivomme, että niitä on vielä runsaasti).
Kodittomien kollien tarina päättyi siis onnellisesti ja he saivat rakastavan ja kärsivällisen loppuelämän kodin. Kenelle tahansa emme suosittele semiarkoja katteja. Sellaiset vaativat runsaasti aikaa ja kärsivällisyyttä. Arkojen kissojen kohdalla haastattelemme ihmiset tavallistakin tarkemmin. Emme näet halua, että kissa palautuu muutaman viikon jälkeen maininnalla ”kun se ei ollutkaan kesy”. Ihmisen täytyy ymmärtää, että hitaasti hyvää tulee. Semiaroista kateistakin kuoriutuu ajastaan hellyttäviä seuralaisia. Joillain se vie viikkoja ja joillain kuukausia, vuodenkin.
Nyt on se aika vuodesta kun Kattila täyttyy kodittomista kissoista. Niinpä meillä on yli sata naukujaa ruokittavana. On kotoa tulleita sekä pitkään ulkona yksin eläneitä pentueista puhumattakaan. Pennut saavat kodit alta aikayksikön, mutta erityisesti tarvittaisiin koteja noille ujoimmille. Lisäksi meillä on edelleen useita aikuisia kesyjä kissakaksikkoja vailla kotia.
Kello 15 Kattilan ovet sulkeutuvat ja aamuvuorolaiset pyrähtävät omille teilleen. Alkaa Kattilan ilta, joka yleensä katkeaa vain hetkeksi iltavuorolaisen käydessä omalla kierroksellaan. Muuten Kattilan valtaa unelias ilmapiiri – vai valtaako?
Tiistaina saavuin Kattilalle puoli neljältä tarkoituksenani päivittää kissatietoja, kuvata sekä leikittää ja kesyttellä kissoja.
KARANTEENI
Viime viikkojen aikana on Kattilaan tulvinut jälleen kissoja roppakaupalla. Noin 40 kissaa on saapunut puolimatkan krouviin uutta kotia etsimään. Kahdeksan vuotias Vönsi makasi flegmaattisena häkissään erkassa. Poju oli menettänyt kotinsa ja tuntuu ottavan sen raskaasti. Vönsille etsitäänkin pikaisesti uutta omistajaa. Kissa ei tuntunut reagoivan oikein mihinkään, joten otin ”kovat keinot” käyttöön. Silitin vatsanpuolelta ja jopa sain pojun kropan edes vähän liikkumaan.
Lukuisat muut kissat täyttivät muut karanteenin häkit. Osalta oli omistajat kuolleet ja osalta oli koti lähtenyt muuten vaan alta. Myös joitakin loukutettuja oli tullut. Ei muuta kuin kamera käyntiin. Tällä viikolla päivittyy siis taas kotia hakevien sivu, kuin myös uusia otoksia pidempiaikaisista asukkaista tulee kummisivuille.
AULAN ILTA
Aulatila oli jälleen muutoksien alainen. Neljä kissaa huoneista oli saanut siirron aulaan asumaan. Perttu oli ehtinyt jo ottaa aulan haltuunsa ja liikkui siellä kuin kotonaan häntä pysyssä. Tyttöystäväänsä Ullaa en sen sijaan nähnyt. Ulla todennäköisesti oli siirtynyt putkien päälle. Seiskan Minttu oli ottanut haltuunsa seinähyllyt ja kaapinpäällystät. Äitinsä Miuku sen sijaan ei olisi halunnut huoneestaan luopua. Kyllä keino siihenkin löytyi: laserpointteri. Miuku on kova metsästämään valopistettä ja huomaamattaan juoksi sen perässä pitkin keittiötä ja väkisinkin tutustui uusiin naamoihin.
Pidin muutenkin kissoille leikkihetkiä ja laserpointterikisaan osallistuiva mm. Ossi, Ulla (ei Pertun tyttöystävä), Pilkku, Poika, Tipa, Pipsa, Pippin, Paapero ja Minni.
Myöhemmin alkoi kuulua ryminää ja ryskettä. Aulassa tapahtui paniikkireaktio ja enemmistö kateista pakeini yläilmoihin. Hetken kuunneltuani paikansin ryskeen ykköshuoneeseen. Siellä oli alkanut iltaravit. Siskokset Myy ja Mymmeli ottivat mittaa toisistaan ja juoksivat kirjaimellisesti pitkin seiniä. Myös kaksi muuta nuorta, Pikku Kissa ja Putina, yltyivät kisaamaan keskenään. Kale ja Mamma katselivat väsyneenä, mitä se nuoriso taas melskaa. Ohessa ikkunan läpikuvattu video tilanteesta.
Lähes kaikki olivat kiinnostuneita PartyMix-pussistani. Reppuli kulki vanavedessäni toivorikkaasti ja onnistuikin keräämään useamman herkkuerän. Reiska oli löytänyt leposijan kerrossängyn yläpetiltä. Kun pussini kanssa lähestyin sänkyä, alkoi kissoja tipahdella yksi kerrallaan Reiskan seuraan. Ellu, Oiva, Murre, Rehti, Ella ja moni muu tuli, kerjäsi ja otti vastaan silityksiä. Toiset reippaasti, toiset vähän empien. Esimerkiksi Ellaa en ollut koskaan ennen saanut silittää.
Illalla, kun talossa on rauhallista ja ihmisiä vähän, kissat muuttuvat rohkeammiksi ja tulevat näkyville. Silloin myöskin kesytystyö onnistuu paremmin. Leikkisessioihin saa myös enemmän osallistujia. Ja liikuntaa, toimintaa ja rauhallista jutustelua ja läsnäoloa nämä kissat kaipaavat.
Tämä on sitä mitä vapaaehtoiset tekevät ja mitä suuri yleisö ei näe. Tämän tyyppiset kohtamiset kissojen kanssa antavat paljon ja auttavat jaksamaan tässä työssä. Minun iltani jatkui vielä nettisivujen päivityksillä ja tämän blogin valmistelulla.
Voi kuinka ihania kullannuppuja! Paitsi että ne on varustettu kukin 18 veitsenterävällä kynnellä ja naskalihampailla, eivätkä ole tottuneet ihmisen käsittelyyn. Siinä vaiheessa osa ihmisistä perääntyy kiireen vilkkaa. ”Ai ne ei olleetkaan kesyjä!”
En tullut kuvanneeksi projektin alussa käsivarttani ja hartiaani. Mutta sanat lievästi raadeltu antavat jonkinlaisen kuvan tutustumisen ensimetreistä. Toki pennut ovat ihania silloin kun ne ovat kesyjä, mutta jonkun pitää ensin saattaa ne siihen kuntoon.
Kädet desifioidut, ohuet kertakäyttöhanskat käsissä, paperinen suojakaapu päällä ja viime silauksena, jos muistaa, rukkaset kädessä. Aina ei rukkasia ole muistanut tai viitsinyt pukea, siksi raatelun jäljet. Parin ensimmäisen kerran jälkeen rukkaset kyllä muisti, mutta ei nekään olkapäälle asti ulotu.
Ensimmäisessä kohtaamisessa pentu sähisee ja räkii, on pakokauhuinen ja tempoileva. Pentu napakasti syliin ja pitelen siinä. Tavoite on että pakokauhu asettuu ja toisen käden voi vapauttaa rauhoittavaan silittelyyn. Sylin lämpö, sydämen lyönnit ja muuten rauhallinen tilanne tyynnyttävät pennun, jos ei ensimmäisellä kerralla, niin jollakin seuraavista.
Ensimmäinen huippuhetki on, kun kuulee ensimmäisen kehräysäänen. Kissan korvat ovat pystyssä ja sen kroppa rentoutuu. Sitä fiilistä on vaikea voittaa. Siinä unohtuu se, että hetkeä aiemmin kynnet on olleet kaivautuneina minun olkapäähäni ja ranteessani on pienet naskalihampaan jäljet. Mitä pienistä. Mutta siihen kehräyksen saavuttamiseen voi kulua useita kesytyskertoja.
Tätä työtä ei tee siksi, että oi kun on ihanaa räplätä pieniä pentuja. Tätä tekee siksi, että tuolla karvakerällä olisi tulevaisuus. Silloin ei säiky, eikä anna pienen raatelun haitata. Kun päivän 9 kissan kesytyssessio on ohi, puretaan varusteet päältä, desifioidaan kädet jälleen, mennään pesemään käteen tulleet haavat ja haetaan ensiapukaapista haavanhoitotarvikkeet. Sitten onkin aika istahtaa kahvikupposen ääreen hetkeksi.
t. Eliisa, yksi vapaaehtoisista kesyttäjistä.
Ps. Pentujen kesytysmenetelmiä on useita, rajoituksensa tuo käytettävissä oleva aika ja tilat. Tässä kuvailtu tapa on vain yksi monista, mutta osoittautunut useimmissa tapauksissa toimivaksi.
Tulin Kattilalla käymään loppuvuodesta 2012. Olin juuri muuttanut Hämeenlinnaan. Otin jo ennen muuttoa selvää, löytyykö Hämeenlinnasta löytöeläinkotia. Olin edellisellä kotipaikallani Itä-Suomessa toiminut eläintensuojeluyhdistyksen kissojen sijaiskotina vuodesta 2009 alkaen. Alun perin kiinnostukseni kissojen hoitoon lähti kissojen luonteesta ja niiden kyvystä tehdä ”tassuterapiaa” eli siis vähän itsekkäistä syistä. Vuosien saatossa viehätykseni ja tietoni kissoista on edelleen kasvanut runsain mitoin. Omaa kissaa minulla ei koskaan ole ollut.
Kattilalla aloitin vapaaehtoisurani niistä Kattilan perustöistä eli siivoamisesta ja ruokkimisesta. Vähitellen aloin tehdä tuttavuutta arempien kissojen kanssa. Ja mitä enemmän onnistumisia kissojen kanssa on tullut, sitä enemmän se on motivoinut minua kuntouttamaan ja kesyttämään kissoja. Sitten kuvioon tuli myös Kattilan vaativampien töiden opettelua eli karanteeniosaston hoitamista ja kissojen lääkintää.
Nykyisin luottoa löytyy niin paljon, että minua jopa odotetaan Kattilalle kesytysprojekteja tekemään. Kesytyksessä ei pidä pelätä pieniä nirhaumia. Huutaa ei saa vaikka kissa purisi, koska se pelästyttäisi aran kissan entisestään. Kissan luottamuksen saaminen on aikaa vievää. Varsinkin arat aikuiset kissat ovat haasteellisia. Mutta minä pidän työstäni. Jokainen askel kissan kesyyntymisessä on aina suuri voitto. Se on myös palkkio työstä. Se, että arka kissa suostuu ensimmäistä kertaa räppäämättä haistelemaan kättäsi, voi olla hyvinkin pitkä-aikaisen työn tulos. Hyvä esimerkki on Karvinen, joka aluksi oli hiukan agressiivinenkin. Nyt katti suorastaan kerjää huomiota (ja herkkupaloja). Tiedän näkemättäkin, että Karvinen on huomannut minun tulleen taloon. Poju laulaa omintakeisella äänellään ja hetken kuluttua loikkii putkien päältä jalkoihini pyörimään. Nykyään saan jopa nostaa hänet syliin.
Toinen spesialiteettini Kattilalla on kirjoittaminen. Viimeisen vuoden aikana useimmat Kattilan blogitekstit ovat olleet minun käsialaani. Sen lisäksi kuvaan ja videoin kissoja. En ole koulutettu ammattilainen, mutta hyvää harrastajatasoa. Tai niin ainakin muut sanovat.
Jos sinullakin on kiinnostusta kissoja kohtaan, niin tule Kattilalle vapaaehtoiseksi. Helpointa on aloittaa Kattilan yleisen osaston perustöistä. Siivoamista, ruokintaa ja kissojen kanssa seurustelua. Jos sinulla on jokin erityistaito, voit tarjota myös sitä käyttöömme. Kun huomaamme Sinun kykysi talon töissä ja kissojen kanssa toimimisessa, voit päästä myös vaativampiin töihin. Minut se on johdattanut mm. noihin haasteellisempiin kissankesytysprojekteihin.
t. Eliisa, yksi vapaaehtoisista.
”Ihanaa, että joku uskaltaa silittää minuakin” totesi Vitsu, kun sylissäni makasi. Tämä kesy neiti osasi olla välillä äreä, mikä sai osan työntekijöistä välttelemään häntä. Temperamenttinen Vitsu on onnekseen saanut jo kodin.
Oltuani hetken Kattilalta poissa, päivitin tietoni ajantasalle, käymällä tänään ravintolapäivän tiimoilta kissoja katsomassa. Jahka näistä kevätflunssista selvitään palaan taas vapaaehtoisvuoroillekin.
Minua odotti jymypaukku! Neloshuoneesta oli kaksi kissaa kadonnut. Minun pitkä-aikasprojektini Vilpertti oli saanut kodin. Hän on päässyt kirmaamaan äitinsä kanssa tilavaan asuntoon ja saanut uuden henkilökohtaisen kesyttäjän/palvelijan. Uusi koti on ymmärtäväinen Vilpertin pientä ujostelua kohtaan. Nuori kolli saakin nyt henkilökohtaista päivittäistä huomiota. Ja olen varma, että hän tottuu ihmisiin ja kotioloihin muutamassa viikossa. Näitä uutisia on mukava saada ja jakaa. Tsemppiä Vilpertti! Rattoisia kissanpäiviä!
No, jaoin sitten etupäässä Vilpertille varatun Party Mix pussin muille kateille. Olihan ravintolapäivä ja kun ihmisetkin saivat hyvää safkaa, niin kyllä kattejakin piti muistaa ja jakaa ”karkkeja”. Osansa saivat: Pipsa, Karvinen, Rousku, Rapsu, Nuppu, Nexu, Pekka, Reppuli, Rölli, Reiska, Murre, Pulla, Rehti, Ulla, Perttu ja pari muuta. Yllättävän riittoisa pussi, vaikka kukaan kissoista ei ylenkatsonut saamisiaan. Päin vastoin useampi halusi santsata. Pekkaa yritin houkutella syömään kädestäni. Ei onnistunut. Hän tuijotti raksuja kädessäni kiinteästi, kuono muutaman sentin päässä, mutta ei suostunut nappaamaan niitä edes tassulla lattialla lojuvasta kädestäni. Heti kun tiputin raksut matolle ja vein käden pois, niin kissa ei aikaillut, vaan raksut hävisivät suuhun saman tien. Pekka jäi toivorikkaasti vielä odottamaan saisiko lisää.
