Tyttöjen ylivaltaa

Kattilan kissavaaka on pahemman kerran heilahtanut tyttöjen suuntaan. Nettisivuillamme kotia etsivistä 30 kissasta 23 on tyttöjä. Joten yritetäänpä vähän mainostaa heitä.

Tänään esittelyyn pääsee 3 hyvin erilaista neitokaista: Reppuli, Mamma ja Tao. On näissä kissoissa toki yhtäläisyyksiäkin, kuten harmaa pohjaväri, mieltymys sinkkuelämään sekä toive kodista, joka osaisi huomioida vähän ujomman kissan kotiutumisen.

Reppuli

Reppuli on ainoa näistä, jonka iän tiedämme varmuudella. Hän on syntynyt kesällä 2011 eli ikää on noin 8 vuotta. Tämä huima ilma-akrobaatti vaatii uuteen kotiinsa runsaasti kiipeilymahdollisuuksia ja liikkumatilaa. Hänen erikoisalaansa on kävellä sentin paksuisten putkien päällä yhtä varmasti ja kepeästi kuin intiaanit pilvenpiirtäjätyömaalla. Hänellä ei tunnu olevan minkäänlaista korkeuskammoa.

Reppulin kanssa on jo päästy siihen pisteeseen, että varovasti lähestyen voidaan päitä puskea yhteen. Tällä hetkellä harjoitellaan pientä käsin koskettamista herkkujen avulla. Herkkujen kyseessä ollessa Reppuli porhaltaa muutenkin paikalle häntä itsevarmasti pystyssä ja jutustelua kuunnellessaan koko kissan kroppa hyrisee kehräyksen voimasta. Ja tämä vuosi tulee olemaan se, jolloin tuo kaunokainen tulee antamaan silittää itseään. Uskokaa huviksenne. Se vaatii vain ihmiseltä työtä, lempeää jutustelua ja kärsivällisyyttä. Tästä tytöstä tulee huippukotikissa!

Mamma

Mamma loukutettiin kesämökkialueelta kesällä 2016. Se on tavattoman fiksu kissa.

Mamma on edistynyt aivan loistavasti menneenä reiluna kahtena vuotena. Äreästä emokissasta on kuoriutunut sopuisa rouva. Usean ulkona vietetyn vuoden jälkeen se on sopeutunut täydellisesti sisäkissan lokoisaan elämään. Mikäs siinä. Ruoka tulee ajallaan, terveydenhuolto toimii, hiekkalaatikoita on tarpeeksi ja talvellakin on lämmintä.

Mamma on siirtänyt saalistustaitonsa onkilelun metsästykseen ja on siinä tosi taitava. Mamma jaksaisikin leikkiä lähes loputtomiin, jos vain joku viitsii lelua heiluttaa. Tulisiko sinusta hänen loppuelämänsä leikittäjä?

Kosketusta tämä rouva vielä kaihtaa, mutta lähellä oleminen ja samaan tyynyyn nojailu ei häntä haittaa. Ja kyllä uskon, että se kosketuskin vielä joku päivä onnistuu. Ainakin sitä voi herkkujen varjolla harjoitella. Mamma kyllä napauttaa pehmeästi käpälällä kun hänen rajansa tulee vastaan. Ja muistinko mainita, että tässä vaiheessa kissaa pitää vuolaasti kehua ja palkita. Vähän kerrassaan kosketusaika minkä kissa kestää pitenee…

Tao

Tähän tyttöön yleensä kaikki Kattilaan tulijat ihastuvat. Pientä tyttöä luullaan välillä pennuksi, mutta hän on jo elämää nähnyt kissarouva. Tao istuu usein keskellä lattiaa ja napittaa silmillään niin kauan, että joku kaivaa oikeanlaisen namipussin esiin.

Koostaan huolimatta tämä tyttö on se, joka pistää Kattilan isommatkin kollit ruotuun. Ihmistä Tao ei niinkään räppäile, mutta toisten kissojen kohdalla käpälä laulaa. Käpälän nopeuden näkee myös leikkituokioissa. Tämä tyttö pitää nopeatempoisista onkileluleikeistä. Hitaampiin hän ei viitsi osallistua.

Tao on erityistapaus. Hänellä on astma. Astmapiippua hänellä ei ole, mutta välillä oloa helpottamaan haetaan lääkäriltä kortisonipistos. Kotiuttaisimme hänet mielellämme nopeasti. Kattilan sisäilma ei ole paras mahdollinen astmakissalle. Joten löytisikö sinulta astmankestävä koti. Säännöt huushollissa ovat samat kuin, jos ihmisellä on astma eli ei liikaa pölyä tai muuta vastaavaa. On mahdollista että osa oireista kuten yskiminen helpottaisivat kotioloissa. Taolla on muutenkin Kattilan oloissa stressioireita, se kun haluaisi myös olla se talon ainoa kissa.

Entä saako Taoa koskea? No se riippuu sinusta 🙂 Viime viikkoina Tao on nimittäin yllättänyt ja antanut joidenkin vähän rapsutella itseään. Joten silitys on nyt riippuvainen ihmisestä. Eikä kannata surra, jos kosketus ei heti onnistu. Rauhallisella lähestymisellä ja kärsivällisyydellä tämäkin tyttö tulee vielä oppimaan silityksen ihanuuden. Edetään Taon ehdoilla. Lahjontaa ja kehumista kannattaa käyttää hyväksi.

Tao odottelee omaa partymix-annostaan. Se on muuten Mamman ja Reppulinkin suosikki.             (Kissojen oma mielipide)

Teksti ja kuvat: Eliisa N.